Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Noin puoli vuosisataa sitten kasvoi niemellä sekametsää, kumminkin enimmäkseen lehtipuita ja tuuheita katajapensaita. Siellä täällä metsän keskellä oli joku kumpurainen aho ja toisia aikoinaan ahoksi tulevia kaskia yhä vuosi vuodelta lisääntyi.
He tulevat jälkipolville säilyttämään työnsä enemmän tai vähemmän ehjänä, ja nykyhetkikin jo voi heitä arvostella puolueettomammin kuin edellisiä, joiden työ tuskin koskaan voi kokonaisena, niinkuin he ovat sen tarkoittaneet, jatkaa elämäänsä tulevaisuudessa. On jo muutamia vuosia kulunut siitä, kun Juhani Aho viimeksi yleisölleen tarjosi uutta.
Eri asteita tässä suhteessa merkitsevät Aleksis Kivi, Pietari Päivärinta, Juho Reijonen, Juhani Aho. Siitä vieläkin pieni askel eteenpäin, ja ollaan suomalaisissa kansankirjailijoissa. Hehän juuri tunsivat kansan-elämän paremmin kuin kukaan, koska olivat itse sen lapsia, syntyneet, kasvaneet ja kehittyneet keskellä sitä.
Ja kaitaisen kannaksen poikki tultuaan oli hän taas lahden rannalla, ja vähän tuonnempana lahden pohjassa paloi sauna täydessä tulessa liekkien hulmutessa mustalle lunta tuiskuttavalle taivaalle. Saunan ympärystä, aho ja metsän ranta olivat valaistut, iso kanki oli saunan oven edessä, mutta ei ainoatakaan ihmistä näkynyt.
Siin' itki ihana nurmi, aho armahin valitti, nuoret heinät hellitteli, kuikutti kukat kanervan tuota piian pillamusta, emon tuoman turmelusta: eikä nousnut nuori heinä, kasvanut kanervan kukka, ylennyt sijalla sillä, tuolla paikalla pahalla, kuss' oli piian pillannunna, emon tuoman turmellunna. Kullervo, Kalervon poika, tempasi terävän miekan; katselevi, kääntelevi, kyselevi, tietelevi.
»Juhassa» on minusta Juhani Aho ensi kerran saavuttanut näitä edellytyksiä vastaavan taiteellisen tuloksen. »Juha» ei ole »kansankuvaus», ei »avioliittoromaani»; »Juha» on pala todellista ihmiselämää.
Oksanen ja Kivi erottuvat jo paljon enemmän omiksi personallisuuksikseen, vielä enemmän Minna Canth, Juhani Aho, Arvid Järnefelt ja koko nuorsuomalainen kirjailijakohortti. Yksilöt astuvat aina enemmän etualalle, ympäristö siirtyy yhä etemmä taustaan. Yksilöllinen sielun-elämä saa yhä suuremman jalansijan suomenkielisessä kirjallisuudessa.
Hänkin, samoin kuin Minna Canth, Juhani Aho ja yleensä hänen aikalaisensa, joutuvat jatkamaan meillä 1880-luvun realismin kehittymistä 1890-luvun uusromantiikaksi. Vähimmän tekee sen Minna Canth, sillä kuolema katkaisee hänen kirjallisen kehitysviivansa. Mahdollisesti hän olisi myöskin ollut liian realistinen henki mennäkseen aivan syvälle suureen tuntemattomaan.
Voipa sanoa, että hän pelkää sitä täs'edes taiteessaan kuin ruttoa, eikä ihmekään. Sillä onhan »aate» jo sellaisenaan niin suuri synteesi sille, joka on tottunut elämän tuhansia yksityisseikkoja tarkastelemaan, että se vaikuttaa häneen suorastaan yksipuoliselta ja vastenmieliseltä. Ja yksipuolinen tahtoo Juhani Aho kaikkein viimeksi olla.
Esa sai rohkeutensa takaisin, löi kepillään ahoa ja ärjäsi muka härälle: Tuleppas! Kuten lukija itsekin tietää, on sanottu aho kalteva ja sen rinteen päällä on joukko suurehkoja kiviä. Pojat levähtivät siinä, istuen kivellä pohtien missä härkä on.
Päivän Sana
Muut Etsivät