United States or Bahrain ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta tässä on meillä toki edessämme kunnialla kukistunut kuningas, joka suistuessansa on antanut kaikille muille hyvän opetuksen... Tämä Kristian on todellakin sankari!.. Teoksessa luetaan m.m. kertomus käynnistä St. Angelon linnoituksella pahimman pommituksen aikana. Mikä rohkeus, mikä uljuus ilmeneekään moisessa teossa!...» Toinen munkeista painoi päänsä alas.
Minua kummastuttaa toisinaan, mikä johdatti useat näistä levollisista, mukavuutta rakastavista munkeista tänne. Mutta monen kasvot eivät anna mitään vastausta kysymykseeni. Niihin ei näytä mikään elämäkerta olevan kirjoitettu.
Toinen munkeista, joka oli rauhallisempi luonteeltansa, sanoi vain kohteliaisuuden Mérautin kirjan johdosta: »Kaiketipa te tällä kertaa julkaisette teoksen omalla nimellänne!» »En, kuten isä Melkior tietää, en minä ylipäänsä ole teoksiani nimelläni varustanut. Itse asia on minulle ollut tärkeä ... omaksi hyväkseni ei minulla ole ollut minkäänlaisia kunniaa tavoittelevia pyyteitä.
Akselinpoika kauhistui ehdottomasti tästä hirveästä kuvauksesta, mutta hän katsahti samassa kuoro poikaan, joka seisoi vähän loitommalla munkeista ja laski sormensa merkillisesti suullensa. Hän ymmärsi heti tämän merkin, ja sanomattomalla ilolla käsitti hän nyt, että kuoro poika oli tämä sama Petter, joka oli luvannut hänelle pelastuksen.
Kapteeni nosti kätensä siunaavaan asentoon, julisti juhlallisesti pax vobiscum ja alkoi sitten arvokkain askelin astua ohi, kun munkeista etumainen hänet pysähdytti, Arvoisa isä, sanoi hän, tarkastellessaan tuntematonta pappia kiireestä kantapäähän, mikä tuottaa linnallemme kunnian näin oudolla ajalla...? Pax vobiscum! uudisti kapteeni hyvin hartaasti.
Hän ei ajattele mitään hyvää munkeista, ja hänellä on varsin ankara käsitys isän ja pojan keskinäisistä velvollisuuksista. Hän, tuo älykäs, ahkera, menestyvä talonpoika, pitää munkkeja laiskuri-laumana, jotka tuntevat luopuvansa mailman iloista, mutta usein vaan luopuvat sen velvollisuuksista.
Ja melkein kaikissa Ranskan maakunnissa tämä luulo pysyi kauvan eleillä. Monta tämmöistä tarua irstaisista munkeista on olemassa ja vieläpä papeistakin, jotka muka olivat rikkoneet siveyden-valansa.
»Vai niin pian te maailman suuruuksiin kyllästyitte?» arveli vanhempi munkeista miellyttävällä, hiljaisella äänellä, joka vaikutti melkein vastakohtana Mérautin meluavalle kaunopuheisuudelle. »Niin tein!» lisäsi tämä painavasti. »Mutta kaikki kuninkaalliset eivät ole samanlaisia. Tunnen sellaisiakin, joista mielipiteenne...» »Ei, ei! Se saa riittää jo!
»Onko hra Elysée jo mennyt ulos?» kysyi toinen munkeista ensi kerroksessa olevaan hotellikonttoriin tultua. Lihava nainen, joka näytti palvelleen monessa hotellissa ennen kuin hän oman sai, vastasi häiriytymättä mukavassa istuvassa asennossansa ja katsahtamattakaan taululle, jolla avaimet riippuivat surullisina vierekkäin: »Mennyt ulos? Tähän aikaan?... Kysykää ennen, onko hän jo tullut kotiin?»
Ei hänen kumminkaan tarvitse kuunnella semmoisia kertomuksia, joita minä olen nykyisin kuullut eräältä nuorelta ritarilta, Ulrich von Hutten'ilta, joka tätä nykyä opiskelee täällä ja tietää jutella semmoisia asioita munkeista, papeista ja piispoista itse Romassakin, että pian ajattelee, jotta kaikki, mitä ei silmin näe, on petosta ja koko uskonto pelkkää valhetta. Elsan aikakirja.