United States or Kosovo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siitä ei Topikaan tiennyt mitään. Se oli hänen unelmiensa määrä ja työnsä tarkoitusperä. Kukaan ei tiennyt siitä. Eikä hänellä myöskään ollut mitään halua ruveta sitä ennen aikojaan maailmalle ilmoittelemaan. Seurasi hetken hiljaisuus. Johannes kysyi, milloin Topi oli tullut Berliniin. Tänä aamuna. Suoraan Münchenistä. Hän oli sinne huvin vuoksi pistäytynyt. Hänellä oli myöskin matkaseuraa.
Kerran keskustelun pysähtyessä sanoi hän vilkkaasti: Se on totta, Martha, minulla on asiaa sinulle, tervehdys serkultani Fredrikiltä. Hän matkusti toispäivänä. Tunsin kuinka veri poistui poskiltani. Matkusti? Minne sitte? Onko hänen rykmenttinsä muutettu täältä? Ei, hän on vaan pyytänyt lyhyen virkavapauden matkustaakseen Berliniin, jossa hänen äitinsä lepää kuolinvuoteellaan.
Mitä hyötyä siitä on, että hän kuleksii maailman sivu tyhmänä ja laiskana kuin sika? Senvuoksi olen minä päättänyt, että hän saa matkustaa Berliniin ja sitten Belgiaan, ja siellä hän saa pysyä pari vuotta...» »Häh? Mitä? Siellä, missä ei kukaan ihminen tunne häntä!» puuttui emäntä puheeseen. »Pidä suusi! Minä en ole vielä puhunut loppuun.
Sano isällesi, että hänen pit..." Enempää ei hän ehtinyt sanoa. Hän matkusti nyt jälleen ulos avaraan maailmaan. Frits ei ollut kuullut, mitä ukko Witt huusi, hän ajatteli vaan pastorin Henrikkiä ja mitä hän oli sanonut, nimittäin että he kyllä tulisivat takaisin Berliniin eikä koskaan Belgiaan. Siinä istui nyt ukko Witt murheissaan; hän oli pannut kätensä ristiin.
Mutta sieväpä hän olikin! Hän oli voidellut tukkansa talilla ja mustannut partansa saapasmusteella. Hänen kätensä olivat lanteilla, ja ruusu oli hänellä hampaiden välissä. Niin hän seisoi siinä täydessä komeudessaan ja halusi nähdä, miltä hän oikein näytti. No, kaikki oli niinkuin olla piti. Hän kyllä saattaisi matkustaa, vaikkapa itse Berliniin.
Niinkuin pahantekijä, joka on kuullut kuolemantuomionsa julkiluettavan, kumarsin päätäni, mutta en vastannut mitään. Ole levollinen lapseni, tällä kertaa ei sota tule kauan kestämään, sillä lähimpinä päivinä marssivat meikäläiset Berliniin. Ja samoinkuin Fredrik palasi Schlesvig-Holsteinilaisesta sodasta, palajaa hän täältäkin, mutta paljo tuoreemmilla laakereilla seppelöitynä.
Mitä hyötyä siitä on, että hän kuleksii ympäri maailmaa tyhmänä ja laiskana kuin sika. Sentähden olen minä päättänyt, että hän saa matkustaa Berliniin ja sitten Belgiaan, ja siellä saa hän pysyä pari vuotta..." "Mitä? Siellä, jossa ei kukaan ihminen tunne häntä!" puuttui Swartin emäntä puheesen. "Pidä suusi! Minä en vielä ole puhunut loppuun.
Ja he päättivät äkkiä kukin itsekseen lähteä matkustamaan takaisin Berliniin. Niin ajattelivat he, ja niin tapahtui myös kuin he ajattelivat. Samana iltana olivat he jälleen Berlinissä, ilman että toinen heistä sattui näkemään toista. Ainoastaan kun Frits astui ulos vaunusta, luuli hän näkevänsä jotakin keltaista loistavan vastaansa. Hän katsoi tarkemmin, ja mikä ilo!
Seuraavana päivänä tuli maantiellä vastaani tuon tuostakin kuriireja, kiirehtien nähtävästi Magdeburgista tai armeijan luota Berliniin. Näitten sanansaattajain juhlallinen vaitiolo näytti minusta varsin arveluttavalta, sillä ilonsanomiahan pyytämättäkin ilmoitellaan puoleen ja toiseen. Eräässä kylässä oli suuri ihmispaljous koolla. Minä ajoin väkijoukkoa kohti, mutta tieltäni ei väistynyt kukaan.
»Ei, sinne minä en tahdo tulla», sanoi ukko Swart. »Turkkilaiset ovat hirveätä kansaa.» »Nehän syövät omia lapsiaankin», sanoi Witt. »Täytyykö meidän matkustaa Turkinmaankin läpi päästäksemme Berliniin ja Belgiaan?» Ja ukko Witt katsahti Kalleen ikäänkuin peläten, että joku turkkilainen jo oli tarttunut poikaan ja ruvennut puremaan häntä niskasta.