United States or Lesotho ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Se on minun tapani, Mr Balfour», vastasi laivuri, »minä olen kylmäluontoinen mies; minulla on kylmä veri, sir. Eivät turkit eivätkä villavaatteet, ei edes kuuma huonekaan saa minussa niinsanottua luonnonlaatua kuumenemaan. Niin on aina miesten laita, jotka ovat paistuneet kuuman ilmanalan merillä.» »Aivan niin, kapteeni», vastasi setäni, »meidän on kunkin seurattava luontoamme.»
Jollei kaukaisten maitten turvallisuus houkuttelisi minua, minä saattaisin jäädä tänne vapaaksi ja onnelliseksi lainhylyksi. Aika, tottumus ja pakko muuttavat meidän luontoamme. Kun minä ensiksi kohtasin Scherirah'n näissä raunioissa, minä kavahdin huonontunutta ihmistä; vaan nyt minua haluttaisi olla hänen perillisensä. Me emme saa ajatella!"
Ei meissä syy, vaan heikkoudessamme: Miks luodut olemme, se luontoamme. Kuin käynee vain? Oliviaa herttua lempii. Ma, raukka, rakastan taas herttuaa, Ja mua hellii pettynyt Olivia. Kuin päättyy tämä? Miehenä ma itse Orsinon lemmest' epätoivoss' olen; Ja naisena, voi päiviäni, voi! Olivian saatan epätoivon tuskaan! Sun, aika, täytyy tämä selvittää: On liian tiukka mulle solmu tää. Kolmas kohtaus.
Tässä kirjassa on kuvattu kesäistä luontoamme ja sen herättämiä tunnelmia yksityiskohtaisemmin kuin kenties koskaan ennen. Mutta miten tämä kuvaus tavattomasti eroaakaan esim. vastaavasta Kiven ja Ahon kuvauksesta! Kivellehän elämä luonnon helmassa merkitsee etupäässä hyvin voimakkaita, yksinkertaisia, tarttuvia mielihyvän tai murheen tunteita.
Meidän tulee hillitä luontoamme ja välttää ajan kaksikielistä oppia, joka luonnollisuuden viehättävässä muodossa johdattaa meitä intohimojen pyörteeseen, joka lamauttaa toimintaamme, sillä vaistojemme tyydyttäminen on se, joka meidän henkisiä voimiamme riuduttaa ja lopullisesti murtaa. Jesus. Kuinka se lyö flinttiin! Olisin hyvin kiitollinen, jos hankkisitte tilaajia sanomalehdellemme "Isänmaa."
Puhuttuaan viidennen Enneadinsa VIII kirjassa »älyllisestä s.o. jumalallisesta kauneudesta» lopettaa Plotinos seuraavasti: »Mitä meihin tulee, olemme kauniita, kun pysymme itsellemme uskollisina ja rumia, kun vajoomme omaa luontoamme alemmaksi.
Mun sitten päästi, Ja, pää yl' olan taappäin kääntyneenä, Tien näkemättään löytävän hän näytti: Ovelien silmäins' avutta hän astui Ja loi ne minuun, kunnes katosi. POLONIUS. Käy, seuraa mua; kuningasta etsin. Tää oikein rakkauden hourett' on, Jok' omaan vimmapäisyyteensä sortuu, Ja hurjiin töihin tahdon vie niin hyvin Kuin moni muukin himo taivaan alta, Mi luontoamme vaivaa. Häntä säälin.