United States or Tajikistan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä lähden heti, minulla on tuolla toinen, joka odottaa. Olet yhä yhtä sydämikkö? Olen. Vihaat häntä yhä? Vihaan. Ethän ... en usko ... et voi. Eikä Marja itsekään uskonut, mitä sanoi. Tupa häilähteli hänen silmissään, niinkuin hän olisi istunut venheen kokassa koskessa. Oliko venakko hylännyt Shemeikan? Oliko Shemeikka kysynyt minua ja lähtenyt jälkeenikin? Miksi minä en lähtenyt yksin?
Juha nousi vaivalloisesti, oli kompastua astuessaan maihin, otti hattunsa, käänsi sen nurin ja joi sillä vettä; pani sen nurin päähänsä ja seisoi jonkin aikaa koskea tarkastellen. Sitten alkoi hän hitaasti selvitellä vetoköyttä venheen kokassa. Marja istui ylempänä rannalla viihdytellen lasta, joka oli alkanut itkeä kääreensä sisässä. Mitä se itkee? En tiedä ... itkisikö rintaa.
Naisia viskeli kannella laidasta laitaan. Sitelin heistä muutamia kiinni kenen mihinkin kohtaan kannella. Erään miehen kokassa pelastin oman henkeni uhalla. Hän kun siinä kalpeana vieritteli, niin laine oli hänet vähällä lipaista kieleensä. Silloin tartuin vilauksessa rautahakaseen, iskin sen koukut väkevästi kanteen ja tartuin toisella kädelläni siihen, toisella mieheen.
Venhe oli silmänräpäyksessä vesillä, purje vedettiin ylös, miehistä istui toinen perään ja toinen airoille, Risto ja Olli makasivat keskellä venhepohjalla. Tuuli vei venhettä pimiässä niin että vesi tohisi koskena kokassa. Matkustajat eivät ensiksi puhuneet yhtään sanaa toistensa kanssa. Risto kysyi viimein perämieheltä: "Kuinka pitkä venhematka on?" "Viisikymmentä virstaa", vastasi perämies.
Noin kello kahdeksan aamulla herätti masinisti minua ilmoittaen, että yksi ukon pojista oli saatu ja paraikaa oli kannella. "Onko se Georg?" kysyin minä pikaisesti. "Sitä en tiedä; mutta nätti mulli se on, olkoonpa sitte kuka tahansa", lisäsi masinisti sanoihinsa ja hymyili, ikäänkuin jotakin lystiä muistellen. "Hän istuu kokassa, jos tahdotte häntä tervehtää".
Tuo vastaus näytti Häntä hetkeksi tyydyttävän. Hän vaikeni, eikä kuulunut pitkään aikaan muuta kuin kahtia halkeavan veden kohina kokassa ja laivan koneiden tasainen tahti, joka jyskytti kilpaa kera sydämeni.
Voimakkaasti se vieläkin vettä viilti ja näytti suurenevan jättiläisen kokoiseksi sitä mukaa kuin tuli likemmä. Ei kuulunut hiiskaustakaan rannalta. Tuhannet silmät vain tuijottivat tulijata vastaan, huomaten sen pienimmänkin liikkeen. Kokassa ja perässä odottivat laivamiehet, köysikääryt käsissä, valmiina heittämään, niin pian kuin kapteeni antaa merkin.
Perässä olija oli sotaherraksi puettu, soutamassa oli kartanon isäntärenki ja kokassa seisoi kolme isoa koiraa, ahneesti maihin vainuten. Koirat hyppäsivät ensiksi maihin, niin että vesi jaloissa roiskui. Sitten soutaja ja herrat. Niillä oli kaikilla pyssyt ja ne olivat nähtävästi tulleet metsästämään.
Vaan tuollahan alhaalla jo on Lucern." Tosiaankin, vene oli juuri kiitänyt, vahto korkealla kokassa, viimeisen niemekkeen ohi, ja nyt tuli näkyviin joukko valkeita, jotka loistivat sumun keskeltä. Vähän ajan päästä astuttiin maalle. Annamme nyt matkamiestemme samota eteen-päin, niinkuin Troussecaille tätä heidän kulkuansa nimitti, ja siirrymme suoraan Bartolomeon majaan.
Sen pelkkä loitolta katseleminenkin keinuttaa mieltä, niinkuin olisin siellä mukana, ja poikien asennot, toisen kokassa, toisen perässä, ilmaisevat, että heidän onneensa ei voisi lisätä piirtoakaan. Kaikki, mihin ryhtyy, muuttuu iloksi ja nautinnoksi. Mieli saa viihdykettä pienimmästäkin askartelusta.