United States or Paraguay ? Vote for the TOP Country of the Week !
Esitykseni romanttisen koulun synnystä tuntuu ehkä laveahkolta ensi silmäyksellä, mutta tahallani olen tässä käyttänyt ensi käden lähteitä enkä tyytynyt kirjallishistoriallisten käsikirjojen ylimalkaisiin esityksiin, tutustuakseni näin itse paremmin tähän aikaan ja saadakseni luotettavan pohjan kuvattavanani olevan henkilön omituiselle ja aikalaisistaan niin selvästi eroavalle kirjailijaluonteelle.
Enempää ei ennättänyt isäntä puhua, kun poikansa Heikki sanoi: Jos Juuse vielä kerran tulee sitävarten meille, niin otan rautapellin ja sillä rumputan hänet koko talosta pois, jos ei vähempi auta. Mitä hänen tarvitsee Mariaa väkisin kosia! Kaikki purskahtivat nauramaan pojan omituiselle puheelle. Isäntä yksin pysyi vakaana ja sanoi: Lapsilla on lasten mieli, mennessään tuvasta ulos.
»Ka-ha-ha-haaperi...! hu-hullukos olet, kun ... ha haa ... leikistä suutut?» huusivat miehet perään nauraen niin sydämestään Kaapon vaaterepaleitten omituiselle lepattamiselle: pojanroikale lennätti kuin kymmenin isoin- ja pikkusiivin liuhtoen. Pianpa Kaaperi väsyikin, palasi takaisin miehuullisesti kerskaillen kuin olisi suurenkin voiton saanut.
Erik Horn oli vallan hurmautunut kesäyön ihmeellisestä valosta, jonka nyt näki niin monen poissaolo-vuoden perästä. Musiikki, kotimaan ilma, hänen onnellinen rakkautensa ja illan kauneus, kaikki se yhdessä viritti hänen sielunsa kielet omituiselle soinnulle, joka salli hänen korkeimmassa määrässä nauttia elämää, olemassaolon iloa.
Betti täti, joka hymyili tälle omituiselle kirjaluettelolle, sanoi ystävällisesti: Sen vuoksi, lapseni, että kaikki nyt kertomasi tuntuu niin kuvitteelliselta kuin jos aihe olisi juontunut jonkun liian aaterikkaan romaaninkirjoittajan aivoista. Mutta jatka nyt, kerro kaikki! Liisa katseli häntä ihmetellen: Minä olen jo kertonut kaikki, sanoi hän.
Se on pikku muisto minun persoonastani, jonka jätin perästäni, kun kolme kuukautta sitten matkustin tätä tietä.« »Minä uskon teitä ilman todisteita,» vastasi Tresillian ja hymyili tuollaiselle omituiselle »muistolle« noin kaukana erä-aavikossa. »Suvaitkaa minun sitte lisätä, sennor, että onnellisimmassa tapauksessa voimme saapua tuon Salaperäisen vuoren juurelle vähän ennen auringon laskua.«
»Juuri näihin häihin», sanoi Tuira naurahtaen ja lisäsi, että on hän ollut päivän toista, jotta on kerennyt pikimmältään silmätä entisiä olosijojaan. »Mille näytti ja tuntui?» »Tuntui omituiselle. Kaikki on muuttunutta, osaksi uusiintunutta, osaksi vanhentunutta ja osaksi kerrassaan kadonnuttakin, niin että vaikea on tuntea mitään heti ensi silmäyksellä. Ihmiset ovat aivan kuin eri sukua.
Iltaa, Juho; mistä sinä tulet? Kaupungin kellarista ja sinä Hellsbergistä, eikö niin? Setä kai oli kerrassaan oivallinen! Hän oli iloinen ja ystävällinen, kuten tavallisesti, vastasi Anna hymyillen veikon omituiselle puhetavalle. Tuletko kotiin minun kanssani? En, en millään muotoa hän veti kelpo siemauksen äsken sytyttämästään sikaarista.
»Teitä en ole nähnyt herran vuosiin. Olette aikaistunut, vaan niin kaunis olette», puheli Vimparin vaimo, pidellen Elsan kättä omassaan ja katsellen Elsaa silmiin ihastuneena. »Käykää johonkin istumaan, vaikka eihän ole juuri istuinpaikkaa. Istukaa tähän vuoteen laidalle.» Omituiselle tuntui Elsasta.
Mutta hän oli äidiltään kysynyt ja äitinsä oli sanonut, että varmaan varikset käyvät syömässä tai joku pojan ilkimys käy aina ottamassa. Mutta eihän sitä tiedä, arveli joku poika, jos käypikin ne syömässä se, jolla on pitkä häntä ja toisessa jalassa kavio! Ullasta tuntui aivan kuin hän pakahtuisi. Hän seisoi kuin onneton vaivainen ja rupesi taas itkemään. Toinen jalka jo tuntui niin omituiselle.