United States or Luxembourg ? Vote for the TOP Country of the Week !
Haamuina liikkui talkooväki pirtissä, valkealle hankivaipalle tuolla ulkona vuodatti kirkkautensa kajastusta Pohjolan leimuava yö. Esteri asettui seisomaan keskelle lattiaa. Puneva leimu kajasti hänen kasvoillensa, ja tähtein valossa häämötti hänen vaalean tukkansa palmikot. Siinä hän seisoi tyynenä, ympärillään järeät, hiljaisuuteen vaipuneet miehet.
Oikein ihastuksen leimu näkyi kasvoissa, kun hän alkoi Tapanille melkein hätiköiden puhella: "Meillä on tässä kylässä tilusten rajottaminen ja päätettiin huomenna alottaa työ tämän talon ja tuon Sivolan välirajalta. Mutta nyt pitäisi saada tehdyiksi taulun jalat jo tänä iltana valmiiksi. Osaisittekohan niitä tehdä? No, ehkä, kun minä neuvon."
Tämä runous on aina suuremmassa tai vähemmässä määrässä unelmia. Vaan meidän aikamme on käytännöllisyyden aika, se ei huoli unelmista eikä turhista tunteen ilmauksista. Jos lyyrillinen runoilija tahtoisi tässä suhteessa muutosta aikaansaada, pitäisi hänellä olla aivan tavatonta runokykyä, jota ei minulla ole." Niin sanoo Leimu.
Hetket hiipivät, päivä kelmenee ja illan sinervä vaippa laskeutuu temppelin ylitse, yhä polvistuu Parsifal unhottuneena ja keinuu kauneusväristyksissään. Silloin hän yht'äkkiä havahtaa, hänen silmänsä ovat kauneus-sulaneina valuneet neitsyen armosilmistä ja rinnoilta, hän havahtaa ja silmissään ja veressään värähtää leimu.
"Mitä sinä sitte tyhjää aina hätäilet ja tuskittelet? Enkö minä ole monasti sanonut, että tämä maailma kuitenkin on paras, mitä nykyjään on olemassa!" Runoilija Leimun ja minun. V. 1888 ilmestyi eräs harvinainen kirja, nimeltä: "Kevät-Unelmia. Koelmoi Leimu." "Esipuheeksi" sanoo tekijä "tietävänsä varsin hyvin, ettei nykyaika ole lyyrilliselle runoudelle suotuisa.
"On," huudahti Laila, joka ei koskaan ollut kuullut minkäänlaisen soittimen ääntä, "se on niin kaunista kuin revontulten leimu, joka talviyönä liitää edes takaisin, hyppien halki taivaan kannen! Luuletko, että Lappalaiset taivaassa saavat oppia soittamaan?" "Luulen kyllä," vastasi Inkeri hymyillen, "jos vaan taivaassa soittokoneita viljellään."
Laiska-Jaakon kanssa elusteltiin hetken aikaa Novgorod'issa. Sitten käytiin Kustaa Horn'in kanssa Liivinmaata valloittamassa ja seurattiin sankari-kuninkaan, Kustaa Adolfin retkillä Preussiin ja Saksaan saakka, Veikselin, Elbe'n ja Tonavan rannoille. Yhä avarammalle sodan leimu loisti.
Vanha voima leimahtikin vähän väliä uudestaan esiin hänessä, mutta se oli vaan leimu, jonka kautta rappeutunut tulen pesä näkyviin tuli, ja se sammui kohdakkoin jälleen. Kari oli sillä välin omaa tietänsä kulkenut, ja se oli yksinäinen; mutta se oli hänen mieleensä.
Tuoll' usvapylväs vuorta kiipii, Savuista lieska leimuaa, Taas piennä lankana se hiipii, Tai lähteen lailla purskahtaa. Tääll' laakson halki leimu hohtaa, Tuhansin suonin luikertain, Vaan missä vuoren-kolkka kohtaa, Taas vuona juosten helmakkain. Tääll' lähimailla säkenöitä Kuin kulta-kylvö tupruilee, Kas vuorta, juurta, ylängöitä Yks' liekki-laine valkaisee.
Ehkä on väärin vertailla yhtä maisemaa toiseen ja saattaahan olla niin, että »kauneuden kilpailu» on tällä alalla vähemmän paikallaan. Mutta kun nyt kerran vertailu tuli itsestään mieleen, niin saanenhan sen tulokset tässä mainita. Laiva, jonka kannelta Laatokkaa katselimme, oli entinen saaristolaislaiva »Leimu», jolla ennen olimme kulkeneet läntisessä saaristossa Helsingistä Turkuun.