United States or Paraguay ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eikä hän suonut itselleen juuri ensinkään lepoa, eikä myöskään ravintoa. Hän kuoli 1846, jolloin tila lankesi ainoalle pojalle, kreivi Magnus Armfeltille, Viurilan herralle; hänen jälkeensä jäi se hänen tyttärensä Hedvig Armfeltin omaisuudeksi, joka oli vuodesta 1851 naimisissa luutnantti, vapaaherra Vilhelm Wreden kanssa.
Liikutuksen tunne värähti De la Barren kasvoissa ja hän ojensi vielä kerran kätensä Armfeltille. »Te jätätte rehellisen nimen perinnöksi jälkeläisillenne», sanoi hän. »Armfelt-suvun vaakunakilpi ei koskaan tahraudu», vastasi hän ylevästi. De la Barre hymyili epäilevästi. »Tulevaisuus ei näyttele mitään ennen aikojaan. Puhukaa te vain omasta puolestanne.»
Tämä univormu todistaa, että minun on syy eikä sinun.» Ja Armfeltille hän puhui edelleen: »Minun veljeni ei taipunut ottamaan yllensä venäläisnuttua, vaan sanoi: Koska päälliköillä on etuoikeuksia ja koska minun pitää kaikkialla olla ensimäisenä vaarassa, niin minä tällä kertaa pidänkin kiinni oikeuksistani.
Iikka oli vaiti, niinkuin ne sanat eivät olisikaan koskeneet häneen. Hän kaatoi pullosta viinaa pikariin ja tarjosi Armfeltille. »Ensimäisten pitää saaman parasta.» Armfelt taputti vaimoa ystävällisesti olkapäähän. »Kiitoksia, minä juon pikarin teidän kanssanne, mutta en siitä pullosta; sen säästämme haavotetuille. Täyttäkää pikari meille kummallekin padasta!»
»Olihan ratsuväkeäkin hurraamassa Armfeltille.» »Entä sitte», virkkoi Simo, »kuningas kyllä tunnetaan kypärästään, ja osaatpa sinä itsekin erottaa heidät.» Kenraalit ehtivät jo ohitse ja hurraaminen jäi sikseen. »Mitä se melu merkitsi?» kysyi De la Barre. »Se koski kavallusta, mutta toivoakseni oli kaikki vain pelkkää väärinkäsitystä.»
Hän lupasi minulle siinä vältvääpelin paikan, mutta minun piti itse hankkia eroni, jota eversti ei antanut. Kolmannen pyyntö-kirjeen kirjoitin minä kenraalimajuri Armfeltille, joka minulle lupasikin koroitusta, mutta ensin minun täytyi partioretkelle lähteä.
Omisti sitten maljan Ruotsin kuninkaalle, Armfeltille, De la Barrelle ja kaikille miehekkäille suomalaisille upseereillemme, toivoen heille onnea ja menestystä. Suorana ja tarkkaavaisena oli Kornatus kuunnellut Löfvingin puhetta ja nuo vanhat kasvot seestyivät yhä enemmän. Hänkin muisti monta jaloa tekoa Venäjällä, mutta: ne sikseen, huusi hän iloisesti.
De la Barre katsoi ihmetellen vaimovanhusta ja sanoi sitte Armfeltille: »Kummallinen maa ja kansa, jossa kaikki toisella kädellä työntää minua pois ja toisella kuitenkin pitää kiinni.» Ja Iikan puoleen kääntyen jatkoi hän: »Kun miehet kukistuvat, vetävät he kanssansa myöskin vaimot ja lapset kurjuuteen. Sotamiehen ei pitäisi saada kaikkea.»
Senjälkeen oli talossa tapahtunut sellainen muutos, että maisteri I. A. von Essen, joka oli naimisissa leskikreivitär Vava Armfeltin kanssa, oli rakennuttanut itselleen eräälle tilasta lohkaistulle palsta-alueelle komean kartanon, jota sanottiin uudeksi Rauhalinnaksi; vanha kartano jäi silloin kreivittären nuorimmalle pojalle, nuorelle ja uljaan kauniille kreivi Carl Armfeltille.
Tunnetteko sotalakeja ja tiedättekö, mikä rangaistus kohtaa sitä, joka pitää kapinallista puhetta korkeinta päällikköä vastaan? Hurraa! Hurraa Armfeltille! oli sotamiesten vastaus. Eläköön kuningas! vastasi Armfelt. Malttakaa mielenne pojat! Ei kapinaa, muuten täällä silmuksia liikutetaan.