United States or Austria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tulin vähän juopotelleeksi ja sitten lauloimme vähän kadulla ja nyt on poliisi päässyt jälilleni... Toiset. Poliisi! Henrikson. Niin! Hän on kaapissa! Emma. Loviisa. Sanokaa pian, herra konstaapeli, sill'aikaa, kun vaimoni on pyörryksissä, mitä te tahdotte, että asia jäisi silleen? Nöyrin palvelijanne! Tämäpä oli hullunkurinen erehdys!
Kaikkia meitä pidettiin työssä, mutta se ei minua rasittanut, ja halukkaasti kuuntelin vanhempien vankien kertomuksia sodasta ja heidän kohtalostaan ennen vankeuteen joutumista. Illoin lauloimme virsiä, runoja ja muita kotimaan lauluja, puhuimme Jumalasta ja kotimaasta. Suomea he rakastivat yli kaiken maan päällä.
"Kuka siellä nyt piirissä on?" kysyi hän Valvalta. "Eero ja Eevi näkyvät olevan." "Hm, on noissa oltu mekin aikonamme. Vielähän niitä samoja lauluja aina laulavat. Muistatko, siitä on hyvin monta vuotta kulunut, kun mekin noita lauloimme " "Kaksikymmentäviisi vuotta! On se pitkä aika, ja jotakin sillä aikaa on saanut koetella, mutta Jumalan kiitos vain joka päivästä, mikä ollut on."
Lauloimme lauluja Jumalan kunniaksi, kiittäen häntä siitä, että niin ihmeellisesti oli meitä eteen päin auttanut. Puolen tunnin perästä saavuimme erääseen kylään, nimellä Yebrud. Ulkopuolella sitä oli hautauspaikka, jossa kasvoi ääretön joukko valkoisia lempikukkia. Opas kertoi asukasten näillä kukilla ja niiden mehulla parantavan silmätauteja.
Alussa käänsi hän kasvonsa minusta pois, punastui niinkuin ruusu ja samalla tunsin kädessäni kirjeen, joka näöstä päättäen oli jo kauvan ollut kirjoitettu, valmis ja sinetitty. Eräs tuttu, rakas ja hempiä muisto tuli mieleeni! "R-o-s-i-n-a", aloitin minä. "Rosina", lauloimme molemmat. Olin vähällä syleillä häntä ihastuksesta. Hän punastui, hymyillen kyynelten läpi. "Nyt on kylliksi!
"Voi!" lausui hän, "kaikki elämä ja kaikki uskonnot ovat hämmennystä täynnä! Mikä sen poistuttaa? Se ei koskaan poistu, ennenkuin pääsemme siihen toiseen elämään, jota me kaikki odotamme. Siellä saamme totuuden tietää. Muistatko, Helena, noita Pindaron jaloja värssyjä, joita lauloimme, kun olimme yhdessä armaassa kodissamme Athenassa?
"Hän on kuin tulesta temmattu kekäle", jatkoi kapteeni, ja me lauloimme laulua, joka oli siitä kirjoitettu, hänen pienien poikainsa keräillessä rahoja armeijan tarkoituksiin. Nyt saimme kuulla hyvin hiljaisen puheen. Sen sisällys oli: "Taivaan valtakunta on meissä itsissämme. Vaarallisin maailmallisuus ei ole ulkonaisissa esineissä; sitä meidän tulee etsiä omista sydämistämme.
Sunnuntai-iltasin naimisissa olevat lapseni mielellään kokoontuivat vanhan kotilieden ääreen ja "leikkivät" olevansa lapsia. Vanhat nuottivihot otettiin esiin, lauloimme vanhoja virsiä perin vanhanaikaisella nuotilla. Laulujen välillä vaimoni ja naimisissa olevat tyttäreni puhelivat pienoisista. Keskustelimme päivän saarnasta, kirkkoveisuusta ja muista sunnuntai-elämään kuuluvista aineista.
"Valitsimme aina näihin huvimatkoihin pitkät, valoisat kesäpäivät, en ole vielä nähnyt merta sen totisessa ylevyydessä. Kun äitini ja minä lauloimme: 'Kaunis on maa, ihana Jumalan taivas', yhdyimme mielestäni siihen minä tarkoitan periaatteesen." Kävivät hetken kumpikin mietteissään. Linnut visertelivät viidakossa, sammakot surisivat alhaalla suossa.
Koko apea mieleni katosi, en voinut enää koskaan olla suruinen, voin vain kiittää ja ylistää Jumalaa ... niin, minä aloin laulaa, minäkin, ja niin me lauloimme yhdessä, pikku lintuseni ja minä... Mutta eräänä päivänä se vallan vaikeni, mutta ei siksi, että se olisi ollut kuollut, ei, päinvastoin, nyt oli se laulava ja visertelevä enemmän kuin koskaan ennen, vaan siksi, että se oli jättävä sydämeni ja pääsevä ulos maailmaan.