United States or Japan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siinä oli hänen aurinkonsa, hänen päivänsä koi, hänen elämänsä aamu, hänen toiveittensa nousu! Hän ojensi käsivartensa kohti tuota säteilevää avaruutta, tuntien halua syleillä itse aurinkoa. Hän tahtoi puhua, huudahtaa jotakin jumalallista niin kuin tämä päivän valkeneminen, mutta hän oli kuin kivettynyt paikalleen, herpoutunut innostukseensa.
He eivät tunteneet Jumalaa, Hänest' oli aavistus vaan, ja tässä aavistuksessansa kuvailivat he Hänet salaperäiseksi, mystilliseksi haaveelliseksi, fantastiseksi, mutta kiitollisuudesta rakasti usea Häntä sydämestänsä, tätä "rakasta Isää Jumalaa, jok' antoi aurinkonsa paistaa yöt päivät, kun Hänen aikansa tuli."
Ehkäpä ne ovat sotain pauhinat, jotka maata lakaisevat ja ajavat Teitä isäinne maasta? Ei, me olemme kauvan nauttineet rauhan siunattua onnea. Ehkäpä kuolo on lähettänyt murhan enkeleitään; ruton ja muita raivoavia tauteja? Ei, Jumala meiltä niitä vielä estää, vaikka emme olekaan tätä laupeutta ansainneet. Eikö Jumala enää anna aurinkonsa paistaa, eikö pilvensä sataa pelloillemme?
Aurinkonsa oli etelä jo lähettänyt, mutta tuuliansa ei. Päivä paistoi ja lämmitti, pohjoinen huokui kylmää ja jäätä. Leppoisa lämmin voi hetkeksi keskipäivällä istahtaa etelän puolelle huoneitten seiniä tai ahon paisteiseen kulmakkeeseen, mutta haihtui illan tullen pois kuin hangelle tehty sammuva tuli. Lumi jo oli puista pudonnut, mutta katot olivat vielä sitä kukkurallaan.
Siihen jumalkäsitykseen ihminen tulee. Hän huomaa silloin kuinka totta oli, mitä esim. Kristus sanoi: »Jumala antaa aurinkonsa paistaa sekä hyville että pahoille.» Jumala ei nimitä ketään pahaksi eikä ketään hyväksi. Olisiko Jumala alempi kuin hänen oma aurinkonsa, joka meille antaa elämää, lämpöä, valoa?
Ja kuitenkin on hän jo antanut minulle niin äärettömän paljon.» Hän toistaa runoilijan sanoja vakuuttaakseen itselleen, että tämä on sanonut, kuinka »hänen mielentilansa niin kokonaan riippui hänen mielialastaan», kuinka hänen »taivaansa oli pilvessä, silloin kun hänen aurinkonsa ei loistanut». Emilie kuvaa jälleen erästä tapaamista: »Tänään sain nähdä hänet ja puhua hänen kanssaan.
Hänen Majesteettinsa Ludovik XI, joka palaa tänä iltana, ei hyväksy, että hänen aurinkonsa tulee pimennetyksi. Hiljaa! kavahtakaamme itseämme näyttäymästä aivan iloisina ja rakastettuina ... jos tahdomme, että hän meitä auttaa!" Sitten hän meni pois ja käveli palatsin ympäri nähdäkseen mistä päin tuuli kävi. Tänä iltana tuuli kävi Gillonne'lta päin.
Vaan minä sanon teille: rakastakaat vihollisianne, siunatkaat niitä, jotka teitä sadattavat, tehkäät niille hyvää, jotka teitä vihaavat, ja rukoilkaat niiden edestä, jotka teitä vainoovat ja vahingoittavat, että te olisitte teidän Isänne pojat, joka on taivaissa, sillä hän sallii aurinkonsa koittaa niin pahain ylitse kuin hyväinkin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
Välillä kysyi Liisa kuin leikillään: Mikä suhde sinulla on nykyään rouva Rabbingin kanssa? Sama kuin sinulla Muttilan, ajatteli Johannes vastata vallattomasti. Mutta samalla kulki pilvi hänen aurinkonsa yli ja hän vastasi aivan totisesti: Nykyään ei mitään, sillä hän on poissa. Mutta muuten on hän minun vaimoni, kuten tiedät ehkä. Onko hän hyvä sinulle? Kyllä. Mutta hän on niin ankara.
Vastaansanomatoin on siis se, että niinkuin taivaankappalten lukemattomilla joukoilla on itsekullaki tähti kunnalla aurinkonsa, josta saavat valonsa, samoin on sivistyski kaikkein kansain yhteinen omaisuus, josta jokaisella on oikeus ottaa niin paljon kuin tahtoo ja jaksaa. Tästä oikeudesta ei kukaan kansa tarvitse kantaa kiitoksia muille kuolevaisille, olkoot kutka tahansa.