United States or Saint Barthélemy ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja Kämäräisen Santeri, Santeri Kämäräinen, oli myös siinä ja onhan siinä kartanon täydeltä, olivat tulleet kummaa katsomaan. Siinä oli Hiltusen Ristokin, Risto Hiltunen. Siinä oli ollut Tuokkilan Iikkakin, Iikka Tuokkinen aivan lähellä, kyllä sekin oli kuullut ja muistaa, se on siksi teräväpäinen mies.
»Tuoko on poikani?» sai Koistinen käheällä äänellä kurkustaan viitaten Iikkaa, joka seisoi kelkan edessä, korskui ja kuopi ja oli purevinaan kuolaimia. »Tuoko on poikani?» »Se, hevosesi!» Koistisen kädet puristausivat nyrkkiin. »Tuoko minun poikani, tuo pöljä!» huuti hän niin, että Iikkakin pyörähti katsomaan vierasta, jonka oli niin komealla kyydillä ja suurella riemulla tuonut kotimökille.
Oli ihan kuin olisi tapahtunut tällä aikaa, kun hän oli pallolla, jotakin hyvin paljon ja hyvin pelottavaa. Hän mietti, miten pääsisi vinttiin sitä tietä, jota oli tullutkin. Mutta se oli mahdotonta. Miksikä tulikin sieltä? Tuntui nyt, että ei ollut pallolla ollut hauska ollenkaan, vaikka Iikkakin oli. Häneltä oli ihan itku tulossa. Ei ollut kerrassaan mitään neuvoa.
Liisa huusi, vaan eivät kuulleet! Seekatti kun olisin siellä! Sinne tuli nyt Tepon Iikkakin. Ja Liisan piti nyt päästä, vaikka mikä olisi ollut. Helpostihan hän pääsikin. Oli ennenkin mennyt vintistä ikkunan kautta.
Kun he saivat tietää, että Iikkakin oli häissä, tahtoivat he saada tietoonsa, kuka talonpoikaisista vieraista oli Iikka, saadaksensa niin tutustua ulkonaisestikin tuon houkkion kanssa. He kokoontuivat Iikasta ulommaksi yhteen ryhmään ja katsoivat häntä niinkuin "lehmä uutta konttia"; näyttivätpä siitä, kuin he olisivat pelänneet Iikkaa niinkuin ruutimiinaa.
"Tuoko on poikani?" "Se, hevosesi!" Koistisen kädet puristuivat nyrkkiin. "Tuoko minun poikani, tuo pöljä!" huuti hän niin, että Iikkakin pyörähti katsomaan vierasta, jonka oli niin komealla kyydillä ja suurella riemulla tuonut kotimökille. Ja siinä se mies nyt seisoi julman näköisenä, nyrkit puristuksissa aivan kuin uhaten jotakin.
Kauan oli Iikkakin tuntenut sydämessään, ettei hän voi Annitta elää; mutta molempain heidän tunteensa pysyivät kumminkin sydämessä vaan kaipaavana painona; sillä he molemmat hyvin kyllä tiesivät, kuinka mahdottomia heidän unelmansa olivat.
Noissa mielipiteissä kulkea hoiperteli hän väkijoukon seassa ja vihasta tuijottavin silmin katseli ja tarkasteli jokaista kyläläistään silmiin, ikäänkuin tahtoen vielä entisellä mahdillansa vaikuttaa pelkoa ja orjuutta heissä, ja näyttipä siltä, kuin hän olisi tahtonut sanoa: "mitä te kerjäläiset". Lukulan Iikkakin oli ensikerran käymässä appelassaan sitte naimisensa; hän oli tullut katsomaan asiain menoa.
Kun lasten kanssa hänen leikkiessään oli puhe kantautunut elämän huolien alalle Latun emännän puhellessa, että heidän poikansa Jannekin tulee kotia ja jää maihin niinkuin Iikkakin, huolehtien mitä töikseen saavat, kun on niin huono aika, niin käänsi taas Elsa toivoisamman puolen eteen.
No se on muuan niitä vanhoja kampraatteja, Tepon Iikka vain muistanetteko sitä poikasena: sellainen jutikka, jos satuitte huomaamaan. Eikä se nytkään ole erinomainen, onpahan vain kuin tuossa. Vaan minä tykkään merimiehistä, ja kun Iikkakin on vähän sitä sorttia, niin ajattelin, että otanmahan tuon, sillä muitakaan en saa.