United States or Ukraine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Emilie Björkstén kirjoittaa 30 p:nä marraskuuta 1856 päiväkirjaansa: »Sinä kirjani, sieluni lehti, sinä olet oleva hänen ja hän on sinua lukeva kun minua enää ei ole olemassa, ja Jumala yksin tietää kuinka lähellä tai kaukana se aika on.» Hän oli Johan Ludvig Runeberg. Jo vuosikymmentä aikaisemmin oli runoilijalla ollut muistiinpanot hallussaan, hän oli lukenut ne ja jäljentänyt niistä palasia.
Kaattua kolme: Othryonéus , Āsios ja Alkáthoos . Yksi: Hypsē´nōr. Aineiaan ja Priamoksen sukujen välisistä suhteista, ks. Il. II 819-823, Sel. Ei ole kuitenkaan luultavaa, että runoilijalla oli siksi selvä käsitys ihmisen suonistosta. Luultiinhan vielä 4:nnellä vuosis. e.Kr. ihmisessä olevan 4 paria suuria suonia, joista yksi pari muka kulki kummallakin puolella selkärankaa niskasta lanteihin.
HILLERI. Se on ruvennut hautomaan ne kullaksi. Ja täällä! Katsokaa nyt! HILLERI. Riittääkin nuo tälle päivälle. Varustakaa nyt vain liivinne taskuihin hopeata, niin huomenna se on kultaa. Mutta tämähän on ihmeellistä! HILLERI. Runoilijan housut repesivät munimaan seteleitä. Ja täällä! HILLERI. Missä vain tasku on! Pitäisi olla herra runoilijalla enemmän taskuja. Tämähän on satua!
Kaikista selvin kanta tässä asiassa on sillä runoilijalla, joka on kirjoittanut säkeet: »Linnut juovat vettä, Mehiläiset mettä, Vaan ystävykset maistelevat maljoistaan.» Näistä esimerkeistä voitte jo ymmärtää, kuinka yleiseksi juoppouden turmelus on paisunut meidän aikakautenamme ja kuinka väärin on sanoa juopoiksi väkinesteiden maistelijoita.
Onpa arveltu, että sillä suurella runoilijalla olipa hän nimeltään Homēros tai ei , joka Troian sodan keskukseksi asetti Akhilleuksen vihan ja sen ympärille ryhmitti äärettömän runovaraston runolliseksi kokonaisuudeksi, on silmiensä edessä ollut juuri tämä Meleagroksen tarina. Il. 543 ja seur.
Nimi asetettiin yhteyteen Helíkē nimisen kaupungin kanssa, jonka Poseidōnin-palvonnasta puhutaan Il. Kuin möly kuullaan jne.: runoilijalla näyttää tässä olevan mielessään omituinen, vanhanaikainen uhritapa, jonka jälkiä voidaan seurata mykēneläiseen aikakauteen asti ja joka rahakuvista päättäen pysyi voimassa historiallisen ajan Īlionissa vielä 3:nnella vuosisadalla j.Kr.