United States or Burundi ? Vote for the TOP Country of the Week !
Alfhild heidän mielestään oli siksi arvossa pidetyn miehen tytär, ett'ei hän toki semmoista ajattelisi, kuin Leiviä. Jonkun aikaa sen jäljestä kun Leiv oli matkustanut, sai Alfhild kirjeen Björn Haugstadilta. Hän oli huomannut, kuinka Alfhild oli muuttunut ja tahtoi tietää syytä siihen.
Sattumalta tutustui hän kumminkin vanhaan kirkkoherraan ja mieltyi häneen oikeastaan hänen hurskaan epäkäytöllisyytensä tähden, joka vaikutti, että hän kulki maailman läpi ihan lapsena, jota vähän naurettiin, mutta samalla rakastettiinkin. Ja niin sai hän eräänä päivänä nähdä Alfhildin. Kaunis ei Alfhild ollut montakin kauniimpaa oli Sten nähnyt!
Soittajat alkoivat soittaa, parit kiiruhtivat tanssisaliin ja Alfhild liihoitteli taaskin luutnantin käsivarsilla, mutta hänen hymyilynsä oli heikompaa kuin ennen ja hänen silmäyksensä paljon kylmemmät. Heti sen jälkeen kuului yleinen virskuminen. Nuori herra Helleby oli herännyt ja tuli sisään tanssisaliin.
Hänkö tämän vaimoksi! Pehtoori oli kuitenkin luullut huomanneensa, että Alfhild tunsi Kuinka ne miehet sentään ovat itserakkaita! Kun heihin vaan katsahtaakin, luulevat he aina, että heitä jumaloidaan. Hän, Alfhild Kreiner, menisi naimiseen talonpojan kanssa!
"No, no Björn", irvisteli Hans, "elä itke! elä itke! eihän sinulla ole itkun syytä. Sinun eukkosi saattaa olla yhtä hyvä kuin Knut Åsenin, vaikk'ei hänen nimensä ole Dalen Alfhild!" Joku purskahti niin kamalaan nauruun, että kaikki jäivät sitä kuuntelemaan, niin humalassa kuin olivatkin. Mutta samassa oli hän tuvasta ulkona. "Se oli vaan eräs hullu englantilainen", sanoivat ihmiset.
Ensin kerrottiin hänen kuolleen halvauksesta ja hän sai kunniallisen hautajaisen. Alfhild käytti mustaa hametta hautajaispäivänä, laski seppeleen ruumisarkulle ja vuodatti pari kyyneltä pitseillä koristettuun nenäliinaan, eikä pehtoori voi enempää vaatiakaan. Hän oli sitäpaitsi saanut tärkeimpiä asioita mietittäväksensä. John Helleby oli kosinut häntä ja saanut hänen myöntymyksensä.
Alfhild oli terävällä älyllänsä hoksannut hänen olevan ainoan naimattoman miehen tässä talossa ja "herkkulintujen puutteessa syödään varpusiakin," kuten ranskalainen sanoo muiden ihailioiden puutteessa tyydytään pehtooriloihinkin.
"Eikä sitä paitsi ollenkaan sovi sinun aina olla yksin sulhasesi kanssa ulkona", sanoi täti tavallisesti saarnansa päätökseksi. "Se näyttää oikein pahalta ihmisistä, joll'ei muuta." Alfhild ei koskaan vastannut mitään noihin nuhteihin yhtä hyvin olisi voinut puhua kivelle. Hän haukotteli, ojensihe suoraksi, sanoi itseään nukuttavan ja veti peitteen päänsä yli.
Tässä hän pysähtyi hetkeksi ja jäi ikäänkuin etsimään sanoja; mutta sitte alkoi hän taas matkastaan. Hän lähtisi pois ansaitsemaan rahoja ja oppimaan ihmisten tapoja; hän toivoi tulevansa takaisin parempana kuin läksi, että ihmiset pitäisivät häntä samassa arvossa kuin muita. Nyt ymmärsi Alfhild kaikki; hän katsoi ylös niin iloisesti että Leiviä huimasi.
Kaikki hiljeni, ei liikkunut mikään, joka rikkakin vaikeni ja kuunteli; oli, se oli hän! hän tuli! Jospa sydän nyt olisi teräksestä, ajatteli Leiv ja suoristi selkänsä; ei hän vielä ikipäivinä ollut itseänsä niin pieneksi tuntenut. Alfhild tuli, astui keveästi ja hiljaa, katsoi ympärilleen, seisahtui ja kuunteli. Leiv olisi mieluimmin juossut tiehensä, mutta astui esiin kuitenkin.