United States or Ecuador ? Vote for the TOP Country of the Week !
Iikka meni suorastaan Lukulaan isänsä tykö ja heti, kun hän sinne tuli, menivät he isänsä kanssa kamariin kahden kesken. Kauvan olivat he siellä, eikä kukaan tiennyt, mitä he keskustelivat. Viimein kuului tupaan selvästi Lukulan Matin sanat: "Siinä tapauksessa mutta ei missään muussa." Molemmat tulivat kamarista tupaan ja Iikka lähti kotiansa.
Siihen se ensimäinen kinkerimeno loppui. Ei tuokaan Niemimäkelän lasten huonosti onnistunut kinkerimatka muuttanut heidän vanhempiensa mieltä Lukulaisia kohtaan, sillä ainakin oli heillä se mielipide, ett'ei heillä ole muuta velvollisuutta lapsiansa kohtaan, kuin laittaa heidät "kirjalle", kyllä muka heille sitte mieltä ja ymmärrystä tulee, kun tulevat isommiksi, jonka tähden he eivät yhtään kadehtineet Lukulan Iikan onnistunutta kinkerimatkaa; he pitivät Iikkaa paremmin turmeluksen tien suulla olevana, kun muka hänelle jo niin nuorena "turhuuksia syötetään kaikenlaisista lorukirjoista". "Kyllä maailman ranta neuvoo", sanoi Niemimäkelän isäntä usein, kun vaan tuli puhe lasten kasvatuksesta, väärin käyttäen tuota sananlaskua; ja neuvookinhan se, mutta se on kovin surkea koulu ihmislapselle, tuo "maailman ranta".
Mutta pian sai hän takaisin entiset mielipiteensä ja hän rupesi pitämään Annin koulu-onnea omana ansionaan, sillä hän julkisesti lausui sen ilmi, kun sanoi: "Olipa tuo Anni yhtähyvä koulussa kuin Lukulan Iikkaki, vaikk'ei hänelle ole luetettu yhtään lorukirjoja!"
Lukulan Iikan opettajina taas olivat oma isänsä ja äitinsä, jotka eivät ainoastaan sitä tahtoneet, että heidän poikansa oppisi vaan aakkoset ja niitä kokoonpanemaan; vaan he rupesivat hellän isän ja äidin sydämellä selittämään pienelle oppilaisellensa niitä totuuksia, joita luettu sisälsi, olivatpa ne sitten hengellisiä taikka maallisia asioita.
Niemimäkelän lapset lähtivät kotiansa heti, kun olivat tyyntyneet, ja siellä Kasperi kertoi vanhemmilleen kaikki; mutta eivät he tuosta olleet juuri millänsäkään, sillä he pitivät sitä hyvänä, kun Lukulan Matti torui omaa poikaansa, eikä toki koskenut Kasperiin.
Usein oli Lukulan Matti työssä Niemimäkelässä ja sekä talon että torpan muukin väki seurusteli usein toisissaan.
Sinne oli kutsuttu monta isäntää ja emäntää kylästä, joiden joukossa tietysti olivat Hoitolan Heikki ja Metsälän Mikkokin; mutta löytyipä kutsuvierasten joukossa myös Jäykkälän ja Lukulan isännät ja emännätkin. Kun oli syöty ja juotu päivän kunniaksi, rupesivat vieraat puhelemaan keskenänsä sitä ja tätä.
"Entä sitte tuo Lukulan Matti! Luuleeko hän lukemisellaan jäniksiä ja lintuja saavansa kiinni", sanoi Metsälän Mikko, vähän närkästyksissään Lukulan Matin korvan avauksesta, sillä Matin terävä lause oli todellakin avannut sillä kerralla Metsälän Mikon korvat. "Matti on kumminkin kelpo työmies, hän teki tuon pienen pilansa houriopäissään paljaasta lukemisestansa", sanoi siihen Niemimäkelän isäntä.
Salin toiseen päähän oli laitettu sievä puhujasija nuorista kuusen näreistä ja havuista. Kun väki kokoontui arpajaisia viettämään, ei tietty aavistaakaan, kuka pitäisi puheen. Nytpä liehahti puhujasijan havu-ovi auki, ja siihen ilmestyi Lukulan Iikka. Jalona, korkeana seisoi hän tuossa; hänen kasvonsa olivat tyynen ja rauhaisan näköiset, ja hän alkoi seuraavan puheen: "Arvoisat kansalaiseni!
Näiden näin erinkaltaisten naapurusten, Niemimäkelän ja Lukulan, väli oli vaan edelleenki yhtä ystävällinen. Tosin oli Lukulan Matti usein julkisesti saanut Niemimäkelän isännältä kuulla, että hän on köyhä, mutta Lukulan Matti tiesi itsekin sen aivan hyvin eikä sentähden siitä tuskautunut. II. Torpan poikia ja talon tyttö. Aika kului.