United States or Colombia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän ottaa hellästi kuusivuotisen syliinsä; hän lähestyy tuliaa, ja kun he tapaavat toisensa, syleilevät he toinen toistaan. Nainen on Johanneksen ja Marian ainoa lapsi. Tuo kääsissä vasta tullut on Sakari, hänen puolisonsa. Me olemme kauan olleet poissa Harmaalasta ja Metsämaasta. Silloiset nuoret ovat nyt vanhoja; mutta toisia nuoria on heidän ympärillään. He istuvat ruohosohvalla nyt kaikki.
Palatessaan illalla äitinsä tykö tapasi Anna luutnantti Leistin melkein samalla paikalla kuin mennessäänkin. Anna olisi mielellään seisahtunut nytkin ja kysynyt sydämensä kysymyksen, tiesikö luutnantti mitään Harmaalasta, mitään Johanneksesta, vaan ujous esti hänen sitä tekemästä. Hän huokasi ja meni itkemään Marian kamariin.
Tullut ei ollut kukaan muu kuin ensimäinen sanomantuoja Harmaalasta. «Ettekö majuria tavannut tiellä?« kysyi Anna vavisten. «En«. «Onko maisteri Johannes Harmaalassa?« kysyi hän sitten hiljaisella äänellä. «Eilen hän saarnasi, ehtoopäivällä tuli hän Harmaalaan yksin, sittemmin lähti hän sieltä, ennenkuin herrasväki oli palannut Louhensaarelta«. «Puhuiko hän mitään silloin?«
Sinä tiedät, että minulla on nuorempi veli, Johannes, hän, joka saarnasi juhannuspäivänä K n kirkossa, jota saarnaa kaikki ihmiset sanovat aivan erinomaisen kummaksi. Toissa päivänä oli Metsämaahan tullut Harmaalan nuori parooni itse ja kysellyt Johannesta, joka Harmaalasta äkkiä oli kadonnut. Eilen parooni taasen vähää ennen minua oli siellä ollut ja sanonut Johanneksen kadonneen koko maailmasta.
Vanha parooni luuli vasta silloin saavansa takasin entisen rauhallisuutensa, kun näkisi Marian lähtevän Harmaalasta. Klaus paroonin mieleen ei Marian lähtö ollut; hän oli Marian vieressä ollut niin onnellinen. Mutta parooni Klaus ei puhunut mitään. Lähtöpäivä oli määrätty. Majuri ja parooni istuivat puutarhassa. Viimeinen ilta oli käsissä.
Hän huusi kimeästi ja tunnotonna kannettiin Maria samaan vuoteesen, mistä hän muutamia päiviä ennen oli noussut. Silloin Klaus, jonka mielialan se arvannee, joka muistaa, mitkä tunteet hänessä Mariaa kohtaan elivät, väsymyksestä huolimatta riensi noutamaan samaa lääkäriä, joka paria päivää ennemmin oli, Mariasta parasta toivoen, Harmaalasta lähtenyt.
Näin eräänä päivänä, kun hän turhaan odottaessansa uutisia Harmaalasta levottomana meni äitinsä luo, seisoivat kadulla muitten herrain joukossa kreivi G. ja luutnantti Kaarle Leist. He puhuivat kapteini Leististä, joka eilen oli lähtenyt vähäiselle maatilalleen ja joka luultavasti samalla matkalla kävisi Harmaalassa.
Tänään tahi ei koskaan! Puolen tuntia on kulunut. Jo kulkee vähäinen vene R järvellä, kulkee lähellä tuon ihanan saaren rantaa, jonka kaunis kuusikko näkyy Harmaalaan. Ei ole usein veneellä Harmaalasta Kuusiston saaren sivu kuljettu. Kuuset ikäänkuin kutsuvat: «Tule tänne!
Kun hän sinne tultuaan katseli ulos kadulle, seisoi luutnantti Leist hänen akkunansa alla ja näki hänet. Päivät kuluivat. Anna parka eli tunteissaan. Hänelle olivat hetket aamusta iltaan pitkät, illasta aamuun melkein loppumattomat. Hän kysyi, vaan ei kukaan vastannut; hän itki, vaan kyyneleet kuivuivat hänen poskillensa. Harmaalasta ei kuulunut mitään. Niin onnellinen oli majuri sen kotimies.