United States or Estonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vieläpä jotain parempaakin! katseleppa tätä herttaista vanhusta, joka istuu kohteliaan emäntämme oikealla puolen; sanoithan minulle kerran, että runoilijat ovat kuninkaita? Hän on kaksin kerroin toverisi, niin kuninkaana kuin runoilijanakin." Villon tunsi oitis tuon hyvänlaisen vanhuksen, Provence'n, Neapelin ja Anjou'n Renatoksi.
"Teidän nimenne?" herttua kysyi noustessaan hevosen selkään. "Olen sen jo äidillenne sanonut", Villon vastasi; "hänelle ja teille on nimeni Alttiiksi-antamus." "Minä panen sen mieleeni. Hyvästi!" Ja nuori herttua kannusti rajusti hevostansa. Villon seurasi häntä silmillään. Kun herttua oli näkyvistä kadonnut, hän jupisi: "Hyvä Jumala!
Kuuluttaja lopetti julistuksensa ilmoittaen, että jokainen, joka pakenisi tai pelkäisi tappelussa, tulisi neljään kappaleesen hakatuksi. "Ohhoh!" Villon puoli-ääneensä mumisi, "näyttääpä siltä, kuin Rohkean sotamiehet menisivät tappeluun, niinkuin koirat, joita ajetaan piiskalla!"
Troussecaille huokasi, istuessaan niin hyvin varustettuun pöytään, ett'ei hän ollut semmoista unissaankaan nähnyt. Vaan tultuansa nyt raittiiksi ja siivoksi mieheksi, hän ei syönyt liikaa kuin puoleksi, eikä juonut itseänsä kuin puolipäihinsä. "Initium sapientiae!" Villon sanoi, ja tytyi tähän viisauden alku-koetukseen.
Ja Villon ajaa karahutti ensimäisenä kaupungin portista sisään, johon kohta sen jälkeen myös Troussecaille katosi. Viittä minuuttia ei vielä ollut kulunut, niin takaa-ajajat vuorostaan tulivat paikalle, ajoivat täyttä karkua nosto-sillalle ja tunkivat ukkosen jyrinällä porttiholviin. Ensimäisen talon portilla Villon oli huomannut pitkän miehen puolittain sotilaan, puolittain porvarin puvussa.
Ensi iskulla Villon hakkasi pään johtajalta; sitten hän karkasi joukon päälle, iskien oikealle, vasemmalle, vähän joka taholle. Troussecaille seurasi häntä, säästämättä hänkään asettansa. Molemmat näin kiitivät eteenpäin, raivoten, riehuen kuin tuuliaispäät. Eloon jääneet luulivat varmaan heidän olevan kaksi pirua ihmishaamussa, kaksi mustaa pirua.
Hänen takanaan kulki Bartolomeo poikinensa, Villon ja Troussecaille, silmillään tähystellen, ääneti ja varovasti. Ei siinä kyllä, että yö oli musta, vaan lisäksi vielä oli vähän matkan päässä aina kallionlohkareita, joiden taakse olisivat tarpeen tullessa voineet kätkeydä. Samassa määrässä kuin lähestyttiin linnaa, laulut ja naurut tulivat yhä vilkkaammiksi; mässäys oli korkeimmillaan.
Me olemme kahden. On aika vihdoinkin ilmoittaa..." "Vihdoinkin..." "Ett'en mitään voi sinulle ilmoittaa." Troussecaille näytti vähän närkästyneeltä. Villon kiiruhti lisäämään: "Mieleni on paha, ystäväni. Mutta olen vannonut. Yksi sana, yksi ainoa vaan hentomaisesta kohteliaisuudesta lausuttu, hävittäisi kohta tämän ihmeellisen onnen, jonka osamieheksi sinut olen tehnyt hartaasta sydämmestä.
"Sanotaan nuoren herttuan sairastavan jotakin hivutautia", kreivi sulavasti ilmoitti. Sen jälleen kumartaen maahan asti, hän lähti. Villon kiirehti oitis kuninkaan luo. "Sire, olettehan sanonut: ei murhaa! ei myrkkyä! Tuo mies aikoo tappaa Renato herttuan! olen sen nähnyt hänen silmistänsä!" "Jos niin on asian laita, niin sano serkulleni Lothringista, että hän on varuillansa.
Seurasipa hetkinen hiljaisuutta. Sitten maa vapisi rautaan puettujen ratsujen poljennasta. Siihen suuntaan, jossa tuo töminä alkoi, Fritz ojensi nyrkkiänsä, ikäänkuin viitatakseen tietä taivaan kostolle. Villon heitti vielä viimeisen silmäyksen tuon laajan näkymön yli, jossa tämä suuri ottelu alkoi. Ottelu, tärkeä etenkin siveelliseltä kannalta.