United States or French Southern Territories ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos ihminen, joka elää niin synkässä todellisuudessa kuin minä, uskaltaa puhua mielikuvituksesta miten monta ja miten kaunista kuvitelmaa onkaan särkynyt minulta täällä Kristianiassa, senjälkeen kun pari kolme vuotta sitte jätin kotini Ruijassa ja tulin ylioppilaaksi miten harmaa ja väritön onkaan maailma täällä etelässä, miten pienet ja pikkumaiset sekä ihmiset että olot sen rinnalla, mitä olin kuvitellut!
Klossing oli saanut kappalaisenpaikan Ruijassa, missä hän elelee ynnä hänen armas vaimonsa Amalia, omaa sukua Donner. Hän on viime aikoina käynyt kovin vakavaksi eikä naura koskaan. Kenties se tulee siitä, ettei Amalia heidän naimisiin jouduttuansa koskaan enää ota ollaksensa sukkela, jota vastoin hän usein on hyvin tuittusanainen.
Puhun tästä syvälle juurtuneesta kansanluonteen piirteestä sellaisena, kuin se esiintyy tyypillisissä luonteissa, enkä sillä tahdo sanoa, ettei Ruijassa olisi lujaluontoisiakin miehiä sellaisia on, ja ne karaistuvatkin täällä ehkä paremmin kuin muualla ja kohoavat todelliseen suuruuteen. Alkuperäisessä ruijalaisessa suvussa on luullakseni aina muutama pisara lappalaisverta.
Oikeusperuste siihen saatiin eräästä historiallisesta legendasta, jota Venäjän sanomalehdistö vuodesta 1908 kertoili lukijoilleen historiallisena tosiasiana: keskiajalla muka Moskovan suuriruhtinaat Ruijassa, nykyisessä Ruotsin Länsipohjan maakunnassa, sekä siitä etelään päin aina Trondhjemin takaa olivat kantaneet veroa.
Olen ajatellut näitä asioita ehkä enemmän kuin muut, samalla kun itse puolestani olen niistä kärsinyt, ja minä ymmärrän vaikka taasen, mitä itseeni tulee, en sitä ollenkaan ymmärrä miksi »second sight», kyky nähdä henkimaailmaan, »kaukonäköisyys», joksi sitä Ruijassa sanotaan, siellä kuten Själlannin-ja Orkney-saarillakin ilmenee sukuominaisuutena kulkien perintönä polvesta polveen.
Yksi niistä porvareista, jotka näinä surullisina aikoina kauimmin jaksoivat kestää Ruijassa, oli Antero Lind. Mutta huolimatta kaikista ponnistuksistaan, joutui hän vuosi vuodelta yhä enemmän velkaan Bergeniin kauppiaille, ja paria vuotta ennen vapaan kauppa-oikeuden uudistumista täytyi hänenkin heretä kauppatoimistaan ja myödä sekä Garnäs että molemmat aluksensa.
Hänen sanottiin kulkevan pohjoisessa, pohjoisempana kuin koskaan ennen oli käynyt, aina synkimmässä Ruijassa asti, sanoivat muutamat. Vanhimmat saivat tietää yhtä ja toista, vaan sitä ei kerrottu seurakunnalle. Jos kysyttiin Fennefos'ia, niin vastattiin että jokainen saa hoitaa itseänsä, tai että Herran tiet ovat käsittämättömät.
Tapa on omituinen Koutokeinossa, eikä ainakaan ole tavallinen muualla Ruijassa. Se on luultavasti ruotsalaista syntyperää ja on säilynyt Koutokeinossa niistä ajoista, jolloin tämä oli ruotsalainen pitäjä. Kirkko oli täpösen täynnä talvipukuihinsa puettuja Lappalaisia.
Eräänä päivänä löysin hänet vuoteesta, missä hän nykyisin suurimmaksi osaksi vietti päivänsä, innoissaan katselemassa, miten pikku poikani Anton hänen kannettomasta viululaatikostaan oli tehnyt höyrylaivan, jota hän kuljetti lattialla, käyden milloin missäkin vieraassa satamassa. Kun tulin hänen luokseen, kertoi hän hymyillen, että hän oli käynyt kotonaan Ruijassa ja taas leikkinyt sen rannoilla.
"On varmaankin hyvin monta, mutta ei täällä Ruijassa." "Onko se sinun kirjasi?" "Ei, se on veljeni kirja." "Veljesi kirja? Voi, jos kauppias sen möisi, minä ostaisin sen." "Hän ei sitä myö." "Minä annan hänelle siitä poron. Minä annan hänelle kaksi, kolme, neljä poroa kirjasta." "Voithan häneltä kysyä."