United States or Solomon Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä näin nimittäin kuninkaan, joka veti lapsenvaunuilla kuuden kuukauden ikäistä tytärtänsä. Lapsenhoitajan neuloessa sukkaa tahi lukiessa filosofiaa kuljeskeli vanha Hollannin kuningas ilosta loistavin kasvoin tällä lavalla ympäri lapsinensa, jonka hänen nuori puolisonsa oli hänelle lahjoittanut. Minulle sanottiin, että minulla oli joka päivä tilaisuus nähdä samaa kuvaa.
Agnes kuunteli kertomustani ja naurahteli. Tietysti sinä tulet käymään luonani? kysyin. Kyllä. Sepä hauskaa. Milloinka sinulle sopii? Milloin hyvänsä. Tänä iltana, vaikka. Tervetuloa! Joku naiskööri esiintyi lavalla, käännyin sitä kuuntelemaan. Mielestäni he lauloivat erinomaisesti ja minä innostuin paukuttamaan käsiäni niinkuin muutkin.
Vähitellen tuli selville, että illan kuluessa oli perälehterillä kulkenut eri näytelmä yhtä rintaa lavalla esitetyn kappaleen kanssa. Siinä oli veli Jooseppi ollut yhtenä henkilönä. Mahdotonhan toimittajan oli sitä tietää. Mutta nyt katson velvollisuudekseni kertoa sen sisällyksen pääpiirteissään. Se oli murhenäytelmä.
Kuljettiin rantaa ylöspäin jonkun matkaa ja sitten poikki joen Aumolan rantaan. Sauna tässä rannassa oli jo veden vallassa. Tapani laski venheen saunan ovelle ja tirkisteli sisään ra'ollaan olevasta ovesta. "Jumala paratkoon!" huudahti Tapani. "Saunan lavalla makaa mies." "Mies?" kysäsi Sofia. "Miksi mies siellä makaa?" "Luulenpa oikein Esan isähän tuo on". Tapani oli oikeassa.
Rappujen päässä on lautainen lava ja sen kaiteen takana tanakka kääkkyräpetäjä, joka on kouristautunut kallioon kiinni ja ojentaa oksiaan vaahtojen ylitse. Alas laskeutuessa sitoutuu silmä siihen, ei kääntele kummallekaan kupeelleen, ei näe muuta kuin sen pienoisen petäjän ja petäjän takana tuon valkoisen vaahdon. Mutta niin pian kuin seisomme alhaalla lavalla, ottaa Imatra omakseen.
Nauru oli lyhyt ... ikään kuin hätäinen ... ja hän kuunteli sitä, tuota hänestä itsestään lähtenyttä naurua, niin kuin jotain outoa... Kuunteli kasvot kattoa kohti Nelman lavalla kellottaen. Ei kuulunut enää mitään; ainoastaan huokaus ulkoa: puitten suhina. Ovi täytyi pistää lukkoon: varkaiden varalta... Nelma ... hänen oma Nelmansa! Jälleen soluttautui Kukkelman lattialle.
Aina kun vankeja ruvettiin yksitellen laskemaan pois, lähtivät lavalta, yhtä lukuunottamatta, kaikki vartiat, hajaantuakseen käytäviin, joita pitkin vangit palasivat. Kun nyt lavalla kierteli yksinään tuo keppiinsä nojaava vanha vartiaukko, josta olen aikaisemmin puhunut, avasivat toverukset akkunassaan venttiilin ja sieltä kuului suomalainen kysymys: Mikä teidän nimenne on?
Sitä varten ne olivat täysin teatterien tapaisiksi koristetut. Perällä tai sivulla joku näyttämölava, lavalla panoptikon-kuvaelma, esittävä Neitsyt Maariaa ja Kristus-lasta, tietäjiä itäiseltä maalta y.m. asianomaisia merkkihenkilöitä. Siinä seimet, siinä lampaat, siinä aasit, perällä tietä näyttävä tähti ja erämaan näköala.
Rohkein joukosta kolautti sitä haravan lavalla ja jo joutui eläin riemuitsevain voittajain käsiin. Paljain käsin sitä ei kumminkaan kiinni ottaa saanut, sillä se olisi siitä pilaantunut, kuten viisain joukosta vakuutti. Lakkiinsa oli sen joku pojista kaapannut ja nyt aika hamppua niityllä olevan maitopytyn luo. Ei ollut aikaa enää pestä tai kuivata pyttyä, sinne työnnettiin aarre lakin mukana.
Tuolla seisoo sama mies lavalla keskellä "pelastettuja". Itse pelastettuna katkaistu nuora kädessään julistaa hän säihkyvin silmin ja innostunein sanoin hämmästyneelle yleisölle, kuinka autuas, rikas ja onnellinen hän nyt on, että hän on järkähtämättömästi vakuutettu pelastuksestansa ja että hän ainaiseksi lakkaa syntiä tekemästä.