United States or United Kingdom ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Kuules Rejer!" kysyi hän hiljaa, lyöden samalla piippunsa tyhjäksi polveaan vasten "oliko se kolmeneljättä vai kahdeksanneljättä taaleria, kuin minä lainasin sinulta?" "Ettekö muista, kahdeksanneljättä"... "Niin, ihan niin! minä vaan teen nyt luetteloa veloistani, ilmoitan minä sinulle ... monta nimeä! Vaan minulla onkin nyt kaksi vuotta kitkutettavana ja säästettävänä.
Rahani kun jo tykkänään loppuivat, täytyi minun myydä vaatteitani juutalaisille, saadakseni niiden hinnalla ruokaa toimeen-tullakseni. Sillä ajalla satuin menemään aivan sattumalta kaupungin lukusaliin, jonka yhteydessä oli myös lainakirjasto. Se tuotti minulle iloa. Joka ilta istuin siellä lukemassa hengellisiä sanomalehtiä ynnä hengellisiä kirjoja, joita myös lainasin poissa-oloni ajaksi.
"Minulla on uusi kello," ehti Topias selittämään, "tahi ei se enää uusikaan ole, mutta ei ole enää..." "Tämähän on vanha, vanhanaikainen. Mistä..." "Minä lainasin. Kuule nyt, että minä lainasin kerran tämän kellon sinun isällesi." "Milloin?" "Silloin kuin äitisi kuoli, Hän ei tuonutkaan sitä takaisin, vasta tänäpäivänä sain sen." "Voi isä sinua!"
Markassa oli terävät hampaat ja sama vuosiluku. Kaksimarkkaa, jonka lainasi seuraavalla kerralla, maksoi mies niinikään viivyttelemättä. "Kas vaan, on samallainen lovi numeron vieressä kuin siinäkin, jonka teille lainasin." Topias näytti sormellaan lovea; kiviensärkijä ihmetyksissä katseli, ottipa rahan käteensäkin, käänteli sitä sinipunaisen nenänsä edessä.
Susien pelosta en uskaltanut päästää koiria irti, ja erittäin vaikea oli hiihtäen taluttaa niitä nuorista. Puolen yön aikaan saavuin viimein Topenoon. "Seuraavana aamuna, joka oli sunnuntai, läksin ennen päivän tuloa kirkonkylään ja lainasin sieltä Hallan talon isännältä yksipiippuisen haulikon, jossa oli nallilukko.
Kas, runonpätkäkin. Omaa tekoako? Ei, Erkoltahan sen lainasin. Lukee. Häkkilintu. Lintu pyrähtelee häkissään. No, jos koetteeksi päästetään Tuoss' on auki akkuna he heijaa! Siitä lintu ulko-ilmaan leijaa. Linda itkee: "nyt sen surma vie!" Lintu laulaa: "tääll' on auki tie! Vaivun varhemmin tai myöhemmin, Lauluni on vapaa kuitenkin." Linda tuntee jotain kaipausta, Kaipausta, rinnan ahdistusta.
Se vaikutti kuulijaan kuin taistelun melske. Kului useita päiviä, ja niiden kuluessa luin Ernestin kirjoja, joita lainasin isältäni. Hänen kirjoitettu sanansa oli niinkuin hänen puheensakin selvää ja vakuuttavaa. Se oli tuo hänen tavaton yksinkertaisuutensa, joka sai ihmiset epäillessäänkin vakuutetuiksi. Hänellä oli selvyyden lahja. Hän oli erinomainen todistelija.
Hänen täytyi saada aikaa, rauhassa kootakseen itsensä, että sitten voisi tyynesti harkita mikä on viisainta ja parasta tahi ainakin viisaampaa kuin syöstä naimisiin kenen kanssa tahansa. Minä lainasin nimeni, ettei hän tekisi vielä suurempaa tyhmyyttä.»
Mutta samassa näkyikin kenraali jo rappusilla, Ihan ensiksi hän näki punaisen lipun linnan muurilla. "Kuka on uskaltanut asettaa tuon veripunaisen lipun Urholan linnaan?" huusi kenraali käskevästi. Ei vähintäkään vastausta kuulunut. "Herra kenraali," virkkoi viimein kapteeni hämillänsä, "minä lainasin lipun Kyökki-Priitalta ja maksoin lainan sotakassasta.
Näetkös, Loviisa, siinä on onnellinen avioliitto! Loviisa. Juuri niin! Mies, joka työskentelee yökaudet... Heinonen. Ja vaimo, joka tahtoo tietää, paljonko kello on. Ei kello ole siellä. Henrikson. Eikö? Emma. Ei kai se ole varastettukaan? Henrikson. Kuinka voit sellaista luulla?... Nyt muistankin ... minä lainasin sen eilen ... muistaakseni sinulle, veli Heinonen... Heinonen. Minulleko?