United States or Gabon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hetken perästä nousivat ylös, vaan Liisa tarttui uudestaan kiinni ja syntyi entistään ankarampi nujakka. Iikka nyt sortui allekynsin ja Liisa istuallaan Iikan päällä läiski ja taputteli minkä kerkesi. Kun vihdoin erosivat, niin Iikka poismennessään haikeasti itki. »Elä huoli Liisa.» Liisa ei ollut enää kuulevinaankaan Iikkaa, lähti vain sanatonna astumaan matkansa mukaan.
Arppi seisoi aivan ällistyksissään tuosta saarnasta, jos he vain olisivat sattuneet olemaan kahden kesken, niin olisi Arppi kyllä selvittänyt asiat kerrassaan, mutta tässä nyt ei sopinut ruveta Iikkaa ojentelemaan. Sentähden hän kerran henkäsi syvään ja sanoi vieläkin huoahtaen: »Ohhoi, helpompi on tukkia korvansa räiskyvältä näreeltä kuin akan sähisevältä kieleltä.»
Iikka, jota joku parasta aikaa taputteli kuin hevosta ja kehui, hirnasi iloisesti kuin paraskin orhi, ja pojat rupesivat ääneen nauramaan. Suurimmat pojat häpeissään vetäysivät syrjään, mutta pienemmät alkoivat toimessa selittää. »Se on semmoinen pöljä poika», kävi selittämään muuan poika miehelle, kun tämä pitkistään katseli Iikkaa, joka oli puolta pitempi toisia ja päitset päässä.
Iikka oli niissä osoittanut rohkeaa urhoollisuutta ja pelkäämättömyyttä, jonkatähden hänen maineensa kasvoi aina kunniakkaammaksi. Aina, kun sydämensä huolet rupesivat Iikkaa kovin rasittamaan, sieppasi hän tarkan luodikkonsa seinältä ja lähti metsään, silloin kun luvallinen metsästys-aika oli, sillä siellä sai hän hetkeksi kevenemään murheellisen sydämensä.
Nyt pyysi kirkkoherra puheen vuoroa ja kaikki vaikenivat. Ollen kansan mies, kiitti hän julkisesti Iikkaa hänen vasta pitämästä puheestansa.
»Ei, sitä hän ei ole sanonut», vakuutti Vappukin, ja emäntä, tullen yhä enemmän vakuutetuksi Iikan syyllisyydestä, kehoitti Vappua lähtemään heti vähän tutkimaan Iikkaa. Niin tehtiinkin. He menivät epäillen Iikan luo ja emäntä tervehti ystävällisemmin, kuin ennen koskaan oli tehnyt. »Hyvää päivää, Iikka, kuinkas nyt jaksatte?» »Huonosti niinkuin märkä palaa.»
"Pidä vaan puhe, Iikka!" kehoitti joku Iikan ystävistä. "Ei minun tällä kerralla haluta pitää puhetta, sillä minä näen selvään, että nuot verettömät tahtoisivat minusta tehdä keppihevosensa", sanoi Iikka. "Puhu vaan, Iikka! Mitä sinä heistä väliä pidät; juuri sentähden on sinulla sitä suurempi syy puhua, kun heitäkin on saapuvilla", kuiskasi Iikkaa lähellä oleva Jäykkälän Aappo hänen korvaansa.
Mutta toiset miehet eivät näyttäneet aikovan niin vähällä päästää Iikkaa voitolle, sillä joku sanoi uhitellen: »Luetelkaapa, Iikka, kymmenen miestä, joiden kanssa ette olisi ollut riidassa!» Vaan Iikkakin oli jo saanut riidasta kylläkseen; hän vastasi kartellen ja lempeämmällä äänellä: »Te ette ainakaan tule niiden lukuun, jos ette jätä minua rauhaan.»
"Koetappa näpistää", sanoi Kasperi ja oikasi nyrkkinsä. Iikka ryntäsi käsiksi paletten avulla haukkuvaan koiraan ja Kasperi koki Iikkaa lyödä mukiloida, kynsiä, purra, ynnä muuta, mutta ei mikään auttanut: Iikka vei koiran. Kun Kasperi näki, ett'ei se keino auttanut, vartoi hän sen ajan, että hänkin pääsi hyökkäämään koiraan käsiksi; nyt vedettiin koiraa kahtaalle päin ja koira särkyi.
Iikka ei koskaan vastustanut appivaariansa, vaikka kuinkakin hävyttömästi hän olisi Iikkaa kohdellut, sillä hän tunsi syvää kunnioittamista häntä kohtaan; olihan hän kumminkin hänen siveän vaimonsa isä, joka laillaan oli kasvattanut hänelle kumppaniksi armaan puolison, joka niin usein lohdutti hänen sydämensä ja oli hänelle kaikki kaikissa; siinä syy, jonkatähden Iikka aina vaikeni, kun Niemimäkelän isäntä tuli vaan näkösälle, tulipa hän minkä näköisenä milloinkin tuli.