United States or Switzerland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nikkilää pitää varsinaisemmin Viion Elsa uskottunaan; heidän kaunis suhteensa täyttää muutamia näiden romaanien hartaimpia sivuja. Lasten elämän kuvaus on näissä romaaneissa 'Lapsuuden muistoihin' verraten jo paljon sisäisempää. Liikkumistilaakin on väljemmältä, ja vaaralaisten sentään jo hiukan paremmat elämänehdot antavat vapautuneemman sävyn kertomukselle.
Mies, joka edellisenä yönä on ollut itsemurhan partaalla, voi seuraavana myös naisen kuristaa! Mutta ei! Mitä hullua! Eihän sellaista tapahdu muuta kuin romaaneissa. Ja jos minä rouva Sorvin oikein tunnen, jatkoi hän vielä mietteitään, niin saa Antti pian itse varoa kaulaansa. Rouva Sorvi on hänet lujilla, kiinteillä käsivarsillaan henkihieveriin kuristava.
Tietysti hän luulee, että täytyy jotakin sanoa jollakin erityisellä tavalla, kun kosii, niinkuin romaaneissa tai muuten comme il faut, niinkuin hän tietää olevan tapana. Eikä raukka häveliäisyydestä saa sanotuksi. Ja he kun ovat niin tuttuja keskenään! Ja niin, niin rakastavat toisiansa ja ovat niin lähellä toisiansa, ettei mitään pitäisi olla välillä! Ihmeellistä.
Tyylittelevän, koristeellisen suomalaisen proosan ja sivistyneisen sielunerittelyn kohottaa korkealle L. Onerva, hänkin alkanut sensualistisesta tunnelmarunoudesta. Uusromantinen myrskypaatos taas laulaa täydellä voimallaan Joel Lehtosen kuohuvissa, häikäilemättömän mielikuvituksen esiin purkamissa romaaneissa.
Minä käännyin ympäri, astuin hänen luokseen ja olin juuri häntä puhuttelemaisillani: "Neitiseni!"; ellei olisi mieleeni johtunut, että tämä puhuttelemistapa jo tuhansia kertoja on esiintynyt suuren maailman romaaneissa. Se vain pidätti minua. Mutta etsiessäni toisia sanoja, ojentihe neitonen, katseli ympärilleen, painoi silmänsä alas ja astui reippaasti ohitseni pitkin rantakatua.
*Mutta*, jatkoi Heinonen keskeyttäen, jos mies pitää vaimoaan elämäntoverina, lapsia elämänsä ilona ja maataan elämänsä toimikenttänä ja perheen leivän ja ilon lähteenä, silloin sinun ajatuksesi on valhe. Ei missään tuolla lailla olla muualla kuin romaaneissa. Kyllä! En minä ainakaan usko, intti Vihtori päätä ravistaen ja heitellen jalkojaan. Kuinkapa sinä... Niin, en minä.
Kun Elsa katsoi pitkään Maria, niin vakuutti tämä vielä kaiken ihan todeksi ja kertoi tarkoin, missä he olivat olleet ja miten se kävi. Elsa oli hämmästyksissään, ettei osannut aluksi mitään sanoa. Ei hän koskaan olisi voinut uskoa tällaista tapahtuvaksi muille kuin sellaisille, joista romaaneissa puhutaan, ja ne olivat erinomaisempia ihmisiä. Aivan mahdottomalta tuntui Marin puhe.
Ja hän luki kirjeen aina suuremmalla huomiolla. »Mari! Minä rakastan sinua, olen rakastanut lapsuudestani asti, siitä saakka kun muistini elää. Minä heitän koulun käynnin ja lähden merelle. Kun palaan, niin pyydän omakseni. Hyvästi, rakas kaunis...! Risto Kivinen.» Rakastaa, ja lapsuudesta saakka rakastanut Maria. Tämähän oli kaunista kuin romaaneissa!
Kuten monet muut sen ajan naisista, jolle todellisuus ei muuta neuvoa suonut kuin mennä ensimmäiselle miehelle, joka heistä taisi huolta pitää, niin eli hänkin näissä romaaneissa keskellä vaivaloista, narisevaa jokapäiväisyyttä korkealle kiihoitettua haaveilu-elämää.
Sanalla sanoen, sinä suistat pillastumassa olevan konin ... sinä pelastat kaunottaresi... Se on niin kaunista, semmoista tapahtuu usein nykyajan romaaneissa... Sen tiedän. En lue mitään muuta kuin romaaneja. Sitten viet hänet ystäviesi luo ... vähän tainnoksissa, se vaikuttaisi mainiosti... Niin liikuttavaa... Sitten seuraa hellä kohtaus...