Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Eikä kyläläisillä ollutkaan syytä katua torpalle annetusta nimestään, sillä Lukulan Matti ei heittänyt lukuhaluaan eikä sanomalehtien tilaamistaan ja uusien kirjojen hankkimistaan sittenkään, vaikka hänellä oli niin paljo vaivaa ja kulutusta uutta taloa perustaessaan; mutta yhä edelleen oli hänen pöydällään useat sanomalehdet, ja kirjasto karttui karttumistaan, ja muutamien vuosien kuluttua kävi niin, että kyläläiset tulivat aina Lukulan Matilta kysymään selityksiä, jos he sanomalehdistä tai muista kirjoista sattuivat tapaamaan semmoisia asioita, joita eivät itse ymmärtäneet, ja silloin he aina saivat Matilta niin valaisevia selityksiä, että ymmärsivät vaikeat paikat päivän selkeästi.
Kun Lukulan pieni talo oli noin saatu alkuun sisustetuksi, menivät Iikka ja eno Kasperi sinne, ja kun Iikka illan tullen palasi kotiansa, ei hänellä enään ollutkaan kumppania; sillä eno Kasperi oli jäänyt Lukulaan; hän oli nyt Lukulan isäntä.
Niitä vallitsi Kasperi kumminkin mielivaltaisesti; hän se ne järjesti ja isännöitsi, ja Anni ja Lukulan Iikka saivat niitä katsoa, vaan ei koskea. Jos Anni joskus muistutti, että hänen on niistä toinen puoli, tiuskasi Kasperi: "Mitä sitte, vaan minun ne ovat."
Noissa mielipiteissä kulkea hoiperteli hän väkijoukon seassa ja vihasta tuijottavin silmin katseli ja tarkasteli jokaista kyläläistään silmiin, ikäänkuin tahtoen vielä entisellä mahdillansa vaikuttaa pelkoa ja orjuutta heissä, ja näyttipä siltä, kuin hän olisi tahtonut sanoa: "mitä te kerjäläiset". Lukulan Iikkakin oli ensikerran käymässä appelassaan sitte naimisensa; hän oli tullut katsomaan asiain menoa.
Jo samana iltana tuon tapauksen jälleen pyysivät Niemimäkelän lapset hartaasti isäänsä, eikö Lukulan Iikka saisi käydä heillä niinkuin ennenkin, sillä heille oli tullut Iikkaa ikävä, ja siihen lastensa pyyntöön suostuikin isä, sillä ehdolla, ett'eivät he enään särkisi leikki-kalujansa.
Katkerasti katui Lukulan Matti, kun ei hän ollut nuorena ollessaan opetellut kirjoittamaan, vaikka hänellä olisi tilaisuutta siihen ollut, mutta ei hän tuntenut vielä sen tarvetta silloin; vasta, kun hän tuli Jäykkälään rengiksi, heräsi hänessä sen tarpeen tunto, kun hän sai Jäykkälän isännän kirjastolla ja sanomalehdistöllä ravita kaipaavaa henkeänsä.
"Vaikka tarjoaisitte Lukulasta koko Niemimäkelän ja vielä kaikki rahanne päälliseksi, en sittenkään rupeaisi rikkomaan puhtaan omantuntoni rauhaa ja tekemään vääryyttä lähimmäisilleni; mutta kysyn sentähden teiltä: miksi te niin haluatte omaksenne Lukulan torppaa?" "Lukulan poika on tullut niin hävyttömäksi, että on rohjennut ruveta viekoittelemaan minun tytärtäni peräänsä!
Sitte kysyt hän: "Kuka on pelastanut lapseni silmin nähtävästä vaarasta?" "Tää meidän kylän reipas poikamme sen on tehnyt, jota paitsi saisimme tässä nyt kaikin viettää surullista hetkeä", lausui eräs joukosta, osoittaen samassa Lukulan Iikkaa. "Minä olen kyllä kauvan havainnut, että Iikka on kelpo poika, mutta yhä kelvollisemmaksi näen hänet nyt.
Silloin, kun pikku Iikan ensimäinen lukeminen nähtiin ja kuultiin, oli hän kohta neljä vuotta vanha. Tämä Lukulan pikku Iikkahan se on se "torpan poika", josta tämä kertomus on nimensä saanut.
Nyt olisi Anni suonut olevansa aina maailman äärissä, niin hämmästyi hän, kun huomasi, että hän tuli keksityksi, vaikka tuo nuori metsästäjä ei ollut kukaan muu kuin Lukulan Iikka, jota hän enimmän maailmassa rakasti. Kun Iikka havaitsi Annin, tuli hän heti hänen luoksensa, riisti selästänsä jänikset maahan ja istui Annin viereen mättäälle.
Päivän Sana
Muut Etsivät