United States or Denmark ? Vote for the TOP Country of the Week !
Aspela kun ei viikkoa samassa paikassa halunnut viipyä, läksi vielä samana ehtoona pois Perttu Huopalan talosta, jätellen hyvästi isännälle ja tytöille. Minä tein saman ja me astuimme venheeseemme. Ilma oli yhä kaunis ja sangen sievästi me soutelimme yli lahden Temmesjoen suuhun ja sitten ylöspäin Vierimän alankoon. Kun olimme taas Vierimälle saapuneet, niin lepäsimme yön rauhallisesti.
Tiedän kiitos tulemastanne, vastasi Vierimän ukko, lyöden kätensä Aspelan käteen, että paukahti kuin haavan lehti. Surua sitä nykyjään on siellä ja täällä, lisäsi hän. Surua, niin, ja paljon. Ei sitä korttelittain mitatakaan. Kun kaikki, mikä mailmassa on rakkainta, ja koko tulevaisuuden toivo yhdellä haavaa pois siepataan. Minä tarkoitan vaimoani ja kaksoispoikiani, lausui Aspela.
Jumalan kiitos, olemme jo kaikki tarpeellisimmat korjanneet ja pihalle heittäneet. Silloin katto romahtaa pauhinalla alas. Seinät sujuvat, turvaseipäät palavat ja itse seinätkin kyttelevät. Vihdoin viimein meidän katsoessa on huoneestamme jälellä turvekasa, josta sakea savu nousee tahi pieniä liekkejä leimahtelee. Kukahan tuon teki? huudahtaa Vierimän ukko.
Mutta kun olimme pääsemässä Vierimän pihaan, muistutti äitini minulle: Meneppäs, Heikki, ottamaan kirves pois, kun unehtui, vievät ymmärräthän? Minä juoksemaan aika vauhtia takaisin päin enkä olisi mielestäni joutanut, kun juuri vieraita tuli. Pian olin aidan korjauspaikalla ja pysäytin juoksuni vauhtia kirveen luona; vaan en olisi joutanut kumartamaan kirvestä maasta ottomaan.
Eteeni hypähti hirmuisen suuri musta koira, kita auki, niin tulipunainen kuin Vierimän torpan ikkunanpieli. Eikä tämä talon vahtisusi tyytynyt haukkumiseen, vaan hyökkäsi päälleni ja purasi minua vasemman käden pikkusormeen. Nyt oli henkeni juuri kuin langan nenässä, sillä luulin tuotapäätä olevani tuon mustan koiran vatsassa.
Aamulla läksivät Vierimän ukko ja äitini kylälle tiedustelemaan, oliko kukaan nähnyt mökkimme luona eilen iltapäivällä ketään liikkuvan. Ympäri kuleksittuansa tulivat he kuitenkin tyhjän-toimittajina takaisin; ainoastaan sen olivat kuulleet, ettei ketään oltu nähty onkimassa eilis-iltana. Sitä he eivät suuresti uskoneet, sillä heidän varma vakuutuksensa oli se, että onkipojat olivat pahan tehneet.
Silloin Helmikankaan isäntä sieppasi hattunsa pöydältä ja läksi kiirein askelin kotiinsa päin. Isännän mentyä astui Vierimän ukko Jaakon luo, joka vielä seisoi samassa paikassa, ja alkoi häntä puhutella: Mikä sinua vaivasi, että sellaisiin hurjuuksiin rupesit, tekemään nuotiota toisen pihalle? Minä en muuta tiedä, sanoi Jaakko, kuin ilvehdin vaan.
Ensinkin katselin kuusia kasvavaa seutua ja sitten torpan pellon aitoja, jotka olivat jotenkin korkealla matalasta, keväisestä lumesta. Vierimän uusi riihi, joka oli aivan keskellä peltoa, veti sen jälkeen huomioni puoleensa, siinä kun oli lautakatto ja saranoilla varustettu ovi. Kirkkoreisullani en ollut talojenkaan riihissä nähnyt muuta kuin olkikattoja ja sivulle lykättäviä ovia.
Minä sanoin: Isäntä käski Annin ja Antin mennä Vierimälle ja Laurin ja Tildan meille. Jaa mutta jos muistat sinäkin väärin, sano Antti. Mennään ja käydään molemmissa, tulkaa kaikki sisään! Mentiin siis kaikki Vierimän tupaan.
Ennen minun heräämistäni oli hän jo käynyt Vierimälläkin, ja kun heräsin, sanoi hän: Nouse ylös, Heikki, pese silmäsi ja pue päällesi. Tänä päivänä on Vierimän muorin hautajaiset. Minä nousin ylös, tein kiireellä työt neuvotut ja olin valmis lähtemään vaikka mihin, kun näin äitini terveenä.