United States or Namibia ? Vote for the TOP Country of the Week !
No, tyttöjen tähden me olemme hiljaa kuin hiiret jos muistamme. Ja jos viiltänemmekin viululla jonkun polkan, niin sehän vain sulostuttaa kuoleman; sävelten saattamana saa hän siirtyä suoraan taivaan enkelien tansseihin. Niin, niin, sitä tietähän meidän kaikkien on kulkeminen ... pataa pohjalla, tunnustakaa maata! Ja kuka pelissä?
"Sinun pitää", lausui Meyer kerrankin oppilaalleen, "sinun pitää oppia oikein hyvin viulua soittamaan, sillä sen rinnalla ovat muut soittimet roskaa; mutta varjele Herra ihmistä kuulemasta sitä huonosti soitettavan! Huono soittaja on ilkeä ihminen, sillä kuta puhtaammat tunteet sinulla on, sitä puhtaammin soitat. Viululla yksin voi luoda ja tietysti hyvä luo hyvää, paha pahaa".
Totistakin mieltä löytyi näissä iltamissa kuitenkin, ja moni hyvä ajatus lausuttiin näiden nuorten joukossa. Väinö johti keskustelua, hän kun koulun konventeissa oli siihen tottunut. Ester taas esitti tavallisesti jonkun soittokappaleen joko pianolla tai viululla, hän oli tätäkin vähän harjoittanut.
Pekka viritti viulun, kosketti sormin kieliin ja vihdoin veti voimakkaasti käyrällä. jotta oitis tuntui viulu olevan tottuneissa käsissä. Kaikki vaikenivat. Jokohan Pekka soittaisi Hollolan polskaa. Pekka asetti viulun perän leukansa alle, avasi suunsa ja lauloi vakaisesti samalla säestäen viululla: Jo joutui armas aika Ja suvi suloinen!
Siitäpä kovin sydäntyi suutarin poika, suuttui, jotta rakensi toran ja tappelun, särki ikkunat, kaatoi pöydät ja piti aika mekaa.» »No, mikä siitä?» »Mikäpä kuin nolona ja vahvalla pelolla kotia marssimaan.» »Tietääpä tuon!» »Mutta ne häät, ne nyt oli niin kuvailtu, ihan kuin häät ainakin. Siellä syötiin ja tanssittiin ja viululla soitettiin.
Hetken kuluttua luuli hän kuulevansa mitä hartaimman rukouksen huoneesta, mutta sanoja hän ei ymmärtänyt. Seuraavana iltana taas oli hän kuullut ystävämme soittavan jotakin vienoa sävellystä viululla, joka ei oikein antanut ääntä.
Sävel, jota tyttö viululla soitti, oli iloinen ja hilpeä ensi alussa; siinä oli vilahdus trubadurien hurjasta musiikista. Mutta sitten muuttuivat soiton häilyväiset nuotit sekä tytön äänikin surullisiksi, katkeavaisiksi, ikään kuin laulajan tuskalliset tunteet olisivat niitä tukahdutelleet.
Nyt se kapteeni taas kummittelee, murahti kelloseppä puolittain itsekseen ja läksi noutamaan viulua. Minun isäni, sotalaivaston kapteeni, jatkoi vanha rouva, oli soiton harrastaja ja soittelikin vähäsen tuolla vanhalla, mustuneella viululla, joka riippuu seinällä. Minä näytän sen teille perästäpäin. Olisipa hauska soitella sillä, sanoi vieras vilkkaasti.
Hetken kuluttua hän luuli kuulevansa sairaan hartaasti rukoilevan, vaikkei hän sanoja eroittanut. Seuraavana iltana hän kuuli hänen soittavan hiljaista säveltä aivan kuin viululla, josta ei ääni oikein ottanut lähteäkseen.
Mutta he seisoivat rinnakkain perällä, ikäänkuin tuo kaikki olisi kuulunut tanssin loppuaskeliin. »Anteeksi, jos tuntui oudolta!» virkkoi sulhanen hymyillen. »Ymmärrättehän ettei sillä viululla, jolla minut on vanhaksimieheksi soitettu, enää koskaan soiteta. Hyvää yötä!» Joukosta kuului äänekäs helpotuksen ja ihastuksen hyminä. Sellainen lopputanssi! Sellainen sulhanen!