Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. kesäkuuta 2025
Ikävältä tuntui erota ystävällisistä matkatovereistani ja jonkunmoinen tunne yksinäisyydestä ja pelvosta saattoi minut värisemään. Paikka oli niin tuttu ja kumminkin niin outo. Aivan hyvin muistin kirkon ja kirkkomaan, joka oli neljä tai viisi jalkaa katua ylempänä, syystä kun siihen niin paljon oli haudattu. Kadut olivat osaksi entisen näköisiä, osaksi aivan erilaisia.
Silloin pisti hänen silmiinsä Helenan käsiala. Hän hytkähti vastenmielisyydestä. Mitä hän vielä tahtoi. Miksi häiritsi hän häntä tänä hetkenä? »Kallis Boleslav! En voi antaa sinun mennä sotaan vielä kerran sinua puhuttelematta. Pyydän ja rukoilen sinua tulemaan tänään yhdeksän aikaan kirkkomaan takaportille, jossa sinua odottaa Sinun Helenasi.»
Seuraavana Sunnuntai-aamuna oli musta ruumiskirstu kirkkomaan portilla, väkeä mustana ympärillä. Pappi ja lukkari tulivat, joka viimeksi mainittu alotti virren, neljä nuorta miestä tarttui liinoihin, joilla he kantoivat vainajan viimiseen lepokammioonsa; saattojoukko seurasi perässä. Pian oli toimitus päätetty ja niin oli Paavolan Lyyli kadonnut maailmasta.
Se oli rauhallisessa nurkassa, vähän syrjässä kirkkomaan käytävästä, mutta kuitenkin niin likellä, että eroitin nimet kivessä, kun astuin edestakaisin, säpsähtäen kirkonkellon ääntä joka kerta, kuin se löi tuntinsa, sillä se oli minusta niinkuin kuolleen ääni. Ajatukseni kääntyivät silloin aina siihen muotoon, jolla minä mailmassa ilmestyisin, ja niihin mainioihin tekoihin, joita olin toimittava.
Sitten kannetaan ruumisarkku ulos; sitä kantaa kuusi miestä, jotka ovat paljain päin, ja he nostavat sen vaunuille. Saatto lähtee liikkeelle, kaksi pappia astuu lähinnä vaunuja. Lapsia ja muita uteliaita seuraa etempää. Matkustavainen kulkee kirkkomaan ohi, juuri kuin saatto kääntyi sinne menemään. Hän pysähtyy, säpsähtää ja seuraa sitten muassa. Saattojoukossa oli myös Pietari Ström.
Etevimmät seurakuntalaiset haudattiin kirkon lattian alle. Talonpoikaiskuningas Aaron Perttilä oli kumminkin omasta ja sukunsa puolesta luopunut tästä kunniasta. Vaikka oli kopea eläessään, oli hän kuollessaan nöyrä. Kirkkomaan luoteisesta nurkasta oli hän valinnut itselleen erikoisen aidatun paikan. Sileä kivi, johon kirjaimet A. P. ja vuosiluku 1638 oli hakattu, oli hänen ainoa muistomerkkinsä.
Uskon voimalla pitäen kiinni Jeesuksesta käy matka turvallisesti pimeän virran yli tuntemattomaan maahan. Missä paras ystävämme on, siellä emme milloinkaan voi tuntea itseämme yksinäisiksi emmekä vieraiksi, ja sen tiesi vanha Leenakin. Seuraavana sunnuntaina kätkettiin sokean ruumis kirkkomaan helmaan, ja Kerttulan nuoret koristivat haudan syksyn kauneimmilla kukilla.
Ja tämä tunto se oli, joka sai hänen vapisemaan kun hänen täytyi kulkea yksinäisen kirkkomaan kautta tahi pimein-päin liikkua oudoissa paikoissa taikka hänen korvaansa sattui joku erinomainen kolina, ja se muuttui kirventeleväksi kivuksi, kun hän hukkuneitten päältä löysi liinavaatteen, joka oli huolellisilla käsillä merkattu, taikka pienen rakkaan muistolahjan tahi koristuksen, naisen taikka lapsen hiussuortuva sisällä, joka osoitti, että kuolleella kotimaassaan oli läheisiä, jotka rakastivat ja ikävöitsivät häntä kivuksi, joka kävi varsin kärsimättömäksi sen merimies-pojan kuoleman jälkeen, jonka kasvoja hän ei koskaan voinut unhoittaa.
Saatuaan tavarat huoneeseen, alkoivat he astua kirkolle. Toimituksen loputtua tuli kirkkomaan portilla Tuomelan emäntä Viijaa tervehtimään ja oli oikein ilmeisesti ihastuksissaan. Minulle jo tullessa kävi aivoot, että tapaan minä jonkun tuttavani, selitti emäntä.
Tämän viittauksen perästä päästi Mr. Qvinion minut; ja minä kiirehdin kotiin. Katsoen taaksepäin, kun poikkesin etumaiseen puutarhaan, näin Mr. Murdstone'n nojaavan kirkkomaan pikku porttiin ja Mr. Qvinion'in puhuttelevan häntä. He seurasivat molemmat minua silmillänsä, ja minä tunsin, että he puhuivat minusta. Mr. Qvinion makasi meillä sen yön.
Päivän Sana
Muut Etsivät