United States or Australia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän puhui milloin hienolla mielistelevällä äänellä muuttaen jalkaa ja katsoen valamiehiin, milloin hiljaisella toimeliaalla äänellä, vihkoonsa katsellen, milloin kovalla paljastavalla äänellä, kääntyen toisinaan katsojiin toisinaan valamiehiin. Ainoastaan syytettyihin, jotka kaikki kolme tuijottivat häneen silmillänsä, ei hän kertaakaan katsahtanut.
Eikös perhanassa, sanoi hän, antoi Henrikin hakea lasia ja itse teki uutta yritystä, kunnes todella riippui niinkuin tahtoi, vaikka tosin punaisena kuin krapu ja suonet pullollaan. Näätkös, näätkös, köhisi hän Henrikille, ja laskeutui vasta sittenkuin tämä oli katsahtanut penkin alta, jonne lasi oli kiirinyt. Tämä pieni tapaus oli yhtäkkiä tehnyt heidät taas tutuiksi keskenään.
Mutta vaikka neiti Vestlund ei yhtenäkään iltana junan tullessa katsahtanut enää ylös, niin Gabrielin ja hänen välillään kuitenkin oli niinkuin kummaltakin puolelta puhuttu lämmin sana, joka merkitsi: sinua, yksinäinen ihminen, minä suojelen ja hoidan, älä ole milläsikään, sinulla on ainainen turva minussa.
Poika näytti kapteenin ikäiseltä, katseli ympärilleen mistä sisälle mennään, aikoi tulla heidän portaistaan, mutta jostakin syystä ei tullut, kun oli valkosella, hienolla etusormella ja peukalolla raottanut ovea ja katsahtanut rappusille. Asuuko täällä Hannes? hän kysyi ylös ikkunaan, josta Kerttu kurkotti. Ei ole kotona, sanoi Kerttu, vaikka Hannes oli mennyt vaan vähän asialle.
Hän tuli äkkiä erittäin vilkkaaksi ja puheliaaksi eikä kertaakaan katsahtanut mieheensä, joka istui siinä ääneti ja tuiman näköisenä «leikkuuveitsi paistissa, otsa hiessä». Mutta hän hengitti syvään helpoituksesta, kun päivällinen vihdoin oli päättynyt. Hän halusi saada sanoa puolisolleen lepyttävän sanan, mutta laamanni oli kuuro ja sokea muille paitsi everstinrouvalle.
Ei katsahtanut enää ainoastaan hänen päähänsä, vaan hänen ulkonaiseen olentoonsa kokonaisuudessaan. Hanna veti katseensa pois ja taas vähän punastui. Hän souti hiljaa, jalat ojennettuina ruuhen pohjakaarta vasten ja äskeisen punastumisensa vuoksi katseli poispäin vedelle.
Yhdentyylinen oli takki ja lakki kuin inspehtorilla, vaikka ei aivan niin komea... Hyvin se oli hommassa, mittasi, nosteli tavaroita ja kirjoitti kirjaan ... ei puhunut monta sanaa eikä kertaakaan katsahtanut ovella oleviin ... vaikka Matti sitä olisi odottanut, että olisi saanut tervehtiä... Vähä väliä sitten meni paperien kanssa päärakennukseen, väki aukesi edessä, mutta ei hän silloinkaan katsonut kehenkään.
Vouti taas tuo hiljainen, kuiva, laiha Lomaque, nöyrällä käytöksellään ja punareunaisilla silmillään ei koskaan katsahtanut isäntänsä lankoon, ilman heti kääntymättä levottomasti taas toisaanne katsomaan, ja seisoi muulloin miettiväisenä, kaivaen reikää nurmikkoon pitkällä teräväpäisellä kävely-kepillään.
Hän ei edes katsahtanut ylös nuoren miehen jälleen astuessa huoneesen ja saadessa kaikkien läsnäolevien kiitoksen. Eräs herroista pyysi häntä laulamaan yhdessä Helldorfin kanssa. "En, en tänään minä olen haluton", vastasi hän välinpitämättömästi, liikahtamatta ja huolimatta edes luoda silmiään ylös. Minä näin, miten Helldorfin kauniit kasvot kalpenivat aina huuliin saakka.
Teidän ei kannata luottaa Rigoon! Tunnetko sinä hänet? kysyi Adelsvärd. Mutta ukko kohautti vain hartioitaan eikä edes katsahtanut häneen. Niin kuljettiin hitaasti eteenpäin vasten virtaa. Se tuli mereltä, mukanaan raikas tuulenpuuska. Adelsvärd otti sen vastaan tervehdyksenä, hyvänä enteenä.