United States or Antigua and Barbuda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Epäilemättä he tappavat hänet, jollei hän saa pikaista apua. »Päästäkää hänet!» huusi Engelbert, jykevin nyrkiniskuin sivallellen väkijoukkoon. Seuraavassa tuokiossa hiipi olento, joka juuri oli pelastunut varmasta kuolemasta, uudelleen hänen ohitsensa , kyyristyi kirkkomaan kuivaan vallihautaan ja vilahti kuin varjo aidan vartta pitkin yöhön.
Hei, miten ämmää tuolla sisällä harmittaisi, jos hänestä tulisi kelpo mies. Entäs tuo mokoma sitten, joka oli ennustanut häntä vankeuteen hän oli kuullut joka ainoan sanasen. Hän puristi nyrkkiänsä vihasta. "Pyri hyväksi pojaksi", oli kuoleva äitinsä sanonut, mutta hän ei ollutkaan pyrkinyt hyväksi, tuntuipa kamalalle pimeässä kulkea kirkkomaan ohitse.
Se oli jyrkkäkattoinen ja varsinkin ulkopuolelta vahvasti tervattu ristikirkko, mutta nyt se jo aikoja sitten on hajotettu erään Herrassa nukkuneen provastin toimesta. Seikka, joka tuohon hajotustoimeen johti, oli seuraava. Pappilan kellokas lähti eräänä päivänä kirkkomaalle jaloittelemaan ja kun kirkkomaan aita oli huono, pääsikin se sinne.
Toisen kerran, syksyllä pari kuukautta ennen kotiinlähtöäni, kävi hermostoni sairaaloisuus samalla tavalla ilmi. Käydessään asialla papin luona oli muuan talonpoika sitonut maitosilmä-hevosensa kirkkomaan aitaukseen. Minä jäin sitä katselemaan; mutta sen kuollut ilmeetön katse seurasi minua sitte koko päivän.
Kiireesti astui hän tuon lyhyen matkan kadun yli, joka eroitti papin talon kirkosta, ja muutamia silmänräpäyksiä sen jälkeen astui hän kirkkomaan portista ja seisoi kuoleman vihityllä maalla. Mutta tässä oli tie unohdettu päämaalin tähden. Kiireesti kulki hän hautojen yli ja vihdoin seisoi hän kirkon vanhan tammiportin edessä.
Elli kuuli kaikki, mitä hän sanoi, näki siintävät kukkulat toisen toisensa takana, tuulessa väräjävät vedet lähellä ja kaukana ... tuossa aivan alhaalla viheriän kirkkomaan ja sen suuret kuuset.
Hääpäivänä kun palattiin pormestarin luota ja kulettiin sivu Janvillen pienen kirkkomaan, vuodatettiin liikutuksen kyyneleitä; Rosen muisto, jota Frédéric oli rakastanut ja jonka kanssa hänen piti mennä naimisiin, heräsi eloon kaikkein sydämissä.
Ellen huokasi syvään ja heitti lakanan kulmaa yli kuolleen kasvojen. Tule lapseni! sanoi tohtori. Se näky ei tee sinulle hyvää! Minä olen nähnyt! sanoi Ellen ja meni ulos huoneesta. Kun maahan-paniaiset olivat ohitse ja saattojoukko oli jättänyt kirkkomaan, kääntyi pappi Ellenin puoleen, joka seisoi kuorissa kanttorin vieressä.
Taikka tyynny, aalto, Lepoon vienompaan Luonnon huokausta, Yötä kirkkomaan, Taikka illan unta, Joka kukkaseen Laskee kuutamolla Utu-siipineen. Riehu sydän, riehu! Kuohu tuntehen Tulivirta, tulta Syökse, iskien Salamoitse yössä Sielun, sodi vaan: Sodi, syki, tunne Kaikki tuskat maan! Taikka tyynny, tyynny Rauhaan hiljaiseen!
Viimein tunsi hän raitista ilmaa ympärillänsä ja sanat häähuoneesta: "varo ett'et kaadu pyhyydessäsi, Gunnar", kuuluivat yhä etäämmältä. Hän pääsi kirkkomaan edustalle, hänen täytyi pitää aidasta kiinni, jott'ei kaatuisi maahan. Kuinka he tuon tiesivät? Ja nyt tiesivät he kaikki.