United States or Palestine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Samalla myös ilmoitin olevani kirjansitoja ja tiedustelin työtä, ryhtyäkseni siihen pyhän jälkeen. Molempiin pyyntöihini sain myöntävät vastaukset. Sekös minua ihastutti! luvattuun työhön luottaen rohkenin myös pyytää maksun edestä illallista sekä saadakseni syödä pyhäpäivänäkin talosta. Kaikki pyyntöni täytettiin. Pyhä kului ja maanantai-aamuna aloin työni.
Kuin Holt jonkun aikaa oli herättänyt palokauhua kaikissa taloissa, herkesivät lehteä pitämästä kaikki oikeamieliset, se on kaikki, joilla oli varaa maksaa se. Siihen päättyi Holtin sanomalehtitoimi. Hänen täytyi maksaa kirjoituksensa osuudellaan lehteen, ja kirjansitoja tarttui taas hallitusohjiin, teki synnintunnustuksen ja sai anteeksi.
"Olen kuullut, että teillä on lainakirjasto sidotettawana ja minä olisin halukas ottamaan sen työn tehdäkseni", sanoi wieras. "Oletteko sama kirjansitoja, jonka olen kirkonkylällä kuullut tekewän sitä työtä?" kysyi Heikki, nousten suoraksi jonkun työnsä äärestä, jota hän oli kumarassa tehnyt, ja katsoi wierasta silmiin.
»Minä ymmärrän myös vähän kirjanpainamista. Ehkä voisin minä olla avullisena sanomalehden toimituksessa,» toinen sanoi. Sanomalehden! Sehän on totta. Kirjansitoja toimitti kaupungin ainoata sanomalehteä. Ei sen toimittaminen mikään taikakonsti ollut, mutta kirjansitoja Olsen ei ollut mikään kirjallinen nero. Hänen lehtensä oli aina ollut tunnettu omituisista painovirheistään.
Muuanna päivänä hän pyrki osalliseksi kirjapainoon ja sanomalehteen. Hänen isäntänsä ei ainoastaan hämmästynyt, vaan hän alkoi siitä hetkestä aivan taikauskoisesti kunnioittaa sälliään. Rahojen säästäminen, kuin oli semmoinen palkka, oli taikatemppu, jota kirjansitoja ei saattanut selittää luonnollisella tavalla. Hän oli siihen luuloon etenkin taipuvainen siksi, että hän itse aina oli rahapulassa.
Hänestä ei suosittelu ollut oikein mieleinen. Mutta hän oli velassa samalle virkamiehelle, joka myös vuosittain antoi hänelle jotensakin paljon työtä. Ei käynyt päinsä muitta mutkitta ajaa levoton mies ovesta ulos. Hän alkoi kuulustella vierasta. »Teidän nimenne on?» »Holt.» »Te olette kirjansitojan sälli tai » »Minä olen mekaanikko.» »Me ?» Kirjansitoja katsoi häneen hämmästyneenä.
"Niitä ei ole vielä haudattu, se tapahtuu vasta sitten, kun kirjansitoja on varustanut meidät ruumisvaatteella ja meidät täällä on leimattu ja asetettu kukin paikalleen. Sitte vasta voimme jouluyönä liikkua ja keskustella. Tekijät elävät vielä persoonallisesti noissa tulokkaissa. Katso miten levottomasti tuon pienen kirjan tekijä liikuttelee lehtiä.
Myrskyisenä ja sateisena Marraskuun päivänä tuli kirjansitoja ja kirjanpainaja Olsenin työhuoneeseen laiha mies, jolla oli kauniit, mutta terävät ja laihat kasvot ja suuret, valkeat hampaat. Hän oli juuri tullut ainoalla pienellä höyrylaivalla, joka siihen aikaan kulki vuonoissa, ja kuljetti kaikki tavaransa muassaan pienessä nahkalaukussa, joka riippui hänen hartioillaan.
Kirjansitoja oli saanut kuulla, että tuolla syrjäkylällä oli tukulta sitomistyötä, sentähden tuli hän Heikin luo, ennenkuin tämä osasi aawistaakaan. "Hywää päiwää! Onko tämä Keron talo?" kysyi hän huoneesen tultuaan. "On. Istukaa!" sanoi Heikki, tulijaa sen tarkemmin katsomatta.
Hän tarvitsi sen vuoksi korrektuurinlukijaa, ja koska vieras oli seminaristi, niin hän lienee perehtynyt oikokirjoituksen salaisuuksiin. Tässä oli huokeata apua saatavissa, ja kirjansitoja alkoi hieroa kauppaa. Muukalainen oli taipuvainen ja he sopivat asioista. Siten tuli Arne Holtista pienen rannikkokaupungin asukas. »Isä oli juonittelija ja juoppo», oli lyhyt elämäkerta virkamiehen kirjeessä.