United States or Spain ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kuun ohi yössä pilvet purjehtivat vaan kuin rauhattomat varjot vainajien, kuin taivaan korkeata kantta kulkeissaan ne iäisehen sovitukseen viittais tien. Ja on kuin kaiken katoomisen aavistain kuu kuolon suuren sanoman tois maille: ah, ykskään taistelu ja tuska kuolevain ei unhoituksen armoa jää vaille! Kuin malja tulvillansa unen viiniä loistaa kuu. Meri-äiti muistoistansa unen helmaan unhoittuu.
LIV. Mimmoisia armeijoja, joukkoja ja sukupolvia tämmöisiä miehiä onkaan aikojen kuluessa joutunut unhoituksen helmaan! Heidän tomuksi rauenneet ruumiinsa muodostavat pohjan, jolla elämämme hedelmät kasvavat. LV. Ihmisen ei tule koko ikäänsä valittaa; siitä ei ole mitään apua. Aika on huono: niinpä ihminen onkin täällä tehdäkseen sen paremmaksi.
Historia on unhoituksen suohon upottanut tämän viheliäisyyden muistot. Tämä sota oli, näet, täydellinen hävitys-sota; senvuoksi tallasi vihollinen kaikki istutukset ja turmeli tou'ot, ja siten nekin vähät viljat, jotka Jumalan laupeus oli säästänyt, hävitettiin ihmisten armottomuuden kautta. Tätä kovaa aikaa olivat tulen merkit taivaalla yön aikana jo edeltäkäsin ennustaneet.
Josp' aalto myöskin huuhtois ihmishengen! Vaan kirkas luoma luikui lähtehestä, Vei vettä nöyräst' aaltoisehen mereen Ja olemistansa se tuskin muisti: Kuin tuolla vainiolla kyntömieskin, Jok' elää, kuolee unhoituksen lasna Ja kylvää maalle siunausta sentään; Kuin merimies, jok' elinpäivät soutaa Maailman aarteit' esi-isäin rantaan Ja itse unhoittuu kuin lahden laine Vaan sodassakin raittius ja rauha On heillä elämässä kuolemassa On heidän suuruutensa Jumalassa.
Te, jatkoi vanhus hetkisen vaiti oltuansa, liikutettuna, te tuomitsette ennakkoluuloja, te vihaatte niitä, jotka perustavat vaatimuksensa niille, mutta te ette tiedä, te, mitä se on että lapsuudesta saakka käydä sidottuina näihin ennakkoluuloihin. Te ette tiedä, kuinka sielu rypistyy kokoon, kuinka tuo jalous, joka tahtoo korkealle, kuivettuu tai uudistuu, kasvaessansa perityn oikeuden pyhällä perustuksella. Näettekö te, kuinka haudoilla viheriöitsee, kuinka mullaksi muuttuneet ruumiit antavat rikkaruohoille ja koristuksille elatuksen, mutta eivät melkein koskaan hyödyllisille kasveille ja jos se on siellä viljeltävä, niin täytyy unhoituksen ensin la'asta pois muiston, että siinä oli pyhitetty paikka.
kysyy: »Mikä mun silmilleni putoelee kuin lumi?» »Nuku mun nuppuni kultainen! Se on unhoituksen uni.» Hepo korskuu, korja kiitää, järven kansi keinuu. Anja Jaakon povella kuin orvonkukka uinuu. Kysyy: »Mikä mun allani niin keinuu kumman lailla, ajammeko me merellä vai autuasten mailla?» Virkkaa Jaakko: »Ei se ole kuin yksi-öinen kohva, Kivesjärvellä kiikkuvainen, mut alla jää on vahva.»