United States or Guernsey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Todistaakseni kuinka vähän nyt vanhasta kauhistuksestani välitän, olen tullut Ashendelliin juuri sillä vuoden ajalla, jolloin Honor Livingstone itsensä surmasi huomenna on hänen kuolinpäivänsä. Niin minä otan viholliseni kurkusta kiinni ja kuristan hänen! Tuollaiset luuletellut taudit eivät kestä järkähtämättömän tahdon ponnistuksia.
Minun ajatukseni olivat silloin niin kaukana hänestä kuin suinkin, sillä olin juuri sytyttänyt sikarrini ja olin aikeissa mennä ulos kävelemään ennenkuin lähtisin Daltonille Annin kanssa puhelemaan. Silloin hän samassa oli siellä, Honor itse! Minä olisin voinut vannoa, että se oli hän, jollen kaksi vuotta sitten olisi nähnyt häntä haudattavan.
Kun muistan sitä, ja kaikkea mitä eilispäivänä tapahtui, niin päätäni taas alkaa huimata ja tuo kamala pelko saa minusta vallan. Minä en kirjoita enää mitään on kylläksi kun panen muistiin, että tuo määrätty aika tuli ja meni, ja Honor Livingstone ei pitänyt sanaansa. New Orleans, helmikuussa 1832. Minä jätin Burtonin Mexikoon ja tulin yksin tänne.
Minä tunnen vallan hyvin hänen käsi-alaansa, niin että voin vakuuttaa tämän olevan hänen kirjoittamaansa. Otteita James Lawrencen päiväkirjasta: Lontoo, Elokuun 11 päivä 1829. Honor Livingstone on pitänyt sanansa minulle. Minä näin hänen viime yönä yhtä selvästi kuin nyt näen tämän kynän, jolla kirjoitan, ja mustepullon, johon sen vastikään kastelin.
Samassa Honor katosi ja minä panin käteni silmilleni ja sanoin vaimolleni, että minussa oli kova sydämmen ahdistus. Ja, todella, se ei valhetta ollut, sillä tuo näky oli minua hirmuisesti kauhistuttanut. Anni ehdoitteli, että lähetettäisiin lääkäriä hakemaan.
Ainoa hyvä työ, jonka minä tiedän hänen tehneen, oli se, että hän määräsi köyhälle vanhalle äidillensä vuotuisen eläkerahan; mutta hän tuli ani harvoin äitinsä luokse käymään, eikä milloinkaan Honor Livingstonen kuoleman jälkeen ei milloinkaan, ei edes äidin kuolintautia sairastaessa.
Koko eilispäivän minua ahdisti kauhea pelko ja tuska. Joka silmänräpäyksessä pelkäsin näkeväni Honor Livingstonen, mutta en häntä nähnyt. Päivä kului ja yö kului, ja minä olin päässyt tuosta hirvittävästä kauhistuksesta en ollut huomannutkaan kuinka suuri se oli, ennenkuin tuo kamala tunti oli kulunut mitään jälkiä jättämättä.
Minä voin vieläkin nähdä häntä silmäini edessä kalpeana, heikon näköisenä, aaveen kaltaisena suurin silmin minua katsellen. Minä voin kuulla hänen vieläkin kysyvän: "Onko se totta, James, että lähdette pois? Ettehän te toden perään lähde pois?" Minä en ole sellainen mies, joka hahmoa pelkään, olkoonpa tämä hahmo vaikka Honor Livingstonen, jonka minun sanotaan milt'en surmanneen.
Honor Livingstone maaten pienellä vuoteellaan ja hänen sokea äitinsä hyväillen hänen jähmistyneitä kasvojansa! Toivoisin etten milloinkaan olisi sitä nähnyt. Minä olisin antanut vaikka mitä päästäkseni sinne menemästä, mutta oli jokin, joka pakoitti minua menemään häntä katsomaan; ja silloin tuntui vallan kuin olisin hänen tappanut.
Taasen! Minä olin unohtanut päivän unohtanut kaikki mikä koskee onnetonta Honor Livingstonea, kun taas viime yönä hänen näin. Anni ja minä istuimme yhdessä verandalla, puhuen jokapäiväisiä asioita naapuriemme asioista, rahasta, sitä ja tätä meri oli erinomaisen kaunis ja minä juuri aijoin ehdoitella, että lähdettäisiin soutelemaan, kun Anni sanoi: "Kuinka ihanat illat ovat täällä!