United States or Guinea ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sitä paitsi oli minulla vielä käsitöissänikin kauniita alkuja, vaikka nuo ennen mainitut elävien kuvat, lusikat ja kapustat vaativat vielä paljon silitystä ja kirnutusta. Valmistaessani pikku teoksiani noudatin tarkalleen vaarini neuvoja ja niin tulivat kaikki kesällä kesken jääneet kalut jo ennen joulua valmiiksi ja puleeratuiksi. Mutta nyt tuli kysymys, mitä niillä tekisin.
Kun olimme kahden huoneessa, sanoi vaarini: Ei hän ole yksin turhissaan, isäsi, kyllä minä arvaan, että hänellä on hyvästi rahaa, kun hän Kaliforniasta tulee, ja sitten hänellä on vielä förmyntärin takana rahaa, isänsä perintö Huopalan talosta. Niin muodoin hänestä tulee upporikas.
Nyt ottivat he toisiansa kädestä kiinni ja menivät penkille istumaan. Jos minä olisin entisessä kuraasissani, sanoi vaarini istuttuansa, niin en minä juuri hevillä antaisi perään, vaan pitäisin kiinni kuin tahkiainen mielipiteistäni. Siis olenkin tänne saapunut soveliaaseen aikaan, kun teiltäkin ovat voimat loppuneet, sanoi isäni. Ei voimani vielä ole vallan loppuneet, minä puhuin kuraasista.
Sen kuitenkin selvästi huomasin kaikesta, että äitini ja vaarini tuon vieraan tunsivat. Kun olivat toiset häneltä kädenpuristuksensa saaneet, tuli minun vuoroni. No mikäs sinun nimesi on, poikani? Onko sinun nimesi Heikki niinkuin minunkin? sanoi mies puristaessansa minua kädestä. Nytkös minäkin säikähdin, kun kuulin tuon oudon miehen niin likeisesti minua puhuttelevan.
Hänen mentyänsä ruvettiin neuvottelemaan, mitä olisi tehtävä. Yksi sanoi yhtä, toinen toista ja olikin meitä koko suuri neuvosto koolla. Siinä oli isäni ja äitini, vaarini, Lauri ja Antti, Aapot, Tiltat, Annit, Maijat ja Kaijat, sillä se oli juuri päivällisten aikana, kun tätä kokousta pidettiin.
Vaarini kuoli lyhyen taudin jälkeen ja pian seurasi hänen vaimonsa, Amalia eräkäs, perässä. Niin oli hän saanut melkein unhotettuna asua perintötalossansa viimeiset aikansa ja nähdä tyttärensä miehinensä lapsinensa perikatoon korkeilta portailta joutuvan. Kaksi suurta kumousta oli hän eläissänsä nähnyt: omansa ja vävynsä. Viime aikansa oli hän elänyt uskossa Herraan.
No, mitä hänelle teitte, että hän teidät vangitsi? kysyi vaarini naurahtaen. Emme mitään suuria tehneet Pirttilän paimen, Könkölän Aapeli, lauloi yhden värssyn töllin pihalla, kun mummo pyykkiä pesi. Mimmoinen se värssy oli sitten? kysäsi vaarini uteliaan-näköisenä. Minun täytyi kertoa se hänelle, niinkuin muistin.
Tuo vanha herra tuolla on hänen isänsä." "Vai niin; sitte on hän minun vaarini," sanoi Valdemar ja juoksi hänen luoksensa kysyen: "Mikä on nimesi?" "Niilo Haraldinpoika," vastasi tämä kunnioitettava herra ja suuteli Valdemarin otsaa. Kun Kristian ensi kerran lähestyi ovea ulos mennäksensä, juoksi Valdemar hänen perässänsä ja kysyi, mikä on valtakunnan drotsi.
Nyt koetin varoa, etten koskaan tarpeellista tarpeettomain kasaan heittänyt. Vaarini aseman pappilan perheessä huomasin kohta ensimäisenä päivänä. Hän oli nimittäin isäntärenki, ja kaikkein täytyi totella häntä yksin pienimmissäkin. Paljo olikin hänellä tointa ja puuhaa, sillä rovastilla oli iso puustelli hoidettavana.
Aamulla, kun aurinko jo oli korkealle kohonnut, heräsin minä, vaan ei mitään veistostyötä silloin näkynyt, kaikki oli pois kerätty ja permanto puhtaaksi la'aistu. Se sai minun ajattelemaan, että oli sunnuntai. Lauantainahan minä pappilassa kävin ja samana iltana muori kuoli. Vaarini ja äitini olivat jo lähteneet kirkolle ja pappilaan. Sinne oli Vierimän muorikin jo mennyt.