United States or Mozambique ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Seis!" veli Starck äkkiä käski. He olivat huomanneet vipusillan edustalla, joka nyt oli vedetty ylös portiksi, kaksi vahtia joutsi olalla astuvan edes takaisin vallihaudan reunaa pitkin. "Meille molemmille! Bartolomeo", munkki sanoi.
Bartolomeo on sen meille sanonut ... ja Jumala sen tietää, että hän ei vähiä pelkää!" "Eletään toivossa", opas sanoi, "jos ilma pysyy kylmänä, ei vaaraa sitten." "Mutta, jos se lauhtuu?" Villon kysyi. Bartolomeo silmäili ulos akkunasta, ja sanaakaan vastaamatta hän pudisti päätänsä. "Kuka luulis!" Troussecaille huudahti, "minäkin tässä toivon pakkasta."
"Hän on nukkunut yli neljä-kymmentä tuntia heräämättä: oikein unikeon luontoa." "Entä muut?" "Ne ovat vuorelaisia. Koko eilisen päivän ja vielä tänäänkin ne ovat tietä luoneet." "Bartolomeo?" "Levotonna perheestänsä hän lähti kotoansa kohden astumaan." "Fridolin?" "Tuossa. Nuoruuden tulinen veri sai hänet ensimäisten joukossa jalkeille.
Starck lankesi polvilleen priorin eteen ja viitaten vuoroin Villon'in sormukseen, vuoroin siihen, jota itse sormessaan kantoi, hän lausui: "Isäni, hetki on tullut! Sallikaa minun mennä ja siunatkaa meitä." "Kas niin!" Bartolomeo huusi, "johan sen teille sanoin, että hän on oleva päällikkömme!" "Minä olen hänen aseenkantajansa!" Fridolin uljaasti sanoi. Turhaan sitä koetettiin estää.
Seuraavana aamuna, päivän koitossa, Fridolin iloisella äänellä herätti molemmat vaeltajat. "Minä pääsen! ... minä pääsen teidän kanssanne. Mennään pian! ... matkaan nyt!" Melkein samassa Bartolomeo astui sisään. "Hei vaan sitä kaunista ilmaa!" novitio hänelle sanoi. "Kuinka heleästi aurinko paistaa ja kuinka taivas on kirkas!" "Liiankin kirkas!" opas vastasi, päätään pudistaen.
"Veli Starck", Bartolomeo jatkoi, "eräänä päivänä, kun vuorella Jumalaa rukoilitte, Jumala salli minun kuunnella teitä; minä tunnen teidät, minä tiedän kaikki. Astukaa te meidän johtajanamme; minä näytän tietä. Olen jo kylliksi kauan tehnyt oppaan virkaa rukousretkillä, tästä päivästä tahdon olla oppaana kostoretkellä!"
Yksi ainoa ehti huutaa apua. "Mennään piiloon", Troussecaille sanoi, "muuten kaikki on hukassa!" Villon riensi auttamaan Fritz'iä, joka horjui. Hän oli uljaasti iskenyt; mutta veri hänen käsillään masensi hänen rohkeutensa. Starck ja Bartolomeo asettuivat jo taasen, joutsi olalla, äänettömään toimeensa, mutta katsellen kuitenkin yhä levottomasti linnaan päin.
"Ei siinä ole tarpeeksi, että kaikkia näkee, Fridolin ystäväni, pitää myös olla varovainen." "Koetetaan muistaa; mutta suvaitkaapa katsoa, nuo molemmat soutajat ovat liian kaukana kuullakseen, ja Bartolomeo on nukkunut. Ja muutoinkin hän on vallan luotettava mies." "Onko vainen?" "Peräti rehellinen mies. Hänen lukuisa perheensä asuu Martigny'ssa.
Ojentaen toisilleen kätensä, he olivat yhteen ääneen huudahtaneet: "Veren näkö ei nyt enää saa meitä vapisemaan! ei vihollisten, eikä omankaan! Me olemme karaistuja! olemme sotureita! olemme miehiä!" Bartolomeo syleili ylpeänä poikaansa; Starck kasvattiansa. Sillä välin kylänvanhin oli antanut avata solatien portit. Joku sanoma odotti häntä.
"Juoskaa järveen!" Bartolomeo huudahti. "Pääasia tietysti on tappaa kondottiereja ... jota useampia meitä on heitä vastaan, sitä useampia saamme tapetuksi!" Se, joka äskenkin oli puhunut, vastasi: "Sotamiehistä me viisi välitämme. Se on heidän päällikkönsä, johon meidän vihamme koskee ... se on Campobasso, tuo Burgundin herttuan kirottu sielu!"