United States or Azerbaijan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Konduktööri kiirehti tavaravaunulle, matkustaja perässä. Konduktööri astui vaunuun, matkustaja katsahti sinne sisälle. Nuot kaksi suurta mustaa kirstua nurkassa, mihin lyhtynne valo sattui. Ne ovat minun. Mikä nimi niissä on, herra? Barbox Veljekset. Väistykää tieltä, herra, olkaa niin hyvä. Yks. Kaks. Kaikki! Lamppu heilahti. Viittavalkeat edempänä jo muuttuvat. Vihellys veturista. Juna poissa.
Ja sentähdenkö nyt lienee kuin kiitäisin perikatoani kohti. Vauhti kiihtyy kiihtymistään, virstoittain kuuluu veturista yksi ainoa vihellys, katketen vain lyhyeksi hetkeksi. Tunnelista sisään ja tunnelista ulos. Siltoja, painanteita, pikku asemia, joista ei välitetä. Näyttää kuin ei saataisi enää seisahtumaankaan.
Koska siis tulet käymään? sanoi Gabriel vihdoin, osoittaen sillä myöskin, että Henrikin jo oli lähteminen veturista. En voi tulla ennenkuin ehkä kesällä, mutta sinua käyn kyllä täällä usein katsomassa, jos saan. Kun Henrik sitten kulki pois, avattiin juuri odotussalien ovet, ja matkustajat alkoivat tulvata asemasillalle, toinen toisensa ohi kiirehtien.
Pitkin matkaa oli minun pitäminen vaari vahtien viittauksista, niitä oli yksi joka kolmannella virstalla niin että minä ja koneenlämmittäjäni olimme ikäänkuin vireessä kaiken aikaa. Täytyihän meidän aina tehdä kaksi asiaa kerrassaan, pitää huolta veturista ja katsoa viittauksia. Tämän välin, satakaksikymmentäkaksi ja puolen virstaa, ajan kahdeksassakymmenessäkuudessa minuutissa.
Kirpoellen lennähtivät kipunat mustaan metsään kuin ukkosen salamat, ja oli kuin olisi koko tässä menossa ollut jotain intohimoista hehkua ja silmäin tulista säihkettä. Ja ilma oli lämmin ja kesäinen ja vihreys vielä vallalla puissa, joiden lähimpiä lehtiä lyhdyt veturista ja valo vaunujen ikkunoista valaisivat, jättäen tummiksi taampana olevat. Matka läheni loppuaan.
Hän tunsi sydämessään yhtä hyvin kuin päivän näki silmillään, miksi Ingrid tahtoi häntä juuri veturinkuljettajaksi: Juuri siksi, että Ingrid oli pannut merkille, millä nautinnolla Gabriel silloin piteli tenderibromsista ja kallistui ulos veturista, kun juna vieri asemahalliin. Mutta eiväthän he voineet elää ilman tuloja, jos kerran menivät naimisiin. Miksikäs sinä sitten aijot? kysyi Gabriel.
Sillä pian olisivat kasvavat puut tuhaksi haihtuneet. Mutta nyt sitä on vielä eikä ole pelkoa, että ainakaan meidän lastemme ja lapsiemme lasten eläessä lakkaisi tämä musta voimakas veri vuotamasta nykymaailman suonissa. Se tuntuu parhaiten tuosta veturista, joka korskuu junamme edessä ja kirkuen, karjuen kuin hurja orhi mennä karmaisee päämaaliaan, tätä maailmankaupunkia Pariisia kohti.
Neiti Vestlundin oli tapana kävellä iltajunan tuloaikana siellä, ja ensimäinen, jonka hän näki junan tullessa halliin, oli Gabriel, joka pidellen tenderi-bromsista kallistui koko ruumiillaan ulos veturista antaakseen seisahdusmerkkiä masinistille. Neiti Vestlund oli kerran vaan vilkasemalla katsahtanut häneen.
Mitä jos pysähdyspaikassa ette lakkauttaisikaan höyryä, vaan hyppäisitte pois veturista ja antaisitte junan juosta edelleen! Mahdotonta! Siitä paikasta on tulva vienyt seitsemänkymmenen kyynärän verran rautatietä, ja Vaiti! Sen tiedän. Pelastakaa vain itsenne ja antakaa junan mennä. Se olisi vain tapaturma. Ruumiini tuntui vuoroin jääkylmältä, vuoroin tulikuumalta. Minua vapisutti.