United States or Tokelau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Välillä kysyi Liisa kuin leikillään: Mikä suhde sinulla on nykyään rouva Rabbingin kanssa? Sama kuin sinulla Muttilan, ajatteli Johannes vastata vallattomasti. Mutta samalla kulki pilvi hänen aurinkonsa yli ja hän vastasi aivan totisesti: Nykyään ei mitään, sillä hän on poissa. Mutta muuten on hän minun vaimoni, kuten tiedät ehkä. Onko hän hyvä sinulle? Kyllä. Mutta hän on niin ankara.
Sitten he olivat menneet erääsen maanalaiseen paikkaan, jossa suuret kokotit ja heidän rikkaat rakastajansa kokoontuivat. Ja tavanneet siellä Auran ja Muttilan, jotka olivat hyvin hämmästyneet tästä kohtaamisesta. Nämä olivat selittäneet, että he olivat olleet huvittelemassa, mutta Jaakko Jyrkkä jo aikaiseen illasta tullut niin liikutetuksi, että hänet oli täytynyt saattaa hotelliin.
Sekä sinusta että hänestä! oli Johannes vielä väärin-ymmärtävinään. Sekä hänen viattomuudestaan että sen kadottamisesta, parkaisi Liisa miltei epätoivoisesti. Ei, minä en jaksa sinun kanssasi! Sitten hän laski kätensä hyväilevällä eleellä Muttilan käsivarrelle, samalla kuin hänen silmänsä liekehtivät tuttavallisina revontulina kohti Johannesta. Tuollainen hän on! hän sanoi Muttilalle.
Eikö se ollut rouva Rabbing? Siinä se oli! Mikään ei välttynyt Muttilan kotkansilmältä. Eikä Johanneksella ollut muuta edessä kuin tunnustaa. Ahaa, rouva Rabbingia sinä tarkoitat! hän virkahti jokaista ääntä venyttäen saadakseen edes hiukan aikaa, kuinka sanansa sovittaisi. Olet oikeassa, kävelin todellakin tuokion hänen kanssaan. Muttila katsoi harmittavan kiinteästi häneen.
Liisa oli nyt vuoroin Muttilan, vuoroin Johanneksen oma. Muttila näytti tyytyvän tähänkin, sillä hänellä ei ollut omaa tahtoa ollenkaan. Kaikki, mitä Liisa teki, oli hänen mielestään hyvin, vaikka hän ei ehkä olisikaan voinut sitä sillä hetkellä tyydyttävästi selittää.
Kenen hänen? kysäisi Johannes ajattelemattomasti. Muttilan luonnollisesti, vastasi Liisa viattoman enkelin ilmeellä. Vai tarkoitatko sinä ehkä jotakin muuta? Jälleen oli Liisa tyyneydellään houkutellut hänet itsensä ilmi-antamaan. Se harmitti suuresti Johannesta. Mutta nyt päätti hänkin pysyä tyynenä ja pakottaa esille totuuden Liisastakin. Tietysti minäkin tarkoitin Muttilaa, hän sanoi.
Sinä olet mahtanut sitten kovin paljon myöhästyä, sillä me odotimme kyllä liki puoli-yötä. Liisa oli oikeassa. Johannes oli omalla tahollaan viivähtänyt vielä kauemmin. Vasta kun hän oli tullut hotelliin ja kuullut, ettei Liisa ollutkaan siellä, hän oli säikähtänyt ja lähtenyt tätä Muttilan atelierista tiedustelemaan.
Johannes nyykäytti päätään hänelle ikäänkuin olisi ymmärtänyt, vaikka hän itse asiassa ei ymmärtänyt mitään ja kaikki oli vain sumua ja sekasortoa hänen aivoissaan. Liisa matkusti vielä samana iltana Muttilan kanssa. Mutta vielä ennen matkaansa hän viimeisen kerran vietteli Johanneksen.
Enhän tiennyt, veikisteli Liisa. Luulin, ettet kaivannut minua ollenkaan. Minä? Niin. Ja ettet minusta vähääkään välittänyt. Paha, paha! Paljon suurempihan syy minulla oli luulla niin, kun sinä matkustitkin Muttilan kanssa. Näin he leikittelivät. Kiertelivät kuin kissat kuumaa puuroa heidän rakkautensa yhteistä onnettomuutta, uskaltamatta kumpikaan syvemmin kajota siihen.
Sitä, jota niin harvat olivat tunteneet ja jolta niin moni hänen tavallaan oli ollut taipuvainen kieltämään kaiken olemassaolon. Muttilan mieli kävi oikein kummalliseksi hänen noin ajatellessaan. Mutta sittenhän tässä tapahtuu jotakin suurta! välähti kerran läpi hänen aivojensa. Sittenhän tässä olisi aihe taiteilijalle.