United States or Bhutan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Alina oli ikäänkuin lähempänä häntä, kun hän sai heitä katsella ja puhutella. Mutta Henrik ja Uuno puolestaan tunsivat, että he olivat vaan Alinan tähden jotakin tuolle "pehmeä-lihaiselle" vieraalle ukolle. Ja ukon suru tuntui heistä vähän epäkohteliaalta. Minä säälin Johannesta, mutta minun täytyy sanoa että jotakin niin epämiellyttävää kuin tuo vallesmanni, olen harvoin nähnyt.
Kuinka hän ensiksikin alkaisi puheensa, kuinka pyytäisi saada puhutella, hän kun ei vielä kertaakaan ollut Alinan kanssa kahdenkesken ollut eikä suurin mitään hänelle erikoisesti sanonut tai edes tarttunut koskaan hänen sanaansa.
Kun he seuraavana päivänä ajoivat Alinan isän talon ohitse eivätkä pysähtyneet käymään vallesmannin luona, pääsi Henrik omantunnon nuhteista sillä, että rupesi taas puhumaan fenomaniasta.
He muistivat mitä juuri äsken olivat puhuneet Alinan sopivaisuudesta Johannekselle. Silloinhan se olisi vaan sattuma, että minä tapasin Alinan ja nyt olen hänen kanssaan naimisissa, toisti Johannes, kun epäili, ettei Uuno ymmärtänyt. Hän katsahti sitten Henrikiin, mutta tämäkin oli vaiti. Ei mutta näyttää todellakin niinkuin ette ymmärtäisi!
Jos tahdot tietää, sanoi Johannes hiljentäen ääntään ja katsahti ympärilleen ikäänkuin tahtoen, ettei kukaan syrjäinen heitä kuulisi, niin me olemme Alinan kanssa jo kauan sitten tulleet siihen päätökseen, että meidän täytyy päästä vapaaksi toisistamme, ymmärräthän, sillä tavalla vapaaksi. No miksi niin? "Miksi?" Siksi vaan. Tottapa sinulla pitää olla jokin syy.
Täällä on syvä joki ja ihan lähellä hyvin hauska havumetsä. Täällä on aika suuri kylä ja meillä alkaa syksystä oma pikku lastenkoulu, jossa aijomme itse opettaa ja eräs Alinan tuttu neiti, joka on sivumennen sanoen ihan erinomainen lasten opettaja.
Vähän ajan perästä Johannes nousi ja meni myöskin sisälle, niinkuin jollekin asialle. Mitäs se oli? kysyi Uuno mammalta, Johanneksen lähdettyä, tarkoittaen Alinan käytöstä. Suuttui jostakin syystä. Millä tuulella aina sattuu olemaan. Ah, paljon on puhumista kaikista asioista, mutta en tahdo nyt heti, teidän tultuanne. Säälittää vaan vähän Johanneksen tähden.
Mamma ei vastannut mitään, vaan penkkiin katsoen hieroi sormellaan siinä jotain rakoa. Henrikiin teki tämä keskustelu kovin kipeätä, sillä mammahan oli vaan aikonut Johannekselta kysyä mitä tämä ajattelisi jos hän lähtisi, mutta Johannes ja Alina otaksuivat hänen jo miettineen minne matkustaa ja tehneen päätöksensä. Ja ainakin Alinan riemastus oli jotenkin huonosti salattu.
Mitä sinä oikein luulet olevasi, ettei sinulle saa puhua. Sinä sinä olet tavallinen huonosti kasvatettu sinä ainakin olet! Vait! Se oli Alinan raivokas ääni. Henrikin sydän kouristui, sillä hänestä näytti, että sen sanan kanssa oli tehty joku ruumiillinen uhkaus. Tämän perästä hiljeni kaikki. Joku tuntui rupeavan liikkumaan. Mutta se olikin vaan Uuno toisella puolella huonetta.
Hän ei ollut kuullut monimutkaista loppuosaa Alinan puheesta. Sen sijaan oli alkuosa, eli kertomus Alinan kodista, niin elävästi vaikuttanut häneen, että hän ikäänkuin nyt vasta tutustui Alinaan. Tähän asti hän oli Alinasta ajatellut vaan: Johanneksen vaimo, mutta nyt hän ensi kerran ajatteli: ihminen.