United States or Denmark ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vielä ei hän tiennyt Jaanan tulosta mitään. Nyt näki hän hänet äkkiä edessään. Piippu putosi hänen suustaan ja hän tapaili hämmästyneenä hatunlievettään. Jaana oli käynyt niin jumalattoman kauniiksi hänen mielestään. Isä ja Nantta menivät lyömään kättä hänelle. Heikki tervehti heitä välinpitämättömästi.
Eikä hänen sydämensä ollut syttä valkeampi, kun he astuivat kauppiaan kujan suuhun, isä ja Nantta edellä, äiti, Miina-muori ja Jaana heidän perässään. Kujan suussa seisoi Heikki. Jaana säikähti niin, että sydän oli tulla kurkkuun. Hän ei ollut ollenkaan odottanut Heikkiä täällä tapaavansa. Kuitenkin oli aivan luonnollista, että Heikki oli tullut.
Iikalla oli ollut Holli-Reetasta viisi poikaa, joiden nimet olivat Ranssu, Aleksi, Jörkki, Nantta ja Roope. Näistä olivat Nantta ja Aleksi jääneet isänkotiin, Roope oli kuollut ja Jörkki ja Aleksi lähteneet maailman markkinoille. Ranssu oli jo varhain joutunut hunningolle. Tuskin täyteen ikään tulleena hän jo ryösti postin maantiellä. Sitä ei saatu koskaan ilmi.
Mutta Nantta sai siltä keväällä viisitoista markkaa. Viisitoista markkaa? Se oli suuri summa Jaanankin mielestä. Niin, sanoi Holli-Reeta. Ja hyvään tarpeeseen tulivatkin rahat. Mistä hyvästä se antoi? Mitä tuo lie Nantta puhunut kauppiaasta ja Heikki Kontiosta. Jaana ihmetteli. Onpa sillä liikoja rahoja, hän sanoi. Iikka Rönty ojensi häntä itsetietoisesti. Eivät ne sen omia ole, hän sanoi.
Eikä se sitäpaitsi mikään oikea laki kuulu olevankaan, lausui Iikka Rönty mahtipontisesti. Sen sanoi kauppias itse minulle ja kyllä se asiat tietää, jolla on aviisit ja muut. Mutta ei sen kauppiaankaan pitäisi niin kovin suurta suuta pitää, nauskahutti Nantta. Hän tiesi nähtävästi enemmän kuin mitä hän tahtoi sanoa. Iikka Rönty katsoi häneen epäluuloisesti. Mitä sinä sillä tarkoitat? hän kysyi.
En tiedä. Mutta rahaa sillä näkyy olevan kuin roskaa. Jos lie tukkiherroja. Ei se tukkiherra ole. Mistä sinä sen tiedät? Jaana viivytteli vastaustaan. Tiedänpä vaan, hän sanoi. Minä olen nähnyt hänet Helsingissä. Mitäs kysyt sitten, kun tiedät itse paremmin, huomautti Nantta myrtyneenä. Nyt sekautui jo Iikka Röntykin puheesen. Eihän se mikään tukkiherra ole, hän sanoi.
Silloin näki Jaana kievarirakennuksesta kiipeävän kärryihin nuoren, siistipukuisen, kiveräviiksisen miehen, pehmeässä huopahatussaan. Hänen sydämensä sylkähti. Eikö se ollut samainen mies, joka Helsingissä oli houkutellut häntä sirkukseen ja jonka takia hän sitten oli tullut turmioon? Ja eikö hänen veljensä Nantta haastellut miehen kanssa? Ei, Jaana ei voinut erehtyä. Sama mies se oli.