United States or Uganda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mun on, kuin rukoilla täytyis mun vait, käsi kutreillas, ett' aina sa oisit, vieno, niin kaino ja kuulakas. On timantit sulla ja helmet, mitä ihminen pyytää voi, on ihanimmat silmäs, mitä vielä sä mielit, oi! Sun silmäis ihanuutta nyt uljas joukko soi ikilaulujen ihmeellisten, mitä vielä sä mielit, oi!
Niin esim. v. 1844 eräs sananlasku kuuluu: »Haittana on huoli häissä, kiwi kengässä kiwuksi»; mutta v. 1858: »H. o. h. h., kipu kieldona ilolle». Edellinenhän kuulostaa oikein Suomen kansan sananlaskulta; jälkimäisestähän on osiksi tuo kuulakas selkeys kadonnut. Jokunen näistä 1844-vuoden sananlaskuista on sattuva ja hauskakin.
Aurinko oli jo aikaa laskemaisillaan ja sen äärimmäinen reuna koski jo milt'ei meren pintaa. Koko taivaan kantta verhoili lämmin, kirkas ja kuulakas rusko, joka väikkyi hiljan aaltoilevassa meressä, ikään kuin kuvastimessa.
Ma muistan ajan, muistan aina sen, Kun elon aamu punas poskipäitä, Poveeni hentoon kasvoi kukkanen, Jonk' kauno peljännyt ei myrskysäitä. Kuink' olin viaton ja autuas, Kuin pilven päällä aamun ensi ruskat, Iloni niinkuin taivas kuulakas, Kuin kastehelmet haihtui helpot tuskat.
Ja vielä me muokkaamme vainiomme sulaksi, viljelemme vielä murtamattomankin maaperän möyheäksi ja hedelmän kantavaksi! Suomalainenkin sivistys on vielä kantava sekä rikkaat että jalot hedelmät, hedelmät, joiden kupuun on sidottu sekä muodon ja viljelyksen herkkä, kuulakas hienous että aineksen ja sisällön täyteläs ja runsas paino ja pätevyys.
Meillä kirjoitetaan tunnelmallisia kuvauksia, joiden elämänkuva on kuin ilta-auringossa koreilevan, välkkyvän mutalammen pinta: kosketa mistä hyvänsä sen heijailevaa, syväilevää, taivastelevaa kalvoa, ja koko kuulakas, peilaileva avaruus pirstoutuu mutaiseksi savipälveksi.
Kuin kukka olet kaino, Niin kuulas, vienoinen; Sua katselen ja kaiho Mun hiipii mielehen. Mun on, kuin rukoilla täytyis Mun vait käsi kutreillas, Ett' aina sa oisit, vieno, Niin kaino ja kuulakas. Laps, se ois vain turmiokses, Ja ma niin koin järjestellä, Ettei mulle hellään hehkuis Koskaan enää lempes hellä.
Oli kaunis, kirkas, vaikka kohta kylmähkö päivä. Heleästi paistoi aurinko pilvettömältä taivaalta ja sen säteet heijastuivat takaisin läheisen saaren terävistä, jäisistä vuoren kulmista, jotka säkenöitsivät, ikäänkuin kalliit kivet. Ilma oli tavattoman selkeä ja kuulakas ja antoi toisinaan esinetten aivan selvään ilmaantua peninkulmien päästä.
Ylähällä pilven reunall' on linna kuulakas, Ja immyt kaunokainen sen linnan valtias Ken oivaltaa mikä suurin on voima maallinen, Saa valtakunnan kaiken ja morsioks impyen. Ja arvot, vallat rientää, sanat valtian kuultuaan, Ja mahtavat, rikkaat hohtaa hopeassahan, kullassaan, Ja kulkee nuoret, vanhat ja viisahat tieteissään, Mut vastaust' ongelmoiseen ei arvaja yksikään.
Päivän Sana