United States or Belarus ? Vote for the TOP Country of the Week !
Se oli hänellä niskassa. Hänen niskatukkansa oli niin peevelin arka, kuten hän itse kuvaili, että vaikka kuin hellävaroen kammalla veti, niin kylmä karsi selkäpiitä ja vesi silmiin kihosi. Ei tarvinnutkaan muuta kuin joku veti tahi oli vetävinään niskatukkaansa, niin Aukusti irvisti pahasti ja hartiat kyttyrässä kääntyi pois.
"Sepä peevelin mies vuorilla kulkemaan", sanoi hän tuijoittaen Per'in jälkeen, joka tuolla ylhäällä oli mustan pilkun näköinen. Mutta samassa Per hävisi tykkönään, Arne kuuli jyrinää pyörivistä kivistä. Hän kävi jääkylmäksi. Mutta kas, siellä Per ilmestyi jälleen; hän ei ollut tahtonut seurata sillä kertaa, vaikka oli ruvennut luistamaan.
Siinä se nyt on tuo meidän uusi kyökkäri. Kyllä siinä tulee kuuma Sussulle, ennenkuin tuosta kalua tulee, Se raukka on vasta maalta tullut. Mutta on sitä hauska nähdä miten nyt ruokaa laitetaan ha, ha! Naurattaa jo kun sitä ajattelenkin. Ahah! Nyt se peevelin Sussu on noussut, eikä minulla ole vielä huone puhdistettu. Nyt minä saan silliä, mutta minä en anna hänelle perään sittenkään.
AKKA. Sepä ikävätä, sepä ikävätä. En välitä pompommeista. Tulen sitten huomenna. Herran haltuun, Herran haltuun! Paljon kiitoksia! Huomenna voi puoti jo olla suljettu, jos oikein pahasti käy. Mutta mitä minä sitä ajattelen, sehän ei olisi mikään yllätys. Kunhan nyt vaan saisin tavata Tyynen ja kertoa hänelle unestani, mutta se peevelin Pummi vahtii häntä kuin Kerberus. Voi sitä köyhyyttä sentään!
Mutta tällä peevelin miehellä oli voittamaton tottumus menettää paljo ja näyttipä siltä kuin ei hän olisi voinut pitää rahoja kädessänsä. Ja sitä paitse oli Spricht yllyttämässä, vaikka hän sotatapahtumain jälkeen olikin synkkä kuin maailman lopun ennustus ja rakennutti puistonsa perälle Pariisin kaupungintalon tulipalossa mustuneita muureja jäljittelevän raunion.
Kuinka pitelet, sinä peevelin kirottu nallikka, sitä kukkoa? Miksi porahtelee elikkoparka? EERO. Korjasin vaan sen siipeä, joka riippui. JUHANI. Kyllä minä sinun korjaan kohta. Katso etten ota niskastas. Tietäkäät, että on siinä paras kukko koko kihlakunnassamme virkansa toimessa; aina tarkka ja luotettava. Ensi kerran kiekuu hän kello kahdelta, toisen kerran neljältä, joka on paras nousun aika.
Mutta vitkoin nousi hän naulastansa, peevelin vitkoin. Tulipa hänestä kuitenkin oikein laatuunkäypä mies sekä sielun että ruumiin puolesta. Ja sen teki vuosien voima täällä metsissä, meidän veljesten avulla; pari pientä pieksiäis-ryöppäystä vaan meidän muiden kädestä ja mies oli kuin öljytty. Vai kuinka? Mitä sanot sinä itse siellä takana?
Silloin ei tarvitse käydä häntä koipien välissä. AAPELI. Ei mitään kerskattavaa, ei mitään. No no, onhan siinä vähän. Kuinka hyväänsä, mutta usko minua, Eeva, etpä lyönyt silloin kättäs poroon kuin kraatarimestari Aapelin miehekses valitsit. EEVA. Silloin istuin peevelin kelkkaan. Läksinhä kotooltani kuin olisi tieni kulkenut suoraa tietä helvettiin. Siitäpä jotain kohta aattelin.
Silloin huusi Heiskanen: »noidanjuonia, noidanjuonia!» otti taskustansa kuolleenhampaan, puri siihen muutaman kerran ja sylki luotiin, jonka hän kiersi uudestaan pyssyynsä. Sitten soikotteli hän hetken kädellänsä ilmassa ja, väännellen silmiänsä peloittavasti, lausui, peevelin poika, pari kolme eriskummallista, hirveätä sanaa, ampui, ja alaspa mötkähti männystä ahma.
MIKKO. Minä annan teille peevelin, te Jukolan sissit! EERO. Ukko ei tahdo pelata. No laulakaamme sitten me, ja oikein huikea marssi. JUHANI. Huikea marssi, kun astelee ohitsemme Rajamäen rykmentti. No, pojat Timo ja Eero! JUHANI. Totisesti lystillinen laulu-remputus; sitä ei taida kieltää, Mikko?