United States or Åland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Onhan muta kiehuvan kuumaa. Anna nyt huuhdinvettä." Gunhild veti nuorasta. Rouva ulvoi. "Sinä murhaat minut, sinä murhaat minut minä saan suonenvedon onhan se jäistä vettä lakkaa, lakkaa! Lakana heti minä kuolen minä kuolen!" "Lakana, herrainen aika, sen olen unhoittanut!" Gunhild riensi ulos. Siinä seisoi yliopettajan onneton rouva hampaat loukkua lyöden ja tiukkuen vettä kuin Eeva sateessa.
Ehdottomasti katsahtivat molemmat puheenalaisen kodin ikkunaan. Jokin liikkui ikkunassa; nainen astui ikkunalaudalle; tumma lapsenpää kurkisti esiin hänen jaloissansa, mutta potkaistiin tieltä ja suuri valkoinen lakana putosi äkkiä eteen, peittäen kaikki mikä oli sisäpuolella. «Hän on kuollut!» huudahtivat puolisot yhtaikaa ja katsahtivat toisiinsa.
Hevoset seisoivat pystyssä korvin, ikäänkuin ottaen matkustajain levottomuuteen osaa; ei päästy eteen- eikä taapäin, ja lunta tuli niin sakeasti, että ilma oli kuin levitetty, valkoinen lakana. Koirain haukunta eteni, läheni, kävi puoliympyrässä ja eteni taas. Yht'äkkiä muuttui se yhtämittaiseksi ulvonnaksi, ja heti sen jälkeen kuului laukaus ja sitten taas laukaus ja taas laukaus.
Viléni itse sattui olemaan hyvin likainen, samoin hänen vaimonsa. Henrikille levitettiin karkea, verrattain puhdas lakana vuoteen yli, ja pyydettiin siihen istumaan, ettei likaantuisi. Hän koetti keskustella, mutta siitä ei tullut mitään, Viléni töllötti ihan juuri niinkuin se mies siellä raittiusravintolassa. Jokaiseen Henrikin lauseeseen hän huusi: joo, joo, eikä mitään sen enempää.
»Ei ota, ei ota!» sanoi äiti itku kurkussa. »Kyllä tämä nyt kuolee! Kyllä tämä nyt kuolee!» Vähän ajan perästä erosi pikku Mantan henki ruumiista. Puhdas lakana pantiin kätkyeen ja lapsi ummistettiin yöksi siihen. Isäntä, emäntä ja Heikki menivät kamariin maata. Manta ja minä jäimme pirttiin.
Hän oli kuollut ja yksinään, ilman ainoatakaan elävää olentoa luonaan, ilman vahakynttilääkään. Lakana oli vedetty leukaan asti, ja pois oli pesty verikin, joka oli tunkeutunut läpi patjain ja vuotanut lattialle. Ja tuo suuri, kostea, punainen täplä lattialla oli todistajana hirveästä näytelmästä. Horjuen, surusta humalaisena oli Morange seisahtanut. Valériekö vai Reine, kumpi heistä?
Tyynyt ja patjat, joita oli melkoinen joukko, näyttivät myöskin olevan melkein käyttämättömät, lakana ja tyynynpäällinen olivat jotakin paksua, valkeata pumpulikangasta, kaikki puhdasta ja siistiä. Niin, kaiketi täälläkin yksi yö kuluisi.
NARRI. Jäi maar hälle lakana, muuten saisimme kaikin tässä hävetä. LEAR. No, kaikki turmat siis, jotk' ilmass' uhkaa Syntisten päitä, syöskööt tyttäriisi! KENTIN KREIVI. Tytärtä häll' ei ole.
Nä? Aleksei Dmitrievitshillä oli pinkka linnoituspiirroksia ja hän odotteli nähtävästi kärsimättömänä milloin tervehdyksistä ja muista syrjäseikoista päästään. Mutta Boris Mihailovitsh, santarmiupseeri, seisoi kalpeana kuin lakana oven luona. Boris, mikä sinun on? sanoi Aleksei ihmeissään. Boris Mihailovitsh sammalteli vähän puheessaan ainakin, mutta nyt ei tahtonut saada sanaakaan suustansa.
No niin, totta kyllä; Reetalle oli kyllä kihlaus kääntynyt suruksi. Välinpitämättömänä ja raskasmielisenä, ilman kipinääkään toivoa istui hän kotona pimeässä tuvassa ja ompeli koneentapaisesti suuria lakana- ja liinavaate-pakkoja ja raskaita pulsterinpäällyksiä, joita äiti toi hänelle käsiin.