United States or Lebanon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Koko joukko oli työntäytynyt tupaan... Ja nyt huomasivat he jo Antinkin, joka imi piippuaan oven pielessä rahtilaisjoukon takana. Se oli ällistys! Ensi aluksi eivät tulijat voineet puhua, paitsi tyrmistynyt Kenonen kirosi ja sanoi: »Voi taivaallinen! Ihalaisen syötävähän se on täällä!» Seurasi sitte vaitiolo. Antti vain mulautti silmiänsä. Ilmassa oli ukkosta, oikeata Liperin ukkosta.
Lähtiessäni sanoin sisarelleni meneväni käymään samalla köyhäinhuoneella Jaakkoa tapaamassa. Matkallani tapasin Antinkin. Hän oli päässyt seurahuoneelle »juoksupojaksi».
Tietysti. Asiaan! Siihen yhteiseen suureen asiaan! Antti oli siis todellakin unohtanut! Koko puhe oli siis ollut hetken innostusta, jonka Heikki yksin oli ottanut täytenä totena. Antinkin mielestä siis tosiasiaan voi ryhtyä vain Helsingissä. Ja koko pitkä maallaolon aika rupesi samassa Heikistäkin näyttämään vain joltakin väliajalta, joltakin lomahetkeltä suuren elämäntyön keskellä.
Hän pysyi liikkumatonna perämiehen vieressä ja koskettihan vain pari kertaa lakkinsa lippaa. Huiskuta sinäkin, Antti, etkö näe, kuinka kaikki muut huiskuttavat! Silloin täytyi Antinkin vetää nenäliinansa esille. Vitkaan kohotti hän sitä pari kolme kertaa ja pisti sitten taas taskuunsa.
Mutta pian istui heitä yksi pöytä täynnä, kohta oli toinenkin otettu ja he valtasivat vähitellen sen puolen ravintolaa kokonaan itselleen. Antti esitettiin uusille, tuntemattomille ylioppilaille, jotka tervehtivät häntä erittäin ystävällisesti ja pudistivat kättä. Keskusteltiin siitä, mikä olisi illan juoma- ja ruokaohjelma, ja Antinkin puoleen käännyttiin suurella huomaavaisuudella.
Tällaiset mietteet kalvasivat ja vaivasivat Anttia, ettei hän saanut lepoa yöllä, ei päivällä, ja kävi viikossa vanhemmaksi, kuin muuten vuodessa. Muutenkaan ei ollut tuo sisällinen ahdistus Ojamyllärin vanhalle ruumiille ensinkään terveellinen, ja kun tohtori parin päivän perästä tuli jälleen, ei hän suuresti ihmetellyt, nähdessään Antinkin vuoteella!
Niemelän isäntä oli kaikkien edistyspuuhien etunenässä, isän vastustaja, jonka nimeä ei Vuorelassa edes koskaan kuultu. Ettäkö Heikki pyrkisi vaikutukseen kunnallisissa asioissa? Seköhän olisi ollut Antinkin ajatus? Saavuttaisi vähitellen luottamusta kunnan asiain hoidossa ja tulisi kunnan johtavaksi mieheksi? Ja sitten valittaisiin valtiopäiville ja niin edespäin?
Se otti Antinkin luonnolle ja hän huomautti: »Olkoot muut asiat miten hyvänsä, mutta sen minä vain sanon, että kyllä se on h tin väärin tehty tätä alamaista kansaa kohtaan, jotta nämä herrat ja muut joutilaat panevat kaiken maailman pahat ja rasitukset talonpojan niskaan.» Oikeus julisti nyt uuden päätöksen, tuomiten Ihalaisenkin maksamaan sakkoa oikeuden loukkaamisesta.
"Tarkoitatko, että hän aikoi Antinkin tuhota niinkuin poikavainajasikin?" kysyi hän ja vapisi mielenliikutuksesta. "Semmoiseen uskoon jäin", vastasi Iisakki. "Mutta olihan Juhanikin samalla lautalla", muistutti saarnamies. "Olipa kyllä", sanoi Iisakki. "Se oli kaikki mietittyä... Minä ymmärsin kaikki, kun lautta rannasta irtaantui..." "Etkä sanonut Heikille!"
Antinkin mielestä tuo harmaa verkanuttu oli hyvin mukava ja kaunis, mutta "jok' on verassa, se on velassa, talonpoikain seassa" arveli hän ja aikoi lähteä eteenpäin. Juutalainen innostui. Osta veli huusi hän, tarttuen Antin käsivarteen osta, mine anda se sulle viisikolmatta markka. Katso kuinga se passah'! Ennenkuin Antti tiesi asiastakaan, oli vanha takki pois hänen päältään ja verkanen sijassa.