Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Jo samana iltana tuon tapauksen jälleen pyysivät Niemimäkelän lapset hartaasti isäänsä, eikö Lukulan Iikka saisi käydä heillä niinkuin ennenkin, sillä heille oli tullut Iikkaa ikävä, ja siihen lastensa pyyntöön suostuikin isä, sillä ehdolla, ett'eivät he enään särkisi leikki-kalujansa.
Erinomaisemman kärkäs oli häntä tähystämään tuo viralta pantu kruununvouti. Häissä oli myös paljon kansallismielisiä ihmisiä ja he olivat kokoontuneet Iikan ympärille. Heissä vaikutti yksi ja sama kansallishenki ja he keskustelivat kansallisista asioista juuri silloin, kun tuo toinen joukkio ullankanteelta tarkasteli Iikkaa, nähdäksensä, minkä näköinen mies tuo hurja talonpoika oli.
Niemimäkelän lapset ja Lukulan Iikka olivat jo siinä ijässä, että he menivät kaikki yht'aikaa rippikouluun, sillä Kasperikaan ei ollut vielä ollut rippikoulussa, vaikka hän oli Iikkaa ja Annia vanhempi. Hengen voimalla koki kirkkoherra nuorukaisille opettaa jumalallisia totuuksia, jotka yksinänsä voivat ihmistä lohduttaa ja tukea hänen viimeisellä hetkellänsä.
Siihen se ensimäinen kinkerimeno loppui. Ei tuokaan Niemimäkelän lasten huonosti onnistunut kinkerimatka muuttanut heidän vanhempiensa mieltä Lukulaisia kohtaan, sillä ainakin oli heillä se mielipide, ett'ei heillä ole muuta velvollisuutta lapsiansa kohtaan, kuin laittaa heidät "kirjalle", kyllä muka heille sitte mieltä ja ymmärrystä tulee, kun tulevat isommiksi, jonka tähden he eivät yhtään kadehtineet Lukulan Iikan onnistunutta kinkerimatkaa; he pitivät Iikkaa paremmin turmeluksen tien suulla olevana, kun muka hänelle jo niin nuorena "turhuuksia syötetään kaikenlaisista lorukirjoista". "Kyllä maailman ranta neuvoo", sanoi Niemimäkelän isäntä usein, kun vaan tuli puhe lasten kasvatuksesta, väärin käyttäen tuota sananlaskua; ja neuvookinhan se, mutta se on kovin surkea koulu ihmislapselle, tuo "maailman ranta".
Tuota tyttärensä kuoleman sillä tyttöhän se oli heidän toinen lapsensa surivat he kauvan, eikä Jumala katsonut hyväksi lahjoittaa heille enään muita lapsia. Ainoaa poikaansa, "Iikkaa", joksi he häntä lyhennetyllä nimellä kutsuivat, hoitivat he niinkuin silmäteräänsä, sillä hän oli heille kaikki kaikissa.
Ettekö näe, tuolla hän istuu?» sanoi emäntä, viitaten Iikkaa, joka oli siirtynyt etemmäksi ylpeästä emännästä, se kun ei huolinut hänen sukistaan eikä hänestä itsestänsäkään. Mutta eipä se semmoinen kohtelu nyt ensi kertaa tapahtunut Iikalle, Hän istui yksin ajatuksissaan ja nakerteli petäjänsekaista kuivaa leivänpalasta.
Lasten kuvakirjat, leikkikalut ja muut lapsuuden askareet eivät enään tyydyttäneet Iikkaa ja Annia, sillä ne olivat tehneet heissä jo tehtävänsä; nyt oli heissä ymmärrys karttunut; tarvittiin siis väkevämpää hengen ravintoa, jota ei heiltä toki puuttunutkaan, sillä Lukulan kirjastossa ja sanomalehdissä oli kyllä, mitä he ensi aluksi tarvitsivat.
Sitte kysyt hän: "Kuka on pelastanut lapseni silmin nähtävästä vaarasta?" "Tää meidän kylän reipas poikamme sen on tehnyt, jota paitsi saisimme tässä nyt kaikin viettää surullista hetkeä", lausui eräs joukosta, osoittaen samassa Lukulan Iikkaa. "Minä olen kyllä kauvan havainnut, että Iikka on kelpo poika, mutta yhä kelvollisemmaksi näen hänet nyt.
Kun hän vihdoin tointui, istui mies mökin portailla ja itki, mutta Iikkaa ei näkynyt missään. Hän oli kadonnut jälettömiin. Useita päiviä haettiin häntä koko kylän väellä, mutta turhaan. Iikka oli pillastunut, niinkuin pillastuvat hevosetkin, kun säikähtävät jotakin.
Hän katseli jälkeensä, että jos näkyisi Iikkaa, niin hän sanoisi, että sovitaan pois Iikka. »Sen Santerin olisi sietänyt saada, se on semmoinen että se on aina pienempäinsä niskassa ilman mitään syytä», selitti Liisa. Leikkipaikka oli jo lähellä. Tuolla näkyi hiekkatöyräs vähän matkan päässä ja siellä tytöt leikkivät. Ne panivat kuperkeikkaa töyrästä alas.
Päivän Sana
Muut Etsivät