United States or Lithuania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jaanalla ei ollut monta tuttavaa Helsingissä. Miestuttavia hänellä oikeastaan ei ollut kuin yksi. Sekin oli melkein väkipakolla tuttavaksi pakkautunut. Se pyöri aina siinä heidän talonsa läheisyydessä. Päivällä se enimmäkseen käveli edestakaisin, mutta illalla se ilmestyi porttikäytävään eikä paljon liikkunut siitä. Nuori mies se oli, pinta mustanpuhuva, pienet kiverät viikset ylähuulessa.
Seppä söi hyvällä ruokahalulla. Ei sinulla ryyppyä ole? hän kysyi. Ei ollut Jaanalla. Se oli suuri vahinko sepän mielestä. Ryyppy olisi ikäänkuin kirkastanut luontoa ja lisännyt heidän toverillista mielialaansa. Herrat ovat sulkeneet kapakat, hän sanoi, ettei proletariaatti tulisi tietoisuuteen omasta voimastaan. He lähtivät molemmat yhdessä kävelemään.
Jaana sai odottaa aamuhämäriin. Silloin ilmestyi rouva äkkiä hänen eteensä ja löi lattialle vaatekimpun. Siinä on röökinän vaatteet. Jaana pukeutui. Mutta rouva näki, että Jaanalla oli jotakin toisessa kädessään. Epäluulo heräsi hänessä. Paljonko se antoi sinulle? hän kysyi. Kuka niin? Sepähän herra? Mitä lie antanut. Näytä. Et suinkaan aio itse kaikkia pitää. Jaana ei näyttänyt.
Hänen vaimonsa, joka oli erään hyvin tärkeän keskustoimikunnan jäsen, oli lähetetty ylimääräisellä junalla maaseudulle. Jaanalla ei ollut mitään luottamustointa. Kuitenkin hän oli kirjoittautunut Punaisen ristin jäseneksi. Mutta sen hän oli tehnyt vain paremman puutteessa ja koska kaikki muutkin tekivät niin. Hän odotti. Eihän tämä vielä ollut kuin alkua. Missä olivat giljotinit ja hirsipuut?
Lopuksi sai kauppias kuitenkin kiinni hänet ja sulki suuren turkkinsa sisään, samalla kuin hänen toinen kätensä pyrki tunnustelemaan, mitä Jaanalla röijyn alla oli. Silloin puri Jaana häntä sormeen. Iikka Rönty oli heti aisakellon äänen kuultuaan rientänyt kartanolle korkeata vierasta vastaan. Riisuttuaan hevosen hän nyt parhaiksi ilmestyi kamarin ovelle katsomaan, mikä meteli siellä oli.
Sitten muistivat ne äkkiä jotakin ja kysyivät, eikö Jaanalla ollut sulhanen kotipuolessaan ja eikö hänen ollut pitänyt mennä naimisiin. Se matkusti Amerikkaan, selitti Jaana heille lyhyesti. Ylioppilaat käänsivät Amerikan hameriikiksi, olivat sukkelia mielestään ja tarjoutuivat Jaanalle sulhasen sijaisiksi. Jaanan täytyi usein naurahtaa heidän hullutuksilleen.
Se olisi sama kuin jos kupari- tai kivimuuri pystytettäisiin välillemme. Minä luulen, sanoi tyttö, että Jaanalla on hyvät syynsä suoda meille kaikkea hyvää. Hän suosii meitä; minä tiedän kyllä asioita, joita ei kukaan muu tiedä.
Kuultuaan että Jaanalla oli sulhanen kotipuolessa, lakkasi rouvakin pyytelemästä. Toiset tytöt jättivät kaikki raskaimmat työt hänen tehtävikseen. Kyllä se tuo maakarhu jaksaa, he sanoivat. Herrat olivat hassuja täälläkin. Ylioppilaat tulivat usein myöhään yöllä kotiin. Heillä oli kaikilla keittiön avaimet ja he pyrkivät aina piikoja herättelemään. Mutta kaupunkilaistytöt tahtoivat nukkua.
Heikki sanoi, että Helsingissä olivat palkat parhaat. Jaanan teki itsensäkin kovin mieli sinne. Heikki lupasi kyyditä hänet omalla hevosellaan lähimpään kaupunkiin etelässä, josta rautatie alkoi. Jaanalla oli itsellään sen verran rahaa, että se riitti piletiksi. Rakkaudesta ei mainittu sanaakaan.
Täytyi takoa niin kauan kuin rauta oli kuuma. Kerran oli heidänkin vuoronsa tuleva. Seppä jäi sitten Jaanan luokse asumaan. He elivät niinkuin mies ja vaimo. Kumpikaan heistä ei mennyt työhön. Mutta Jaanalla oli säästöjä ja he elivät jonkun aikaa molemmat niillä. Seppä oli juoppo ja seuraa rakastava.