United States or Tajikistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Alas sa alati katsoit, katse loisti luomen alta, liekki ripsistä ritisi, kulmista kulona kulki, lieskahti pojan povehen, risahutti rintaluuhun, povea porottamahan, hermojani hiihtämähän, suoniani särkemähän, jäätämähän jäntereitä. Siitä en sinua syytä enkä syytä itseäni.
Viimeiseksi, jo hämärtäessä, alettiin myydä sisätavaroita: ensin isän kirjastot ja huonekalut se keinutuolikin mattoineen, jossa hän, piipun savujen keskellä, oli elämänsä parhaimmat saarnat sepittänyt; kulunut kirjoituspöytä, jonka kulmista oli irti kiertynyt vaalistuneen viheriä verka, täynnä naarmuja, jotka olivat syntyneet siitä, ettei pappa malttanut olla ottamatta pöytänsä ääreen pienoisia, kun joku tämmöinen ryömi hänen kamariinsa ja nousi pystyyn hänen tuolinsa varaan, syliin pyrkien.
Ja oikein, kuin Haley viimein vähän päihtyneenä yritti nousemaan ratsullensa selkään, hepo tunsi pähkinän kulmista kovaa kipua, potki, nousi pystyyn ja teki sellaisia hyppäyksiä, että ratsastaja horjahti ja ennen ensimmäisen minuutin loppua makasi maassa vaikeroiden. Hepo heti, kuin tunsi olevansa vapaa taakastaan, laukkasi pois pihasta ja katosi läheiseen metsään.
Oli aamu kuin juhlapäivän, kuin ihanin kesäinen sunnuntaiaamu siellä kotona, kun astuin ulos asunnostani toisessa laidassa Pariisin kaupunkia ja tulin alas pienoiselle torille, jonka kaikista kulmista lähtee säteilemään suuria leveitä puistokatuja joka haaralle.
Uusi ajatus oli noussut hänen päähänsä, ajatus, joka jo itsessään oli uusi onni. Oliko se tosiaankin niin varma että timanttilehti oli paratiisiin pudonnut? Eikö nuot kolme, maailman kaikista kulmista koottua lehteä näyttäneet huutavan neljättä sisarta luoksensa? Taitaako Jumalan hyvä työ jäädä vaillinaiseksi?
Qventin'in silmät sitä vastoin, jolleivät ne lentäneetkään ympäri taivaita, kiitelivät kumminkin pitkin kaikkia ikkunoita, parvekkeita sekä varsinkin torneja, jotka ulkonivat vanhan linnanrakennuksen kaikista kulmista; hänen silmänsä koettelivat keksiä, mikä niistä voisi olla häntä opasteleva otava.
"Valkoinen kuin morsian ja jos jo lieneekin mutta jos olisi totta, mitä puhuvat, olisi kai sulhanenkin mukana." "Ei ole totta, täti kulta," sinä sanot tyynesti hymähtäen, ja minä näen, että se ei ole totta. "Suottahan minä vain, ilman aikojani," sanoo äiti ja hänen ryppynsä säteilevät, suupielistä ja silmäin kulmista yli kasvojen.
Oli kaunis, kirkas, vaikka kohta kylmähkö päivä. Heleästi paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta ja sen säteet heijastuivat takaisin läheisen saaren terävistä, jäisistä vuoren kulmista, jotka säkenöitsivät, ikäänkuin kalliit kivet. Ilma oli tavattoman selkeä ja kuulakas ja antoi toisinaan esinetten aivan selvään ilmaantua peninkulmien päästä.
Kuului silloin huuto Aapon suusta: »kontit seljästämme, mutta pitäkäämme pyssyt!» Niin hän lausui, ja kuusi tuohikonttia kellahti paikalla alas maahan; seitsemäs keikkui vielä Laurin seljässä; hän ei mielinyt sitä hellittää vielä. Vähänpä kuitenkin auttoi tämä keino; sillä yhä likemmäs läheni heitä hirveä töminä ja möry. Mutta kaikui taasen Aapon huulilta surkeasti kiljuva huuto: »Hiidenkivelle, Hiidenkivelle!» Ja tarkoitti hän erästä kiveä, valtaisen suurta, joka seisoi kolkossa korvessa. Sitä kohden kiirehtivät nyt veljekset, seisoivat pian sen juurella, ja leimauksina vilkaisivat niin miehet kuin koirat sen harjalle ylös. Kauas tuoksahtivat sammaleet, koska heidän kouransa kaappasivat kiven kulmista kiinni; heidän kyntensä iskivät lujemmin, tarkemmin ja terävämmin kuin koskaan ilveksen väärät kynnet. Niin he pelastuivat hirvittävästä kuolemasta, mutta olivatpa olleet lähellä surman nielua. Tuskin olivat he ehtineet kivelle, niin jo temmelsi heidän ympärillään juhtalauma, myristen ja kuopien maata. Ja tämä kivi, miesten turvapaikka, oli melkein neliskulmainen, syllän korkea kallionkappale, ja seisoi korvessa noin kolme sataa askelta ahon reunalta. Siinä nyt istuivat veljekset, hikoen ja puhaltaen peloittavasti, juostuansa kiukkuisen kuoleman edestä.