Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Mutta aivankuin tuntein oman arvonsa, seisahtuu tuo honkainen kummitus pian läikkyvään veteen; lippu kastetaan aalloissa ja kannelta julistetaan huutamalla laivan nimi. Hurraa huutaen heilutetaan tuhansia hattuja ilmassa ja lähellä olevat laivat juhlapuvussa liehuvine lippuinensa toivottavat tervetuloa uudelle toverille. Itse aallotkin tyyntyvät pian, ikäskuin tullutta vierasta suositella.
Silta on rikki revitty, sitä parannetaan parasta aikaa. Kyllä löytyy toinenkin tie, mutta se vie virstan verran väärään. Yks kaks vain ja Kiilto kuorskuen ui rohkeana aalloissa, jotka viruttavat vaahdon sen kaulasta ja kuonosta sekä suutelevat satulalla seisovan ratsastajan jalkoja. Vähän matkan päässä katseli tuota temppua kaksi matkustajaa.
"Olenko minä Anna? enpä olekaan hahaha! taittunut kukkainen Salojärwen aalloissa se oli Anna minä olen sen haihtunut tuoksu, jota tuulen henki ilmassa tuudittelee. Ai, warokaa warokaa tuoksu on myrkkyinen pettäjän hyytynyt weri on sen myrkyttänyt.
Suuri joukko on myös semmoisia, jotka ovat eri maista, satojen peninkulmain takaa tulleet virran aalloissa elämänsä lopettamaan, siten sielunsa pelastaakseen. Ne useat ruumiit, joita virrasta vedetään ja joita kalat ja kotkat raatelevat, tekevät inhoittavan vaikutuksen.
Hautaa sinä rakastit, hauta sun nyt kätkee, vaan hautasi on ... onko mullassa, kirkkomaassa? ei, vedessä aalloissa. Mitkä työt eikö ole yön pimeydessä tehdyt! Mitkä rikokset! Varas kuin hän varastaa, murhamies kuin hän murhaa jokainen valitsee yön. Oi suuri päivä, jona kaikki kaikkivaltiaan suusta kuullaan, jona kaikki tutuksi tulee. Emma! sinun työsi ei jää unohdukseen.
Aaltojen hyrskyessä veneen ympäri hellitti tuo voimakas mies epätoivossaan kolme kertaa otteensa uidakseen sinne, missä hän luuli näkevänsä tytön aalloissa. Vielä neljännenkin kerran hän teki saman yrityksen, mutta vaimon rukouksista pidättivät miehet häntä siitä.
Ei, kukaan ei ollut nähnyt avainta, paitsi se pieni kovakuoriainen, jolla oli kuusi mustaa pilkkua punaisissa kuorisiivissään. Se oli nähnyt avaimen kiiltävän pienten kivien välissä puron rannalla ja rupesi surisemaan: Aalloissa kiiltää, Silmiä viiltää, Kulta jo hohtaa, Toiset ei kohtaa. Tyhmin ja pienin Huomasi ensin Kullan kiillon, Silmien viillon.
Kuningas Agib sai käteensä lankun ja alkoi uida sen varassa rantaa kohti. Hän kuuli ympärillään kauheita hätähuutoja ja näki onnettomien toveriensa taistelevan aalloissa. Hetken kuluttua kaikki vaikeni. Ei ketään näkynyt enää veden pinnalla, pieninkin jälki laivasta oli kadonnut. Tuuli ajoi kuningas Agibin magneettivuoren rantaan.
Kuin helmi viheriäisissä aalloissa oli se pieni linna kätkettynä keskellä metsää, joka kohosi korkealle sen takaa.
Hänestä tuntui kuin olisi saanut uuden aistin, jolla näki miten voimat hänen ympärillään elämöivät, nielivät, hävittivät... Kosken kohina muuttui tulvehtivaksi, rakennuksia raastavaksi, ihmisiä hautaavaksi kevätvirraksi... Jään ritinässä hän kuuli miten aalloissa kiljui ja kirkui olentoja, jotka menehtyivät niihin... Kaikkialla hävitystöitä julmaa, välinpitämätöintä työn, toivon, elämän hävittämistä ihminen vain kierteli salaperäisten voimain musertaman lastun lailla, kohtalon heittelemänä korkeudesta syvyyteen ja vihdoin alas tuntemattomaan, suureen pimeyteen...
Päivän Sana
Muut Etsivät