United States or Botswana ? Vote for the TOP Country of the Week !
«Minkätähden pitää lasten saada kahvia? Eivätkö he voi ilmankin laihtua? Pitääkö heitäkin polttaa ennen aikojaan? Tuo Petreahan on ilmankin kaitaluinen. Minä en ole milloinkaan pitänyt hänestä ja jos hänestä vielä lisäksi tulee kahvimummo, niin...» «Mutta hyvä Munter, te ette ole tänään hyvällä tuulella!» «Hyvälläkö tuulella? Ei, Elise rouva, en ole hyvällä tuulella.
Ammän surmannee nyt suru, kun on poissa kullanmuru. Myhäilyllä, myöntelyllä kaikkehen vain Munter vastas, muuta ei kuin 'niin' ja 'kyllä', kunnes lauloi vanha rastas: 'Poika kulta, mieles malta! Viisas väistyi vaaran alta, vähämieli kohti koki! Silloin toinen:
Eräs työmies, joka samassa tuli astuen, lupasi heti lähettää apua ja Petrea sekä assessori Munter, joka ei ollut ensinkään hauskalla tuulella, alkoivat kävelyään sateessa ja liassa. Mutta sen kestäessä tuli Petrea yhä iloisemmaksi ja onnellisemmaksi.
Taisi tiellä olla oiva juoksukeli? Munter virkkoi: 'Menetteli. Lyötiin sitten Armfelt. Siinä Munter, lippuaan ol' likin, seisoi hurmepinta-piinä, hän se lipun pelastikin. Nytpä sai jo, jumal'auta, rahan rehti rintalauta; Munterill' on vanha viisi, virkkoi tuohon vaan: 'No hiisi!
«Mitä on tehtävä?» kysäsi laamanni oikein tuskastuneena. «Tiedätkö sinä Munter mitään neuvoa siihen?» «En mitään tätä nykyä. Nyt täytyy kaiken mennä menojaan. En neuvo kenenkään nyt sekaantumaan siihen, sillä sairas on matamin vallassa, jonka taasen perkele villitsee, ja tytön tahtoo isä koko päivän pitää luonaan ja antaa hänen harjoittaa kaikenlaista vallattomuutta.
Ikimuiston vartioikoon miehuus, miehenkunto vakaa! Orjan jalka ei saa painaa hautaa, miss' on Munter vainaa. Jääköön vanha kantasuku suojaks! Aamen! Hyvin nuku!» Buss korpraali päätti, alas astui päältä hiekan harmaan. Adlercreutz nyt haastaa halas, kätehensä voitonvarmaan otti lapion ja heitti kummulle, mi urhon peitti, hiljaa hiukan Suomen multaa; sanat harvat, mutta kultaa!
«Missä on Eeva?» kysyi Jeremias Munter kiivaasti ja tyytymättömällä äänellä Louiselta angleesin ja valssin väliajalla. «Hän jäi kotiin Leonoren luokse. Hän tahtoi välttämättömästi.» «Niin tyhmästi! Minkä tähden sitten tulinkaan tänne?» «Niin, sitä minä en todellakaan voi sanoa!» vastasi Louise hymyillen. «Ettekö?» tiuski assessori, «no sitten minä sen teille sanon, Louise sisko.
Näin ei Munter aikanansa; kun läks sotaan Kustaan kanssa, kohta, vaikka vasta tuotu, oli soturiks kuin luotu. Joi, ja särki iltasella kiväärinsä iloissansa; vääpelinsä aamusella antoi hälle pampustansa, virkkoi:
Laamanni oli sitä kuullessansa hypähtänyt ylös ja lähestynyt keskustelevia. Hän laski hiljaa kätensä puolisonsa olalle, hän katseli lapsiansa; hänen silmänsä säihkyivät. «Aikamme» jatkoi Jeremias Munter hänelle tavattomalla innostuksella «meidän aikakautemme tuskin käsittää paljoa tämmöisestä suuruudesta. Se kiittää julkisesti itseänsä ja ansaitsee juuri sen tähden niin vähän kiitosta.
Suurta ei se maksa juttu, jokapäiväinen ja tuttu, tuskin kostut kuuntelulta, vaan jo Buss saa vuoron multa: »Miehet, nyt on Munter poissa, uljas, kuulu yli muiden, uros umpisokkeloissa, alla surman ansapuiden. Sodan, marssin, taiston teistä sai jo selvän käskyn seistä, lomavuorollaan nyt loikoo, ketaroitaan rauhass' oikoo.