United States or Finland ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Muistatko vielä sitä, kun palasit laulujuhlasta Konstanz'issa ja ilomielissäsi heitit hattusi ilmaan, ja se kieri alas kedolle, ja minä sen sitte sinulle toin?" "Muistan, hyvin muistankin. Mutta enpä enää heitä hattuani ilmaan; tuuli sen nyt päästäni tempaa". Katriina lohdutti ja sanoi: "Nyt onkin talvi ja tuleehan aina talven perästä suvi".
Näetkös, Loviisa, siinä on onnellinen avioliitto! Loviisa. Juuri niin! Mies, joka työskentelee yökaudet... Heinonen. Ja vaimo, joka tahtoo tietää, paljonko kello on. Ei kello ole siellä. Henrikson. Eikö? Emma. Ei kai se ole varastettukaan? Henrikson. Kuinka voit sellaista luulla?... Nyt muistankin ... minä lainasin sen eilen ... muistaakseni sinulle, veli Heinonen... Heinonen. Minulleko?
Nytpä muistankin, että hän meni takuuseen Glaukuksen puolesta ja vastaa hänestä siksi, kunnes tuomio langetetaan. Sallustuksen talo onkin hauskempi kuin vankila, varsinkin tuo forumin vankityrmä. Mutta minkätähden menet tapaamaan Glaukusta?» »Mitä, jalo Klodius, eikö ole tehtävämme koettaa pelastaa häntä. Rikkaan henkilön tuomitsemisella on aina paha vaikutus.
"Minä tuota en epäile," sanoi Simmias, "mutta minä olen juuri sen tarpeessa, mistä puhe on, nimittäin uudestaan-muistamisen. Ja melkeinpä minä sen johdosta, mitä Kebes koetti esiintuoda, jo uudestaan muistankin ja olen vakuutettu; mutta siitä huolimatta minä sittenkin haluaisin kuulla, millä tavalla sinä koettaisit asiata selvittää." "Tällä," sanoi Sokrates.
Tuossa seisoin ajatuksissani akkunan ääressä ja muistan kuin muistankin: pimeys tuli äkisti päälle, tuommoinen sinervä pimeys, vaikk'ei kello näyttänyt enempää kuin kaksitoista.
Henrikson. Emma. Ukko raukkani! Minä vedän oman kelloni. Se seisahtui eilen illalla. Lainaa minulle kellonavaintasi. Sehän on aina kukkarossasi. Henrikson. Aivan kernaasti... Kas tässä! Emma. Eikö sinulla ole sitäkään? Henrikson. Mikähän tässä vielä lopuksi tullee? Loviisa. Sinähän aina olet ollut sellainen järjestyksen mies. Henrikson. Nyt minä muistankin... Se on kirjoituspöydälläni. Emma.
Minäpä tulen lähempää katsomaan ja näyttämään itseäni, että tunnetteko te minua ja minä teitä. PASANTERI. Kuka se on tuo poika? LETTO. Se on kippari Karihaara vainajan poika. PASANTERI. Nythän minä muistankin. Hän on ollut kauan poissa kotimaasta. LETTO. Viisi vuotta yhteen menoon. Liiverpuulissa hän tapasi meidät, kun lastasimme Itä-Intiaan.
"Minä muistankin nyt, kuinka se iso sarvas haisteli myttyäni, jossa sukat ja tumput olivat!" "Ne olivat niitä Mirandan ystäviä; ja kun ne haistelivat tumppuja, niin ne luulivat hänen olevan lähettyvillä, taikka muutoin päättivät teidän olevan hänen ystäviään."
Voi, herranen aika, kuka te oikein olettekaan, joka minun Matti vainajani tunsitten? Ette te suinkaan Kemistä syntyisin ole totta kai te täältä puolelta kotoisin olette, arveli mummo. Kyllä minä olen syntyisin Tyrnävältä ja nimeni on Sakari. No, älkää enään mitään puhuko, vai Sakari Tyrnävältä. Kyllä minä jo muistankin, istukaa, istukaa, sanoi mummo elävästi.
Ennenkuin ajattelin johtaa teidät tänne, caballeros, piti minun itseni enemmän kuin yhden kerran käydä täällä ja tehdä tarkkoja tutkimuksia ja muistankin hyvin hyvästi tuon suuren palmillan, jonka näette tuolla vasemmalla puolellanne.» Tuhannet kiitokset. Pedro osoitti puhuessansa sormellaan Robert Tresillianille hyvin paksurunkoista puuta, josta nippu pistimen muotoisia lehtiä riippui alas.