United States or Slovakia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kylänvanhimman talon pihalla kokoontuneesta väkijoukosta kuului yhtenäinen keskustelun porina, mutta Nehljudofin lähestyttyä puhe taukosi ja talonpojat aivan niinkuin Kusminskissakin ottivat toinen toisensa jälkeen lakit päästänsä.
Valmistauduin minäkin ja tapasin Holtin etehisessä. 'Mihinkä sinä aiot? hän kysyi. 'Tietysti kotiin, vastasin. 'Lörpötyksiä. Jää tänne huomiseen. On siaa kylänvanhimman veneessä sekä sinulle että Elinalle. 'En salli sinun mennä yksinäsi tämmöiseen ilmaan, minä sanoin. 'Kiitoksia vaan paljon; mutta olen jo täysi-ikänen ja voin kyllä purjehtia tämän matkan lapsenlikatta.
Kylänvanhimman ei tehnyt mieli siihen vastata, mutta vouti käski kertomaan kaikki sanasta sanaan. Sano vaan kaikki; eiväthän ne ole sinun sanojasi, vaan heidän. Jos puhut totta, niin minä sinut palkitsen, mutta jos salaat, niin syytä itseäsi ruoskaa saat. Hei, Kaisa, annas hänelle lasi viinaa rohkaistukseksi. Piika toi lasin, ojentaen sen kylänvanhimmalle.
Ehtoolla ennen lähtöäni istuimme Elina, vanhempani, Holt ja minä yhdessä puutarhassamme ja joimme matkani onneksi sekä juttelimme kaikellaisista asioista, jotka olivat tapahtuneet lähiseudussa. Näitten joukossa oli yksi, joka ikään oli koko seutukunnan puhuteltavana. Edellisinä aikoina olin usein nähnyt Elinan seurassa kylänvanhimman tyttären, Hanna Strömin.
Vaan tämä välimatka oli täynnä suuria kallioita, joiden ta'akse paljoa lukuisampikin joukko olisi helposti saattanut kätkeydä. Senkun minuutin kuluttua Berniläisetkin vuorostaan kylänvanhimman johdolla katosivat niiden ta'a. Näitä Berniläisiä, noin viittä-kymmentä luvultaan oli johtamassa eräs nuori päällikkö, joka rautapaitansa alla näytti kantavan kokonaan mustaa pukua.
Vaan äkillisesti oli seurusteleminen loppunut, en tiedä minkä tähden; mutta viime aikoina olin taas nähnyt kylänvanhimman tyttären Holtin talossa. Hän oli kaino sievä neitonen, jonka silmät tavallisesti olivat puoleksi maahan päin, vaan ne aina kumminkin tuntuivat vakoilevan toisia ihmisiä.
Lapsilla oli setä, eräs puunhakkaaja, joka asui Fluornissa, seitsemän peninkulmaa Haldenbrunnista; he olivat nähneet häntä ainoastaan yhden kerran, nimittäin vanhempainsa hautajaisissa, jolloin hän oli kulkenut kylänvanhimman perässä, joka talutti lapsia. Siitä pitäin uneksivat lapset usein Fluornin sedästä.
Vouti lakkasi nauramasta, pani pois kitaransa, laski päänsä rinnalleen ja alkoi ajatella. Niin hän istui jonkun aikaa, sitten ajoi piikansa pois ja käski kylänvanhimman mennä tiehensä; itse hän meni uutimen taa ja heittäytyi vuoteelle; siellä hän ensin huokaili, mutta sitten rupesi voihkamaan aivan kuin kitisevä viljakuorma.
Hänet vietiin kylänvanhimman taloon, kylän toiseen päähän; tämä toinen äärimmäinen puoli kylää oli jäänyt palamatta. Kun Iivana tuli isänsä luo, oli tuvassa ainoastaan kylänvanhimman ijäkäs vaimo ja lapset uunilla makailemassa. Kaikki muut olivat tulipalossa. Iivanan isä makasi penkillä, kynttilä kädessä, ja katseli oveen. Kun poika astui sisään, liikahti hän.
Kylänvanhin se hyppäsi ojaan; kylänvanhimman akka tarttui kiinni portin-alukseen ja huutaa siinä sitten täyttä kulkkua; oman kartanokoiransakin, näet, peloitti niin pahasti, että se riuhtasihe irti kahleistaan, hyppäsi aidan yli ja ala polttaa metsään.