United States or Montserrat ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja taas osui olkia olemaan tiellä. Toinen sika siinä kauhusta pökerryksissä yritti siepata niitä suuhunsa. Tottakai se kuului asiaan, koskapa toisellakin sialla oli. Mutta yrittäessään siinä menon kiivaudessa siepata, ei sika jaksanutkaan vauhtiaan sopivasti hallita ja niinpä siepatessaan tupertuikin kumoon ja menon vauhdilla syöksyi vesiseen ojaan. Toiset jatkoivat hurjaa menoansa.
No, se olikin vaarallista aikaa, Venäjä oli silloin mahtava; tai ei: Bongman, peijakas, näki, että se oli heikko, sillä se ei jaksanutkaan ottaa väkisin poikiamme riviinsä, vaan saimme maksaa asevelvollisuutemme verona. Kuinka hän sen heikkouden arvasi, tuo Bongman? Omituista.
Pojan huulet näyttivät liikkuvan; oli niinkuin hän olisi tahtonut puhua jotakin, vaan ääntä ei tahtonut tulla. "En minä jaksanutkaan tätä taivalta kulkea, minä uuvuin välillä", sanoi hän vihdoin kalkkevasti ja niin iloisen näköisenä kuin semmoisissa oloissa mahdollista oli.
Kun hän vihdoin koetti arkkunsa vierestä nousta, eipä hän sitä jaksanutkaan; hän vaipui alas lattialle. Siinä väänteli hän itseänsä tuskissaan, siinä pistihen hänen mieleensä ajatus, julma ajatus, hirmuinen ajatus. Minä kuolen!
Kahden jäätyä ei isällä ja pojalla ollut paljoa kerrallaan puhumista, kun he olivat luonnostaankin vähäpuheisia eikä toinen jaksanutkaan. Kauan istui Tuomas allapäin ajatuksissaan. Siirrypä lähemmäksi, sanoi viimein sairas vanhus heikolla äänellä. Tuomas siirtyi istuimineen vuoteen luokse. Tulit toki sinä käymään, sanoi sairas ilosta liikutettuna.
Kukaan ei häntä hoitanut ... eikä hän ketään pyytänyt eikä tahtonutkaan itseään hoitamaan. Työtä ei hän ollut etsinyt kahteen viimeiseen viikkoon ... ei jaksanutkaan. Hänen naamansa oli parroittunut. Se oli ikään kuin kaventunut. Luonnostaan vetisen harmaat silmät ammottivat isoina. Kyttyrää pakotti... Jaloilla ei pitkälle kontattu...
Mutta kun hän tätä vauhtia oli noin kymmenen minuuttia kulkenut, johtui hänelle mieleen, että kenties tyttö ei jaksanutkaan häntä niin nopeaan seurata. Hän katsahti siis taaksensa närkkäällä kärsimättömyydellä, joka kuitenkin kohta muuttui surkuttelevaisuudeksi, kun hän huomasi, kuinka se raukka kiireisestä kulustansa jo oli aivan uuvuksissa.
Sitten oli hänellä hyvin kiire ... hän kätteli, huiskutti mustalla hansikkaallaan ja katosi. Nelma joutui epätoivoon. Rakastunut ei hän ollut. Tosin joskus, iltoina ja öinä, kun tuo ystävä oli päihdyttänyt hänet juomilla ja sanoilla, oli tyttö kuvitellut tätä rakkaudeksi. Mutta nyt: herra oli hänet pettänyt. Puute jatkui. Vähän työtä ... eikä hän jaksanutkaan muuta kuin ajatella kohtaloaan.
Mutta siihen aikaan ei Polly jaksanutkaan enää avosilmin katsella kaikkia noita yhteen kohtaan koottuja kalliita tavaroita; hänen silmänsä olivat jo kääntyneet pois siihen ihmeelliseen paratiisiin, jona lapsen uni on. Nuku, Polly, nuku, sanoi Barbox Veljekset, kun tytön pää vaipui hänen kainaloonsa; tästä vuoteestasi et ainakaan helposti putoa ulos!
Talonpoika totteli, ja sill'aikaa kun hän hiljaa ja varovaisesti laittoi kaikki entiselleen, lähti joukko ääneti huoneesta. Majuri ei vielä ollut reilassa kun tunsi lattian horjuvan allansa. Mielenliikutus ja ponnistus oli uudestaan murtanut hänen voimansa. Buddenbrock huomasi sen ja tarjosi hänelle käsivartensa, mutta majuri ei jaksanutkaan. Hänet täytyi kantaa vuoteelle.