United States or Lithuania ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Vaiti, vaiti!» pyysi Isabella; »oman itsenne tähden minun tähteni älkää puhuko semmoisia asioita. Sanokaa mielemmin, mikä pyyntö teillä on?» »Että antaisitte anteeksi eräälle miehelle, joka, omia itsekkäitä tuumiansa silmällä pitäen, on käyttäytynyt teitä vastaan niinkuin vihollinen.»
Jos antaisitte minulle rahaa, riistäisitte samalla pois luottamuksenne, riistäisitte pois sen päämäärän, jonka olette antaneet minulle, riistäisitte pois sen ainoan varman asian, joka varjelee minut virrasta". "Sen suuren tuomarin nimessä", sanoin minä, "jonka edessä teidän ja meidän kaikkein täytyy Hänen kauhealla ajallansa seisoa, karkoittakaat tuo julma ajatus mielestänne!
"Jos sattuisitte kuulemaan jostakin nuorenmiehen huoneuksesta Lyonissa tahi sen läheisyydessä", jatkoi toinen, alentaen ääntään ja puhuen entistä nopeammin, "niin te tekisitte minulle hyvän työn jos antaisitte tiedon siitä minulle". Lomaque lupasi; vaan ennenkuin hän ennätti lisätä kysymyksen, joka hänellä jo oli kielellään, oli Trudaine kadonnut huoneesen.
"Mutta puhuaksemme toisesta asiasta," sanoi Mivers, sytyttäen sikarrinsa, jonka hän oli pannut pois, kun hän ystävällisiä mielipiteitänsä lausui, "niin luulen että olisi hyvä, jos te, kaupungissa ollessanne, kävisitte vanhan ystävänne Traversin luona ja antaisitte esitellä itsenne Cecilialle. Jos ajattelette hänestä yhtä hyvää kuin minä, miksi ei kutsua isää ja tytärtä Exmundhamissa käymään?
Matti on jotenkin kelpo mies, hän on vanhastaan tottunut maan työhön, ja kentiesi te antaisitte Hanneksen meille, niin panisimme hänen sinne vanhan ukon apulaiseksi. No miksi ei, jos siksi tulisi. Kas vain, kun ennätit ennen minua puhua asiasta. Kyllä Marjaniemi aina taloonsa kaupittelee, mutta eipä ole vielä ostajaa tullut. Paras, että ryhdytte asiaan.
Mikki ei nyt joutanut viipyä morsiamensa luona, vaan sanoi jäähyväiset ja läksi kotiin. Taajaan sykki Mikin sydän, kun hän astui isänsä huoneeseen, ja hänen äänensä värähti, kun hän lausui: »Isäni, kasvattajani! Viimeisen kerran tulen luoksenne pyytämään, että siunauksenne antaisitte Lyylille ja minulle.
Mitä jos pysähdyspaikassa ette lakkauttaisikaan höyryä, vaan hyppäisitte pois veturista ja antaisitte junan juosta edelleen! Mahdotonta! Siitä paikasta on tulva vienyt seitsemänkymmenen kyynärän verran rautatietä, ja Vaiti! Sen tiedän. Pelastakaa vain itsenne ja antakaa junan mennä. Se olisi vain tapaturma. Ruumiini tuntui vuoroin jääkylmältä, vuoroin tulikuumalta. Minua vapisutti.
"Lazare setä", sanoi Babet, "minkä nimen antaisitte te lapselle?" "Jeanin äidin nimi oli Jacqueline", vastasi setä, "minä ristisin lapsen Jacquesiksi." "Jacques, Jacques", kertoili Babet. "Niin, se on kaunis nimi... Ja sanokaapa minkä teemme pikku miehestä; papin tai sotamiehen, herran tai talonpojan?" Minä rupesin nauramaan. "Sitä on meillä kyllä aikaa vielä ajatella", sanoin minä.
Sama ja myöskin sama, jollekka te lapsena ollessanne lupasitte, että, kun kerjäläisenä tulisin almua anomaan, antaisitte minulle juustoa ja voita-leipää. Muistatteko sitä vielä? Hoikka. Kyllä. Jukka. Vai pelkäätte se on turhaa! Viinasta olen jo kylläni saanut, sepä on minun mieron-tiellekkin saattanut. Hoikka. Kuinka olet tuohon tilaan joutunut?
Mutta parasta olisi, että te antaisitte hänelle vielä toisen nimen, niin että voisitte tuntea hänen paremmin jonakuna päivänä tulevaisuudessa, jos teillä on halua." Norinesta täytyi taaskin pusertaa vastausta. "Honoré." "Siis Alexandre Honoré. Viimeinen nimi on teidän oman nimenne mukaan, ja ensimäinen on isän, eikö niin? Nyt minulla on kaikki, mitä tarvitsen.