United States or Morocco ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta nyt onkin keskipäivä, munkkien aamumessut ovat jo pidetyt, aamusoitot soitettu eivätkä vielä ole alkaneet iltapäivän kirkonmenot. Kellot tornissa riippuvat äänettöminä odotellen auringonlaskua, joka on taas vapauttava niiden kaiun. Istahdan rappusille levähtämään ja odottamaan minäkin. Takanani on suuri luostari, niinkuin autio linnoitus, josta ei kuulu hiiskahdustakaan.
Kun kaikki oli kirkossa loppuun saatettu, menimme hautausmaalle ja peitimme Vierimän muorin haudan. Kellot soivat kaiken aikaa. Tosin ei muorille soitettu, mutta siinä samassa sitä hänenkin osallensa tuli, kun kerran toisille, rikkaammille, joiden hautoja samalla aikaa peitettiin, jumalanpalveluksen jälkeen, niin kuin tapana oli, haudanpeitto-kelloja soitettiin.
Odottaessani rouva Forbesin tuloa, astuin omia aikojani likemmäksi pianoa ja aloin katsoa mitä nuotteja siinä oli soitettu. Samassapa silmäni sattuivat vanhanmuotiseen, punaisella Marokon nahalla päällystettyyn naisen työrasiaan, joka seisoi pianolla. Naisen työrasia se nähtävästi oli, sillä kannen alta, joka ei ollut aivan kiinni suljettu, riippui muutamia pumpuli- ja silkkilankoja.
Eräs kielekäs eukko tiesi sanoa, että pitäisi kadonnutta soitettaman, niin hän kohta tulisi näkyviin. Niinhän oli Jussilan Kyllikki ja Variksilan Muurikki löytynyt; kaksi viikkoa olivat ne olleet tietämättömissä, mutta niin pian kuin erään tietäjän neuvosta kirkonkelloa oli soitettu, seisoivat Kyllikki ja Muurikki kaikkein kummaksi kotivainiolla, missä surullisesti ja nälkäisinä ammoivat.
Mutta he seisoivat rinnakkain perällä, ikäänkuin tuo kaikki olisi kuulunut tanssin loppuaskeliin. »Anteeksi, jos tuntui oudolta!» virkkoi sulhanen hymyillen. »Ymmärrättehän ettei sillä viululla, jolla minut on vanhaksimieheksi soitettu, enää koskaan soiteta. Hyvää yötä!» Joukosta kuului äänekäs helpotuksen ja ihastuksen hyminä. Sellainen lopputanssi! Sellainen sulhanen!
Tämä kuin jo muutamalla julmalla silmäykselläkin voisi hänen maahan vaivuttaa. Bård puolestaan oli taas salaisessa, mutta raskaassa tuskassa. Joka kerta kun hän vaan näki ruumissaaton vaikutti se syvästi häneen, ja kun kirkonkellot kaikuivat, tuntui se mielestään ikäänkuin hänelle itselleen olisi soitettu.
Kirkon luona sijaitsee pitkät rivit talleja ja kirkkopuoteja, muutamat uuninpiipuilla varustettuja, joista siellä täällä nousee valkonen savupatsas taivaslaelle, merkiksi etteivät kirkkoon matkustajat olleet kaukana. Pastori Rauhanen oli puhdistanut itsensä ja luki saarna-ainettansa viimeisen kerran, sillä oli jo "soitettu ensiksi," jolloin lukkari tuli ja hänen mukanansa kirkonposti.
Elämä kysyy aina voimia sisäistä, hiljaisuudessa kypsynyttä voimaa. Eilert Olsen järjesti kiireisesti Toinin tavarat junan laudakolle. Sitte he lähtivät vaunun edustalle. Oli jo soitettu kahdesti. Toini seisoi vaunun portailla. Hän kumartui eteenpäin. Samassa soitettiin kolmas kerta. Minä en tunne tietä, jota lähdette kulkemaan, mutta äitinne siunaava katse seuraa teitä. Kiitoksia!
Ja kun mentiin miehissä ulos rappusille, oli katos tyhjä ja kello poissa. Heti kohta oltiin selvillä siitä, milloin kello oli kadonnut ja kuka sen oli vienyt. Edellisenä yönä oli se otettu alas paikoiltaan, sillä eilen oli sillä vielä soitettu, ja olihan seinässä vielä verekset tikapuitten jäljet. Ja että lukiolaiset olivat työn toimittaneet, siitä ei ollut epäilystäkään.
"Millä tavalla olit tottelematon?" "Jäin pihalle, kun jo oli soitettu." "Miksi?" Ei vastausta. "Etkö kuule? Miksi et mennyt sisään, kun oli soitettu?" "En tiedä." "Etkö tiedä, miksi jäit pihalle?" "E-en..." "Siksikö, että sinusta oli hauska leikkiä?" Ei vastausta. "Etkö kuullut kellon soimista?" "Ky-yllä..." "Uhallasiko sinä siis jäit?" Ei vastausta. "Vastaa, Sven, kun isä kysyy!